Hyvää uutta vuotta, ystävät – ja tervetuloa uudistuneeseen blogiini.
Kirjoittelen tätä ensimmäistä postausta vuoden ensimmäisenä aamuna. Aamutakissa pikkukeittiössäni, joka sekin kohta jää taakse, kun vuorossa on toinenkin muutto – tosin sellainen, joka vaatii hieman enemmän lihaksia kuin tämä virtuaalinen.
Kaikenlaista jännää siis tiedossa tälle vuodelle, uusi koti ja oma blogi. Ja uskon, että ne ovat vasta alkusoittoa. Tilulilulii.
Blogi tulee varmasti jatkamaan tutulla linjalla, eli aiheena on… no, kaikki mitä rakastin. (Ja joskus vähän sekin, mitä en niin rakasta.) Paino sanalla kaikki, eli blogi on jatkossakin monenkirjavien aiheiden sekametelisoppa aivan kuten innoittajansakin, tämä pikku juttu nimeltä elämä.
Alun perin aloitin blogin vuosia sitten, koska olin kyllästynyt ajatukseen siitä, että ihmisen pitäisi välittää tai innostua tietyistä asioista. Tietyissä piireissä pidettiin tyhmänä ja pinnallisena, jos tykkäsi vaatteista. Toisissa leiman sai siitä, jos ahmi tv-sarjoja eikä pelkästään eurooppalaisia elokuvia. Tiedotusopin laitoksella ei katsottu hyvällä, jos ilmoitti, että halusi mieluummin kirjoittaa naistenlehtiin kuin ryhtyä politiikantoimittajaksi. (Näin vuosia myöhemmin tämä kaikki vähän naurattaa, koska nykyään minulle on täysin itsestäänselvää, ettei minun tarvitse puolustella asioita, joista pidän.)
Halusin oman paikan, jossa saisi fiilistellä kaikkea, mikä innostaa – ja halusin tarjota sellaisen paikan myös lukijoille. Mikään aihe ei olisi liian pieni, suuri, turha tai vaikea. Se on oikeastaan edelleen tämän blogin kantava ajatus.
Kysyin vähän aikaa sitten teiltä ideoita, mitä uusi vuosi voisi tuoda mukanaan blogissani. Vastauksia yhdisti oikeastaan vain se, että niitä ei yhdistänyt mikään. Minusta se oli mahtavaa! Toiset kertoivat vihaavani filosofisia pohdintojani, toiset taas rakastivat niitä mutta eivät ymmärtäneet, miksi koen tarvetta kirjoittaa ripsiväreistä.
Olen aina ollut luonteeltani Pohdiskelija – saatan hyvinkin kassajonossa seisoskellessani miettiä yhtä hyvin ihmisyyden syvintä olemusta kuin sitä, mihin käyttäisin jääkaapin perälle nahistuneet porkkanat. (Tähän tulokseen olen viime aikoina tullut: ihmiset eivät ole sisimmässään hyviä eivätkä pahoja vaan juuri sitä mitä valitsevat olla, ja porkkanakakku on aina hyvä idea).
Pohdiskelut elämästä ja maailmasta tulevat siis aina olemaan itsestäänselvä osa blogiani. Mutta niin tulevat esteettiset ilotkin, juuri ne, joita parjataan pinnallisiksi – höpsis! – sisustaminen, vaatteet, kukat ja kynsilakat. Olen aina rakastanut näitä asioita, eikä se ole minusta mitenkään ristiriidassa sen kanssa, millainen ihminen olen.
Luonnollisesti täällä ovat jatkossa läsnä muutkin intohimoni kohteet – kirjat, elokuvat, tv-sarjat, taide, liikunta, ruoka ja matkat.
Vuosikausia portaalissa bloganneena – ensin Trendin, sitten Lilyn alla – olen nyt ensimmäistä kertaa ihan omillani. Jännää! Olen siis nyt täysin itsenäinen bloggaaja, mutta tulen tekemään tiivistä yhteistyötä ainakin ystävieni Stellan ja Hannan, ehkä muutaman muunkin bloggaajan kanssa.
Kukaan ei maksa minulle bloggaamisesta, joten kaupallisia yhteistyökuvioita tulee varmasti blogissa olemaan. Niiden suhteen noudatan samaa linjaa kuin tähänkin asti – valitsen yhteistyökumppanini sen mukaan, mikä minua aidosti kiinnostaa ja puhun jatkossakin vain ja ainoastaan omalla suullani. Erona entiseen tulee olemaan se, että tästedes saan valita itse, millaisia mainoksia blogissani näkyy.
