Yhteistyössä Viinitie

Ainahan se on mielessä, mutta ajaessamme lentokentältä kohti Champillonin kylää se on mielessä enemmän kuin koskaan.

Siis samppanja, tarkemmin sanottuna lasillinen kylmää sellaista.

Toiveeni toteutuu arviolta kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olemme parkkeeranneet auton Autréaun samppanjatalon parkkipaikalle ja ensimmäinen reissun monista samppanjapulloista poksahtaa auki. Meitä on vastassa Autréaun samppanjantekijäsuvun nuorin ja tatuoiduin jäsen Laurent. Kurkimme uteliaina vanhan talon huoneista sisään – yhtä vartioi täytetty kettu, muita seiniltä katselevat valokuvat esi-isistä.

Isäntämme vaikuttaa hieman väsyneeltä. Käynnissä on nimittäin viinintekijän vuoden hektisin ja raskain aika – sadonkorjuu. Sen takia mekin olemme saapuneet Champagneen – ViinitienKia, Toni ja minä. (Niin, siis sen lisäksi, että aiomme juoda paljon samppanjaa.)

Champagnen maakunnassa on sadonkorjuuaikaan kaunista – syyskuussa ilmassa on jo syksyä, mutta laventeli ja vuokot kukkivat vielä. Kaikki soveltuva maa on valjastettu viiniköynnösten viljelyyn, onhan täällä viljelymaan arvo korkeampi kuin missään muualla maailmassa.

Champagnen viinitarhojen läpi ajellessaan tajuaa, että samppanja on ylellisestä imagostaan huolimatta ennen kaikkea maataloustuote. Kaukana on glitz ja glam – niiden tilalla kuraisia traktoreita, kumisaappaita ja työhanskoja.

Toodennäköisesti ainoa Lamborghini, jonka tulet Champagnessa näkemään. 

Rypäleet poimitaan edelleen käsin, ja ajoitus on kaikki kaikessa – sadonkorjuuta ei voi aloittaa liian aikaisin, eikä sitä voi myöskään tehdä liian hitaasti, jotta rypäleet eivät ehdi kypsyä liikaa. Tämän takia Ranskaan virtaakin sadonkorjuuaikaan tuhansittain kausityöntekijöitä etenkin Puolasta – pelkästään Champagnen sadonkorjuu vaatii arviolta 100 000 käsiparia.

Tästä suomalaisesta käsiparista ei juuri ole apua, sillä keskityn pääasiassa keräämään rypäleitä suoraan suuhuni (mistäköhän on lähtenyt liikkeelle se huhu, että viiniin tarkoitetut rypäleet eivät maistuisi syödessä hyviltä? Se on potaskaa). Juuri nämä rypäleet saattavat päätyä aikoinaan jonkun Uuden Muusan lukijankin lasiin, sillä Autréaun talolta tulee myös Suomen myydyin samppanja La Chouette de Champillon.

Champillonin kylän tunnus on pöllö (ranskaksi chouette) josta La Chouette-samppanjakin on saanut nimensä. 

Champillonin kylä sijaitsee ihan lähellä Epernayn pikkukaupunkia. Autréaulla useasti vieraillut Toni tietää oikoreitin ja pian rämmimmekin puskien läpi ja motarin vartta pitkin illalliselle kaupunkiin.

Epernay on Champagnen turismin sydän, etenkin Avenue de Champagne -katu, jonka varrella sijaitsee monia kuuluisia samppanjataloja. Melkein kaikilla on baari, johon voi poiketa lasilliselle (lasin perushyvää samppanjaa saa lähes kaikkialta vitosella), ja useimmat järjestävät myös kierroksia kellareihin. Olemme kävelleet (ja maistelleet) kadun läpi aikaisemmilla reissuilla, joten tällä kertaa suuntaamme suoraan illalliselle Brasserie La Banqueen, jota voin lämpimästi suositella Epernayssa vieraileville.

Samppanjan perässä matkustavan ei muuten kannata odottaa mitään luksuslomaa. Champagnea ei tunneta huippuravintoloiden mekkana, monet kaupungit ja hotellit ovat hieman unisia ja nukkavieruja, ja paikallisten käsitys estetiikasta saa design-tietoisen skandinaavin ehkä hihittelemään kerran jos toisenkin.

Mutta jos pidät landemeiningistä, kauniista maisemista ja ennen kaikkea hyvistä viineistä, tulet viihtymään Champagnessa erinomaisesti.

Viininjumala Bacchus vartioi viljelmiä.

Autréaun kellarit ovat sekoitus modernia ja vähemmän modernia tekniikkaa.

Seuraavana aamuna heräämme ennen aurinkoa seuraamaan rypäleiden puristamista. Saamme nukkua hieman pidempään, koska sadonkorjuu vetelee viimeisiään – tänä aamuna työpäivä alkaa vasta kello 7 tavanomaisen aamuviiden sijaan.

