“Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia”, totesi Albert Einstein.
Tervetuloa vaan, uusi vuosi!
Tänä vuonna lupaan lopettaa sokerin syömisen, laihtua 10 kiloa, alkaa vihdoin kirjata menoni, lopettaa Daily Mailin lukemisen, juoda korkeintaan kaksi lasia viiniä kerralla, urheilla neljä kertaa viikossa ja venytellä kaksi, kirjoittaa joka päivä päiväkirjaa, imuroida joka viikko (myös sohvan alta) ja kuoria ihoni säännöllisesti.
Tai sitten en. Nuo ovat kaikki uudenvuodenlupauksia, joita olen elämäni varrella tehnyt.
YLLÄTYS! Syön edelleen sokeria (ja kaikkia muitakin ruokia, joiden syömisen olen vannonut jossain vaiheessa lopettavani). Olen laihtunut ja lihonut ne 10 kiloa kymmeniä kertoja. Daily Mailin lukemisen olen kyllä lopettanut, mutta vain koska olen löytänyt mielenkiintoisempia julkkissivustoja. Ja se viini? Heh.
Aina vuoden alussa lupaamme muuttua. Ja mikä olikaan tilanne maaliskuussa?
On vasta vuoden toinen päivä, ja kärsin jo nyt laihdutusvinkkiähkystä. Meillä on vedenpitävää tieteellistä faktaa siitä, että dieetit eivät pitkällä aikavälillä toimi – ja mikä tärkeämpää, meillä on myös henkilökohtaista kokemusta siitä, että ne eivät todellakaan toimi. Olemme todenneet sen uudestaan ja uudestaan. Ja silti ajattelemme joka tammikuu, että juuri tämä vuosi on jostain syystä poikkeus. (Jossain herra Einstein huokaa ja pudistelee päätään.)
Jos olemme epäonnistuneet joka vuosi tupakoinnin lopettamisessa, laihduttamisessa tai vaikka siinä imuroimisessa, tarkoittaako Einsteinin ajatus sitä, että meidän ei kannata enää edes yrittää?
Ei kai sentään. Vaan sitä, että ehkä meidän kannattaisi kokeilla jotain uudenlaista tapaa toimia.
Mietipä hetki sitä, miten puhumme uudenvuodenlupauksista. Aina vuoden alussa lupaamme ryhdistäytyä. Otamme itseämme niskasta kiinni. Alamme elämäntaparemonttiin tai aloitamme uuden elämän.
Kuulostaa aika ankaralta. Kuka haluaa elää niin, että joku on koko ajan niskan päällä? Eikö lupaus siitä, että aloitamme uuden elämän, ole aikamoinen haistatus nykyiselle elämällemme? Heippa vaan luuseri, thanks for nothing!
Ehkä avain onnistuneeseen muutokseen voisi olla siinä, että emme suhtautuisi itse itseemme kuin 1950-luvun poikakoulun rehtori. Jos lupaisimme vain olla armollisempia itsellemme ja lähestyä asioita mieluummin ilosta tai hyvästä olosta kuin epätoivosta käsin. Kuunnella, mitä oikeasti haluamme. Mielellämme ja kehollamme on taipumus kertoa meille, miten se saavutetaan, kunhan motivaatio tulee omasta itsestämme. Ehkä asioita todella pohdiskellessasi saatat huomata, ettet oikeastaan edes halua laihtua 5 kiloa, vähentää kahvin juomista tai lopettaa lehtien ostamista. Ehkä saatat huomata, että vaikka ahdistaa, nykyhetkessäkään ihan kaikki ei ole päin helvettiä.
Minullakin on asioita, joiden toivoisin muuttuvan. Haluan ja toivon, että tästä vuodesta tulee edellistä parempi (minkä nyt ei luulisi olevan kamalan vaikeaa, olihan tuo 2016 melkoinen kökköfestari). Mutta ilmeisesti olen tullut ainakin vähän järkiini, koska enää en aio yrittää samoilla vanhoilla keinoilla ja odottaa uudenlaista lopputulosta.
Siispä hyväksyn jo kättelyssä, että minusta tuskin tulee superihmistä tänäkään vuonna. Entä jos en tarvitsisikaan uutta elämää, vaan antaisin tälle samalle vanhalle mahdollisuuden? Katsoisin, mihin suuntaan se on menossa.
Suhtautuisin asioihin uteliaisuudella enkä kritiikillä. Pysähtyisin ja toteaisin: jaahas, nyt olen tällaisessa tilanteessa – miten päädyin tähän, mikäs tässä oikeastaan vituttaa ja mitä voisin tästä oppia? Sen sijaan että tekisin välittömästi sotasuunnitelman siitä, kuinka tilanne muutetaan ja mielellään heti.
Jos en tässä tammikuussa olisikaan luuseri, jonka täytyy ryhdistäytyä, vaan olisin ihan vain ihminen. Sellainen, jonka elämä kulkee aallon lailla ylös ja alas ja toisinaan näyttää hetkeksi pysähtyvän paikoilleen, jonka elämää on turha alkaa remontoida koska se ei kuitenkaan ikinä tule valmiiksi.
Jos avain parempaan elämään ei olisikaan ankaruus, säännöt ja ilottomuus? Ei sokerilakko, ei detox, ei tipaton tammikuu. Sen sijaan, että päätän taas kerran lopettaa Coca-Colan juomisen, päätän kuulostella kehoani. Jos se rehellisesti haluaa Coca-Colan, juon sen ilman sen suurempaa haloota. Sori hampaat, mami tarvii nyt vähän hiilihappoa.
Loppujen lopuksi uudenvuodenlupausten taustalla on aina yksi ja sama ajatus: jos onnistuisimme pitämään lupauksemme, meistä tulisi onnellisempia.
Mitä jos skippaisit tällä kertaa välikäden ja lupaisit tänä vuonna ihan vain nauttia elämästä?
Tällä viikolla Uudessa Muusassa startataan uusi vuosi. Tarjoamme parikin näkökulmaa lempeämpään ja pysyvämpään muutokseen. Esittelemme maailman parhaat kasvohoidot. Ja juomme vettä, tietenkin. Onhan kuitenkin tammikuu.
Teksti: Eeva Kolu Kuva: Jenna Kämäräinen
