Viime viikon olen pukeutunut kahteen asuun, tähän tai mustaan trikoomekkoon ja farkkutakkiin.
Elelen edelleen matkalaukusta, ja muuta ei ole. Muuta en ole kaivannutkaan.
Muutenkin elämä on juuri nyt hyvin yksinkertaista. Nukun edelleen kymmenen tuntia yössä. Teen töitä, luen kuin hullu, kokkaan.
Olen myös löytänyt vanhan koulukunnan viihdykkeen nimeltä televisio (en ole itse omistanut telkkaria vuosiin). On kiinnostavaa katsoa pitkästä aikaa jonkun muun valitsemaa ohjelmistoa. Sieltä tulee vanhoja leffoja, aika hyviäkin.
Katsoin Rockyn ja Heartburnin. Rakastan Meryl Streepin hahmon asuntoa Heartburnissa – 80-luvun koti ei näytä tippaakaan vanhentuneelta! – ja tietenkin kohtausta, jossa Meryl ja Jack Nicholson syövät sängyssä spagettia.
Juuri nyt huomaan keräileväni talteen tuollaisia yksityiskohtia, kirjoista, leffoista, lehdistä, ohikulkijoita vakoilemalla. Tallettelen niitä aivojeni arkistoihin kansioihin kiinnostaa ja ei kiinnosta.
Kiinnostaa: pasta isossa kulhossa, pitkät pöydät, se pieni piha, joka Streepillä ja Nicholsonilla on Heartburnissa. Mukavat ja ystävälliset ihmiset, sellaiset, jotka kysyvät muiden kuulumisia. Vieraat kielet. Toimistot, viihtyisät tietysti, sellaiset joissa on kukkia ja hedelmäkori. Uranaiset, jotka kävelevät lenkkareilla töihin ja kaivavat toimiston ovella korot laukusta. Pyykkinarulla kuivuva lakanapyykki, tuulessa heiluva, valkoinen. Kouluratsastus. Vaatekaappi, joka mahtuu yhteen matkalaukkuun.
En tiedä vielä, mitä teen mielikuvaleikkeilläni. En ehkä mitään, mutta ei tarvitsekaan – niiden keräily itsessään on hauskaa.

Olen elämässäni melkoisessa solmukohdassa. Monenkin asian suhteen pitäisi lähteä kulkemaan johonkin suuntaan, mutta en tiedä mihin. Koko kevään ja kesän olen hiki päässä yrittänyt keksiä, mutta tietäähän sen, miten siinä käy… ei kukko käskemällä laula jne.
Viime viikkoina olen luovuttanut. En enää yritä vimmatusti ratkaista mitään. Lilluttelen menemään päivä kerrallaan, ja ratkaisujen pähkäilemisen sijaan kokoan mielikuvaleikekirjaani kiinnostavista jutuista.
Sitä voi selata ja miettiä: jonain päivänä näistä vielä rakentuu jotain. Jonain päivänä tässä kaikessa on järkeä.
Siihen asti minun ei tarvitse tietää eikä edes arvuutella, mitä ja miten. Riittää kun havainnoin. Pidän silmät auki ja sakset ja klemmarit valmiina.
Nips naps!