Viinin ystävänä on huikeaa nähdä se käsittämätön määrä työtä, osaamista ja aikaa, joka yhden pullon valmistamiseen kuluu. Tämän jälkeen jokaista siemausta arvostaa vieläkin enemmän.

Laurent ja lasillinen tuorepuristettua Pinot Noiria.

Jos olet pitänyt ranskalaisia tehottomina, et ole  vieraillut viinirypäleiden puristamossa sadonkorjuuaikaan. Aamulla on korjattu kahdeksan tonnia rypäleitä ja hevibändien paitoihin pukeutuneet tatuoidut miehet tyhjentävät rypäleitä puristimeen laatikko kerrallaan sellaisella vauhdilla, että joudun ottamaan kaiteesta tukea sitä katsellessani.

Jossain vaiheessa toimistosta piipahtaa naispuolinen työntekijä hoitamaan jotain asiaa puristamolle. Hänellä on kahvikuppi kädessään ja 10 sentin piikkikorot jalassaan. Hymyilyttää. Kyllä Ranska on kuitenkin aina Ranska.

Meidän nauttiessamme päiväkahvia isäntämme Laurent syö vasta aamiaista. “Sadonkorjuun loppupuolella sitä nukkuu mieluummin 10 minuuttia pidempään kuin syö.” Lähdemme ajamaan kohti Rheimsiä, jossa tarkoituksena on vierailla tekemässä bisneksiä paikallisen samppanjacoolerikauppiaan luona.

Rheims on Champagnen suurin kaupunki ja tunnelma on astetta Epernayta freesimpi, kenties johtuen siitä, että kaupungissa asuu yliopiston takia paljon nuoria. Rheimsistä löydämme herkkuja notkuvan kauppahallin sekä pari kaunista, viihtyisää viinibaaria.

Les Caves du Boulingrin on ehkä Rheimsin suloisin viinibaari. 

Autréaun tilalla sadonkorjuu lähenee loppuaan. 11 päivän aikana on kerätty ja puristettu 430 tonnia rypäleitä. Laurentin äiti ja sisko ovat kokanneet joka päivä sadonkorjuun työntekijöille lounaan, joka ranskalaisittain käsittää tietenkin kolme ruokalajia. Ruoan on oltava hyvää, jotta kausityöntekijät tulevat seuraavanakin vuonna.

Tänään on vuorossa juhla-ateria sadonkorjuun loppumisen kunniaksi, ja meidätkin on kutsuttu. Juhlien kunniavieras on Laurentin isoisä, joka alun perin aloitti samppanjan tekemisen Autréaun mailla, joskin suvun historia viinintekijöinä ulottuu jo 1670-luvulle. Hän saapuu paikalle pyörätuolissaan ja saa ansaitusti paikan pöydän päädystä.Aperitiivi on kotoisa: samppanjaa ja… nakkeja! (Valmis makupari uudenvuodenjuhliin?) Seuraavaksi pöytään ilmestyykin sitten hanhenmaksaa, lohirilletteä ja jumalaisia vadelmilla ja vanukkaalla täytettyjä lettuja. Ranskalaiset juhlat ovat rennot ja äänekkäät. Pöytään kannetaan magnum-kokoisia samppanjapulloja, jotka eivät tunnu tyhjenevän millään.

Joku tarjoaa meille lihan kanssa punaviiniä, mutta kiitämme kohteliaasti ja toteamme toisillemme suomeksi, että emme ole tulleet Champagneen asti juomaan punaviiniä. Lisää kuplia, kiitos! Skoolailun lisäksi samppanja sopii loistavasti ruokajuomaksi.

Kun ateria on syöty, työntekijöiden perheitä alkaa ilmestyä paikalle ja lopulta väki alkaa valua kohti puristamoa, jossa juhlalounas muuttuu bileiksi. Yksi talon työntekijöistä innostuu kuullessaan, että olemme Suomesta. “Nightwitch! Nightwitch! Very good rock music!” Sen jälkeen kuuntelemme Nightwishia ja lyömme samppanjapullojen kauloja katki miekalla. Lapset saavat istua trukin kyydissä ja syödä herkkuja. Leikin hippaa kahden pikkupojan kanssa, kunnes kuntoni ei enää kestä.

Seitsemän tuntia lounaan alkamisen jälkeen Suomi-seurueemme liukenee paikalta. Kävellessämme autolle pysähdymme kuvaamaan pinkkiä auringonlaskua, joka laskeutuu Champillonin rinteiden ylle. Siinä sitä on, maailman kalleinta viljelymaata. Ja kuitenkin kaikki tuntuu niin kodikkaalta, mutkattomalta, yksinkertaiselta.

Ajaessamme kohti hotellia puristamosta raikaavat vielä hevi ja juhlien äänet. Kuka tietää, miten myöhään juhlat jatkuvat. Toivottavasti pitkään, sillä sadonkorjuun jälkeen seudulla on taas hyvin hiljaista.

Teksti: Eeva Kolu
Kuvat: Kia Arpia & Eeva Kolu
Matkan järjesti Viinitie.