Browsing Tag

henkimaailman hommia

  • Ajatuksia

    Kolme kirjaa

    Kirjoituspöytäni laatikossa on kolme muistikirjaa.

    Niillä kaikilla on eri tarkoitus, ja lopulta kuitenkin oikeastaan sama: pitää mieleni kirkkaana ja kinttuni oikealla polulla.

    Yksi kirja on tajunnanvirralle, yksi unelmille ja yksi ilonaiheille ja onnistumisille.

    2.9.2020
  • Ajatuksia

    Uuden vuoden rituaaleja

    Omaan elämänfilosofiaani kuuluu ajatus siitä, että jokainen hetki, missä ja milloin tahansa, on mahdollisuus valita uudestaan ja aloittaa alusta.

    Silti. Vuodenvaihteessa on jotain erityistä, eteenpäin kuljettavaa momentumia. Ympäröivä uusien alkujen tunnelma…

    31.12.2019
  • Koti

    Käytännön feng shuita

    Olen aina ollut herkkä tiloille, tunnelmille ja ilmapiireille. Saavun usein hyvissä ajoin paikalle vain siksi, että saan valita ekana istumapaikan. En mene kahviloihin, joissa on kiikkerät tuolit tai kakofoninen akustiikka. Vältän tiettyjä…

    10.11.2018
  • Ajatuksia

    Uusikuu

    Eilisaamun joogatunnilla ohjaajamme mainitsi, että illalla olisi uusikuu. (Katsoin äsken sääasemalta, että kyllä vain, kuu on tällä hetkellä 14 tuntia vanha.)

    Puutarhurit tietävät, että uudenkuun jälkeen on aika istuttaa uutta. Edesmenneen…

    10.9.2018