Kirjoittaminen on ollut pienestä asti unelma-ammattini ja olen tehnyt vuosia töitä sen eteen, että pystyn nykyään elättämään itseni kirjoittamalla. (Blogin lisäksi teen lehtijuttuja, copywritingia sekä yritysviestintää.) Tästä asiasta olen iloinen, ylpeä ja kiitollinen. Se ei olisi mahdollista ilman mainostajia, ei lehdissä eikä internetissä. Uskon, että suurin osa fiksuista ihmisistä ymmärtää tämän. Aina on niitä, jotka eivät ymmärrä – c’est la vie.
Sivuston tekninen puoli ei ole vielä valmis. Moni asia on väärässä paikassa, osa puuttuu kokonaan. Myönnän – turhauttaa, mutta päätin ottaa tämän tervetulleena oppituntina siitä, että kaiken ei aina tarvitse olla heti valmista. Tärkeintä on kääriä hihat ja alkaa hommiin.
Tällaisilla eväillä siis eteenpäin. Olen ihan täpinöissäni, paitsi uudesta sivustosta myös uudesta vuodesta! En malta odottaa, mitä kaikkea 2015 tuo tullessaan, mutta ounastelen hyvää.
Ja tuli mitä tuli – siitä voi joka tapauksessa kirjoittaa.
Onnellista Alkanutta vuotta 2015
Hyvä tietää että löydän sinut täältä jatkossa !
Onnea, Eeva, ihanaan, uuteen blogikotiin ja hyvää uutta vuotta! 🙂
Onnea uuteen kotiin ja uudelle vuodelle!
Ihana Eeva!
Mukana olen.
Tsemppiä kaikkeen uuteen!
Blogitekstisi ovat aivan ihania – oivaltavia, lohdullisia, inspiroivia, … Kiva kun jatkat ajatustesi jakamista myös vuonna 2015. Iloista uutta vuotta! 🙂
Sua seuraan vaikka blogosfäärin ääriin. Onnea Uuteen Vuoteen Eeva Kolu, olet mahtava. terv. Fanityttö-84
Hei ihanaa, tänne on jo löytänyt joku! Hihii, oonpas innoissani 🙂
Tervetuloa ja ihanaa kun tulitte!
Ja hei, raportoikaa kaikista kummallisuuksista, joita tulee vastaan – pistelen niitä ylös ja välitän eteenpäin tekniselle avulle.
Onnea uusille asioille, ja ehkä ennen kaikkea rohkeudelle lähteä uusiin seikkailuihin! Mobiili-käyttöliittymä näyttää ainakin oikein hyvältä. 🙂
Huippua, ja täällä näyttää jo nyt ihanalta! Onnea uuteen blogiin! 🙂
Onnea uudelle vuodelle! blogisi tyyli on hyvä, sun juttuja hauska lukea! 🙂
Kuulostaa edelleenkin hyvältä eli päivitetäänpä seuraamistiedot blogloviniin (ellei ole päivittynyt itsestään) ja jäädään kiinnostuksella odottamaan jatkoa. Onnea siis uuteen blogikotiin! 🙂
Eih… Sä olet liian mysteerisen ja kauniin näköinen tuossa uudessa profiilikuvassa ja sun esittelyssä ei puhuta mitään PUHTAASTA PYYKISTÄ. Muttaku, muttaku, sen takiahan mä aikoinaan löysin sut!! Eiku…. mä vaan yritän sanoa että ai lav juu ja oon niin vanha etten osaa sopeutua muutoksiin… Tuokoon vuosi 2015 sinulle kaiken sen mitä jäit vuodelta 2014 kaipaamaan! 🙂
Jenni E.M. (ja muutkin) – Blogloviniin pitäisi päivittyä uusi URL, tosin siinä saattaa mennä hetki kun sen vaihtavat. Mutta pitäisi siis tulla itsestään teille jotka seuraatte Bloglovinin kautta!
Ihanaa Eeva ihanaa ! Tämä on ihanaa. Vaikka tekee kipeää ei haittaa. Hih.
Hyvää se on huono huumorikin..
