Tiedotusluontoista asiaa: olen kirjoittanut kirjan! Se ilmestyy reilun viikon päästä, ja sen voi nyt tilata esimerkiksi täältä.
Kirjan nimi on Korkeintaan vähän väsynyt. Tavallaan voisi sanoa, että se sai alkunsa tästä blogikirjoituksesta. Tuon kirjoituksen jälkeen ihmiset, minulle tutut ja tuntemattomat, alkoivat jakaa kanssani kokemuksiaan sähköpostitse, somessa, joogasalien pukuhuoneissa ja baaritiskien jonoissa. Aloin ajatella, että ehkä tässä olisi kirjan paikka.
Tai ehkä voisi sanoa, että kirja sai alkunsa kahdeksan vuotta sitten, kun löysin itseni makaamasta opiskelijayksiöni eteisen lattialta enkä päässyt omin voimin ylös. “Poikaystävä tuli hakemaan minut, kantoi rinkan autoon ja teki minulle kaksi voileipää juustolla ja kurkulla. Asiasta ei sen koommin puhuttu.” Tuosta hetkestä alkoi loppuunpalamisten putki, joista toivuin aina sen verran, että sain jotenkin jatkettua, kunnes romahdin taas.
Tai ehkä kirja sai alkunsa silloin kun minäkin? Nimittäin tasan niin kauan kuin muistan, olemistani on leimannut tunne riittämättömyydestä. Siitä, että mikään mitä teen ei koskaan riitä ja se, mitä olen, ei koskaan ole tarpeeksi. Siitä, että ihan kohta on jo liian myöhäistä, joten juokse, juokse, kiirehdi, tee enemmän ja yritä kovemmin.
Mitä enemmän ja avoimemmin olen viime vuosina aiheesta puhunut, sitä selvemmäksi on tullut, etten ole yksin. En todellakaan ole yksin. Meillä on enemmän kuin koskaan tietoa siitä miten onnelliseksi tullaan, kuinka unelmien elämä rakennetaan ja miten omaa intohimoaan seurataan, miten kannattaisi syödä, liikkua ja meditoida voidakseen hyvin, ja silti kauniiden some-kuvien takana kovin moni voi kovin huonosti.
Aloin miettiä, miksi. Huomasin, että ajattelemme uupumusta ja stressiä edelleen kovin kapeasti: ne seuraavat siitä että tekee liikaa töitä ja lähtevät pois sillä, että tekee vähemmän töitä. En ikinä löytänyt oman burnout-kierteeni syitä (pelkästään) siitä, että olisin tehnyt liikaa töitä. Ajattelin, ettei minulla ole syytä tai oikeutta uupua, joten silloin en luultavasti myöskään ole oikeasti uupunut. Korkeintaan vähän väsynyt.
Mitä enemmän aloin pohtia ja tutkia asiaa, sitä selkeämmin minulle alkoi kirkastua, että 2020-luvulla pelkästään työ ei ole uuvuttavaa, koko elämä on. Sen ymmärtääkseni piti tehdä syväsukellus omaan lapsuuteeni, lukea tuhansia sivuja lähdekirjallisuutta, räjähtää tuntemattomalle perheenisälle lentokoneessa, elää kesä vieraiden ihmisten romujen keskellä, itkeä Italiassa, käydä Beyoncén konsertissa ja katsoa Ensitreffit alttarilla.
Tämä kirja on oma pyrkimykseni ymmärtää sitä, miksi melkein jokainen tuntemani nainen tuntuu olevan uupunut, lähellä uupumusta tai toipumassa siitä. Mikä kaikki meitä oikeastaan uuvuttaa?
Kirja on myös pyrkimykseni hahmottaa, mitä voisimme tehdä toisin – ja varsinkin mitä voisimme jättää tekemättä.
Toisin sanoen: kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä.
Kirjan voi ennakkotilata tästä. Ajatus siitä, että ehkä luette sen, täyttää minut ilolla ja jännityksellä. Odotan, vain vähän vapisten, mitä pidätte.