Kirjoitan tätä juttua ostarin baarissa, ainoassa johon mahduin sisään. Kello on hädintuskin neljä mutta kaikki paikat ovat täynnä ihmisiä, ystäviä jotka tervehtivät toisiaan halaten. Glögimukeja, latteja, kuohuviinilaseja. Kaikki ovat päättäneet tavata vielä ennen joulua, luultavasti suoraan töistä, ehkä viimeisen työpäivän päätteeksi ennen lomaa. Tunnelma on helpottunut ja hilpeä.
Minä nakutan vielä pari mailia ja julkaisen tämän jutun, sitten jään lomalle. Olin suunnitellut jääväni jo monta päivää sitten, mutta aina tuli jotain. Vielä tuo, ja tuo. Ai niin sekin vielä, ja sitten voin jäädä hyvillä mielin lomalle. (Kamala fraasi, jota huomaan toistelevani joka kevät ja joulu.)
Mikä on tämä harha siitä, että maailma pitäisi – tai että sen edes voisi – saada valmiiksi ennen lomaa? Lomahan on vain paussi työnteosta. Työnteko jatkuu ihan tavalliseen tapaan sen jälkeen. Hommat voi tehdä sittenkin.
Joten vaikka mieleni käskee taas saada kaiken valmiiksi jotta voin jäädä hyvillä mielin lomalle, aion nyt hieman kapinoida sitä vastaan. Mitä sitten, vaikka muutama tärkeä maili on lähettämättä ja kasa reseptejä, kuvia ja juttuja odottaa editointia, urakoitsijalle pitäisi palata keittiöremontista ja ja ja. Aion siitä huolimatta jäädä hyvillä mielin lomalle.
Kirjoitan muistilapulle asiat, joihin minun pitää palata loman jälkeen. Kun loma on ohi, kaivan lapun esiin ja ryhdyn töihin. Ei kai siinä sen kummempaa.
Mutta sitä ennen aion lekotella. Joululomalla aion käydä pitkillä kävelyillä, toivottavasti lumisissa maisemissa. Aion katsoa Netflixistä Bodyguard-sarjan ja Yle Areenasta Mennyt maailma -elokuvan. Aion lukea kirjoja ja antaa itselleni kaiken ajan maailmassa tehdä tai olla tekemättä yhtään mitään.
Nyt toivotan teille mitä rentouttavinta, kauneinta joulua, mitä ikinä se itse kullekin tarkoittaakaan. Jätän teille yhden lemppari joulurallatuksistani. Siinä sanotaan aika hyvin:
the moon is right
the spirit’s up
we’re here tonight
and that’s enough