Loistavaa vuodenalkua. Juttujasi innolla odottaen =)
Onnea uuteen blogikotiin ja uudelle vuodelle! Mukana ollaan niin mutkaisilla kuin suorilla elämänteillä 🙂
Juurikin näin! Itse oivalsin vasta aikuisiällä, että naisellisista höpsötyksistä pitäminen ei tee minusta pinnallista, eikä unelmointiin tai pohdiskeluun taipuvaisuus tyhjänpäiväistä haihattelijaa. Parasta elää elämää niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää. 🙂
Onnea uudelle blogille ja kaikkea hyvää matkaan!
(livingwithevelyn.blogspot.com)
Olet kerrassaan mahtava. Odotan jo tulevia tarinoitasi!
Mä oon niiiin innoissani tästä sun blogin itsenäistymisestä! Banneri on kaunis! Ja tää sivukommenttiloota mahtava! (Oliskohan mahdollista, että kommenttiloodan ollessa auki pystyisi selaamaan myös blogia?)
Mun 2014 ei ollut ihan yhtä ikävä kuin sun. Paino sanalla ihan. Mut sun tän vuoden alku antaa uskoa mullekin. Paljon rakastettavia asioita sulle alkaneeseen vuoteen. <3 Tästä tulee paras vuosi ikinä!
Kuulostaa erinomaisilta suunnitelmasi blogin suhteen. Se kirjoittajan eli sinun oma hyvä fiilis huokuu kyllä kirjoituksista ja on paras punainen lanka tässä asiassa. Onnea paljon uuteen kotiin ja ihanaa uutta vuotta! 🙂
Mukana matkassa! Voi miten kauniit kuvat sinusta tuon pöydän ääressä. Sellaiset ranskalaisen elokuvan oloiset kuvat, kaunis valo ja ihana nainen. Onnea uuteen vuoteen Eeva!
Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2015 sinulle Eeva! Kaikki kuulostaa niiiin mukavalta, että tuskin tämä mummo jaksaa odottaa edes huomiseen:)))
Hyvä tästä tulee, tiedät itsekin ja vuodesta 2015 myös. Onnea matkaan!!!
Uusi blogipohja näyttää ihanalta! Raikkaalta ja helpolta luettavalta. Hassua kyllä, tajusin vasta nyt, että taidat olla yksi innoittaja omalle blogilleni, ja se on kuitenkin ollut pystyssä jo kaksi ja puoli vuotta. Se nimittäin on ystäväni kanssa yhteinen intoilublogi – sisältää niin nörtteilyä kuin korkokenkiäkin, jotka ei muka sovi yhteen.
Olisiko blogille muuten mahdollista saada rss-syötettä? Yritin vilkuilla, muttei osunut silmään.
Hieno juttu! Pakko kertoa, että olen lukenut vuosikausia blogeja ja kymmeniä eri blogeja, mutta mielestäni sinun tekstisi ovat kaikkein parhaiten kirjoitettuja. Pohdiskelevia, mutta kuitenkin vaivattomia lukea. On aina ilo lukea blogiasi, oli aihe sitten mikä tahansa. Mahtavaa vuotta 2015!
Tulen antamaan puoltavan ääneni mainosten puolesta: luen mielelläni minua kiinnostavien bloggaajien mielipiteitä eri tuotteista, ja aina silloin tällöin myös ostan näitä tuotteita suosituksia muistellen. Viimeisin ostokseni oli kehumasi Mia Kankimäen teos, josta luin myös Gloria-lehdestä. Hyvältä vaikuttaa näin ekan kolmanneksen jälkeen!
Hyvää uutta vuotta, jatka samaan malliin!
Paljon onnea uuteen itsenäiseen blogiisi! Harvoin jätän kommenttia, mutta aktiivisesti seuraan kyllä mahtavia tekstejäsi, olivat ne aiheesta kuin aiheesta. Ja ihanaa vuotta 2015!
Onnea Eeva blogillesi ja kaikkea hyvää vuodelle 2015. luen innolla aina kirjoituksiasi, vaikka jo eläkeläismummu olenkin , mutta jotenkin vain tekstisi kolahtaa minuunkin. Hyvä!
Aina vaan paremmaksi menee! Uusi sivu on kaunis. Paljon onnea uudelle alulle 🙂
Onnea uuteen kotiin! Tai uusiin koteihin. Diggaan blogisi ulkoasusta, ja tää kommentointisysteemi on tosi kiva.
On myös aivan superihania nuo kuvat sinusta. Näyttää siltä, että kameran takanakin on joku ihana.
