Hyvinvointi Kirjat Ruoka & juoma

Helppoja ja terveellisiä arkireseptejä

16.9.2018

 


Piparjuurella maustettu tuorehernekeitto.

Piparjuurella maustettu tuorehernekeitto.

Neljä vuotta sitten elämääni asteli tomerasti nainen, jonka ansiosta fyysinen vointini on nykyään ihan toista maata kuin ennen. Kanerva oli ensin PT:ni, sitten ravintovalmentajani ja nykyään myös hyvä ystäväni. Kiitin maailmaa hänestä viimeksi eilen, kun purin kotonani tiiliseinää (aivan juu, olen siis aloittanut massiivisen remontin – tiiliseinien purku ei kuulu ihan perussunnuntaipuuhiin).

Ennen olisin heiluttanut lekaa käsivoimilla ja väsähtänyt vartissa, mutta kymmenien ellei satojen toiminnallisten treenien myötä tiesin, että voima rakenteita vavisuttavaan heilautukseen ei tule käsistä vaan keskivartalosta. Tänä aamuna habaa ei edes hapottanut. (Ja se seinä on nyt entinen.)


Lohta ja paahdettua parsakaalia maapähkinävoikastikkeella.

Lohta ja paahdettua parsakaalia maapähkinävoikastikkeella.

Osallistuin viime keväänä Kanervan ravintovalmennukseen ja jaoin ahkerasti ruokakuviani valmennuksen omassa Facebook-ryhmässä. Muilta osallistujilta tuli toiveita, että meidän pitäisi tehdä reseptikirja, joka noudattaisi valmennuksen periaatteita. Toiminnan naisina tietenkin teimme! Vaikka kirja syntyi Kanervan valmennuksen pohjalta, se sopii ihan kaikille jotka kaipaavat lisää ideoita helppoon, terveelliseen arkiruokaan.

E-kirjamme sisältää lähes 50 reseptiä, joista jokainen sisältää runsaasti kasviksia, kohtuullisesti proteiinia ja sopivasti rasvaa. Satunnaista voita lukuunottamatta kaikki ohjeet ovat maidottomia ja gluteenittomia. Iso osa sopii myös vegaaniseen ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Kaikki ohjeet on tehty rennolla otteella ja niitä on helppo soveltaa erilaisiin ruokavalioihin ja makuihin sopiviksi.

Syön itse aika pitkälti nykyään näiden oppien mukaan, tosin erilaiset juustot kuuluvat arkiruokavaliooni. (Silloin tällöin syön toki ihan mitä vain, kuten Kanervakin – hänen metodeissaan parasta on se, että mikään ei ole ehdotonta.) Maidottomien reseptien keksiminen oli siis itsellenikin kiva, tervetullut haaste.

E-kirjan voi tilata ja ladata täältä. Se on suunniteltu helposti puhelimelta luettavaksi niin, että ohjeet on helppo kurkata vaikka kesken kaupparessun.

Ajattelin jakaa täällä lähiaikoina muutaman kirjan reseptin – tässä nyt heti maistiaisiksi yksi!


paremmilletavoille (1 of 4)-2.jpg

Kookos-kanakeitto

2 annosta

1 paprika
4-6 herkkusientä
1/2 parsakaalin kukinnot
peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
maun mukaan tuoretta chiliä
1-2 rkl punaista thai-currytahnaa
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
2-3 dl vettä
2 tl thaimaalaista kalakastiketta
1 grillattu kanan rintaleike tai 2 koipipalaa
1 limen mehu
suolaa
kuullottamiseen 
kookosöljyä

tarjoiluun:
1-2 kevätsipulia
tuoretta korianteria

Viipaloi paprika, parsakaali ja herkkusienet. Raasta inkivääri ja silppua valkosipuli ja chili.

Kuumenna kattilassa reilu ruokalusikallinen kookosöljyä ja kuullota inkivääriä, valkosipulia, chiliä ja currytahnaa noin minuutti. Lisää joukkoon paprika ja herkkusienet ja kuullota vielä minuutti tai pari.

Lisää kattilaan kookosmaito, vesi ja kalakastike. Kiehauta ja anna porista 10-15 min., kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä mutta vielä hieman napakoita.

Riivi kana käsin paloiksi ja lisää keittoon. Kuumenna minuutti tai pari. Purista joukkoon limen mehu. Mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile silputun kevätsipulin ja korianterin kera.

 

Puoli tuntia
Aivot ja kädet

You Might Also Like