Onnea uusille aluille! Blogi näyttää ihanalta <3
Blogin sisältö kuulostaa taatulta Kolulta, ihanaa! Jos blogin tekniseen puoleen saa esittää toivomuksia, olisi hienoa, jos blogitekstit listautuisivat sivupalkkiin: sieltä on helppo tarkistaa, onko joku teksti jäänyt lukematta. Lisäksi toivottavasti kommentteihin tulee vastausmahdollisuus. Mahtavaa vuotta 2015!
Onnea uuteen osoitteeseen! 🙂
Kiitos kaikille kommenteista ja IHANAA kun olette täällä!
Blogin tekninen puoli on tosiaan vielä kesken ja olen täällä itse vuorotellen zen-mestarina ja vuorotellen revin hiuksia päästäni. Eli sivupalkkiin on tosiaan tulossa arkistot ja viimeisimmät postaukset, RSS-feedi olisi tarkoitus saada toimimaan ja kommenttiboksi muutetaan niin, että yksittäisiin kommentteihin pystyy vastaamaan. Ja monia monia muitakin korjauksia on vielä tulossa 🙂
Onnea Eeva uudesta alusta. Olet kuvissa onnellisen ja kauniin näköinen.
Jihuu, onnea uuteen kotiin 🙂 Banneri näyttää tosi hyvältä ja muutenkin toimii hienosti.
Heippa Eeva! Onnea uuteen tupaan – juuri vasta muutit, ja jo tuntuu lämpimän kotoisalta täällä! Muistathan oman oivalluksesi siitä, etteivät vieraat tule puitteiden vuoksi, vaan sinua tapaamaan; tällä yritän sanoa, että ethän ota paineita täydellisesti toimivasta tekniikasta heti täällä blogikotisi puolella. Tärkein täältä löytyy, eli ihanat juttusi ja kauniit kuvasi! Kiitos upeasta blogistasi, se on kuin paras ystävä ja laadukkain aikakauslehti yhdessä sievässä paketissa.
Onnea uuteen blogiin 🙂
Pohdiskelujasi on ilo lukea – minusta ei ole mitään kummallista yhdistää elämän ihmettelyä ja ripsivärijuttuja. Elämähän koostuu kaikenlaisista palasista 🙂
Onnea uuteen blogiin, hyvältä näyttää!
Ja koska tätä voi kysyä sortumatta pinnallisuuteen, niin tiedustelen mikä ihana kynsilakka sulla on kuvissa? 🙂
Jotenkin itsekin ounastelen että tästä vuodesta tulee parempi vuosi! Vaatii himpun verran enemmän vaan töitä! Mutta sitähän varten meillä on lomat. 😉 Pidän pohdiskelevasta tyylistäsi tuo mieleen sellaiset henkilöt kuin Helena Petäistön ja Astrid Lindgrenin. Rakastan huolemattomia kuva otoksiasi!
Oii, siis IHANA ulkoasu! 🙂
Onnea sulle vuodelle 2015! Löysin vasta blogisi ja oon vähän hämilläni, oot niin hyvä tyyppi ja kirjoitat oivaltavasti ja silti niin arkisen purevasti ja herkästi. Edellisen kommentoijan Lindgren -viittaus on mun mielestä osuva! Oot oikea helmi.
Onnea uuteen blogikotiin!
Moi ja onnea uuteen blogiin sekä ihanaa uutta vuotta! Onko sun kaikki vanhan postaukset siirtymässä uuteen blogiin vai jääkö ne bittiavaruuteen?
Hei, tällä hetkellä näyttäisi siltä että en siirrä vanhoja arkistoja tänne. Mutta arkisto Lilyssä säilyy. Ja jos teille tulee mieleen jotain tiettyjä postauksia/aiheita joita kaipailette niin huikatkaa, mulla on kyllä itsellä kaikki tallessa 🙂 Ihanaa uutta vuotta myös sulle! xx
Moikka! Koska bloglovin mahtaa päivittyä? Ei ainakaan vielä oo mulla mennyt niin että tulis uudet tekstit feediin? Toivottavasti pian, et pääsee lukemaan sun ihania tekstejä 🙂
Onnea uuteen blogiin, se on enemmän sinun näköisesti kuin koskaan aikaisemmin 🙂
Pakko kysyä, mistä postauksen kuvissa esiintyvä upea aamutakki on peräisin?
Heippa Sara, olen samaa mieltä 🙂 Aamutakki on Balmuirin!
Upeita kuvia sinusta! ja ihana uusi sivusto, hyvältä näyttää. Iloa uuteen vuoteen, seuraan innolla edelleen mukana <3