Elämä

Uusi viikko

8.6.2015

kauppahalli-(6-of-7)

kauppatori

kauppahalli-(1-of-7)

Mahtava aamupala hallissa, ihmisiä kuhiseva Kauppatori – täydellinen ensimmäinen aamu uudelle viikolle. Ja tästä on tulossa mainio viikko, sen tiedän jo nyt.

Tänään näen vihdoin uuden Mad Maxin, leffan jota olen odottanut pari vuotta, mutta jota en häpeäkseni vieläkään ole ehtinyt katsomaan.

Tiistaina näen livenä Tori Amosin. Keikka, jota on sitäkin odotettu vuosia (15, jos arvioni osuu oikeaan). Aion häpeilemättä itkeä läpi kaikki Boys for Pelen biisit.

Keskiviikkona taasen häärään pressissä Musiikkitalolla Tomorrow-tapahtumassa. Aloitan aivojeni verryttelyn viimeistään huomenna, sillä tuo päivä pistää epäilemättä ne jumppaamaan. Odotan erityisesti Nassim Nicholas Talebin, Antifragilen kirjoittajan puhetta.

kauppahalli-(4-of-7)

kauppahalli-(5-of-7)

 Äiti halusi ottaa kuvan. Aika hyvä otos tyypiltä, jolla oli ekaa kertaa järkkäri kädessä?

Ihanaa olla taas oma itsensä kolmen viikon flunssaputken jälkeen. Tehdä juttuja, olla liikkeellä, heilua ihmisten ilmoilla ja innostua taas kaikesta ihan tavallisesta, Kauppatorin lokeista ja neuvoja kysyvistä turisteista ja kävelemisestä.

Niin se vaan on, että elämä ei ole Netflixissä eikä edes maailman näteimmällä valkoisella sohvalla, se on tuolla ulkona.

Sinne siis, ulos ja uuteen viikkoon.

Walk on by
Kesäkuu

You Might Also Like

  • Pipsa 8.6.2015 at 11:10

    Vaikuttaa erinomaiselta tulevalta viikolta kyllä! Ja jee, sen kyllä olet ansainnutkin kaiken sen sairastelun jälkeen. Vaikkei tietysti tällaisissa asioissa vissiin ansaitsemisesta ole kyse, mutta silti olet.

    • Eeva Kolu 8.6.2015 at 11:19

      Nyt tuntuu kyllä ihan erityisen hyvältä, että on paljon ohjelmaa, menoa ja tekemistä – johan siellä kotona ehdittiinkin nysvätä 🙂 Kivaa viikkoa Pipsa!! x

  • Tuuvetti 8.6.2015 at 11:24

    Olipas hauska sattuma, olin juuri lauantaina turisteilemassa Helsingissä (asun Vantaalla) ja kävin tuossa maailmanpyörässä! Se oli ihana! Kiva kuulla että viikko alkoi sinulla hyvin. Jaan samat fiilikset, sillä kaikki on tänään sujunut harvinaisen hyvin ja olen kiitellyt maailmankaikkeutta siitä että mulla on niin kiva työ!:D

    • Eeva Kolu 8.6.2015 at 11:29

      Toi maailmanpyörä on yllättävän kiva, itsekin heilun usein ihan turistina täällä vaikka huudeilla asunkin 🙂 Kivaa uutta viikkoa sinne, poikkeuksellisen hyvä maanantai – olkoonkin, että just jyrähti ja alkoi sataa kaatamalla… 😀

  • EvaL 8.6.2015 at 12:57

    Itse nappasin lenssun pussailessani. On sitä pahempiakin tapoja saada kyseinen tauti. 😀 Nauti ilmoista ja elämästä kukkevin rinnoin.

    • Eeva Kolu 9.6.2015 at 6:17

      Haha, sanoisinpa että tuo on ehkä jopa lenssun arvoista 🙂

  • norppi 8.6.2015 at 7:22

    kerro sitten mitä pidit nassim talebista ja antifragilesta! olisin kovasti halunnut päästä ko. tapahtumaan, jos duunipaikka olisi kustantanut sisäänpääsyn… 😀

    • Eeva Kolu 9.6.2015 at 6:24

      Joo, tosi harmi että et pääse paikan päälle kuulemaan mutta varmaan tuosta puheesta tulee raporttia jos jonkinmoisiin medioihin 🙂

  • Äh 8.6.2015 at 9:17

    Voi ei. Olin blogitauolla, koska blogisi suunta alkoi mennä niin rasittavaksi ja ikäväkseni on todettava, että taukoa pitää jatkaa. Tästä ikuisuuteen.
    Turun aikaan blogisi vaan oli parempi, aidompi, rikkaampi ja vähemmän täynnä ostettuja kirjoituksia. Ehkä maailma sitten vaan on mennyt itsekeskeisempään ja sponsoroidumpaan suuntaan? Vai vain sinun elämäsi? Nyyh.
    Tai ehkä blogisi ei koskaan aito ollutkaan? Sekin on jännä ajatus. Koko blogimaailma on kuitenkin niin uutta, ja annat itsestäsi niin omituisen kuvan ja omituisia paloja. Mahtaa olla rankka ammatti olla bloggari, en kadehdi yhtään vaikka mitä lahjuksia saat. Osaat kyllä kirjoittaa hyvin, toivottavasti saat siitä ammatin jatkossakin, vaikkei uraputki ihan Helsingissä lentoon lähtenytkään (ilmeisesti, sekun jännästi jäi blogissa sivuun). Älä myy itseäsi ihan millä tahansa pellavaliinalla, journalisti…

    • Kivimäen Jenni 9.6.2015 at 5:44

      Siis täh? Anteeksi, nyt en ymmärtänyt. Mikä tässä tekstissä oli rasittavaa, ikävää, itsekeskeistä, sponsoroitua tai epäaitoa? Minä näin tässä tekstissä elämäniloa, kivoja suunnitelmia, mukavia työjuttuja, VIHDOIN terveenä flunssan jälkeen, äiti kylässä, ihana Kauppatori ja sen lokit, kauniit valokuvat ja onnellisen hymyn.
      MIKÄ teitä ihmisiä oikein VAIVAA? Yrittäisitte ottaa pään pois puskasta ja olla onnellisia ja antaa toistenkin olla. Tai toisaalta, ehkä tosiaan on parempi, että jatkat murinoitasi toisaalla ja annat sen jengin, joka Eevan teksteistä saa energiaa ja voimaa JOKAISEEN päivään, antaa jatkaa omaa iloista ja aurinkoista elämäänsä.

      • Eeva Kolu 9.6.2015 at 6:20

        Äls sano Jenni, Kauppatorin lokit oli saatu sponsorilta 😀

    • I May Say 9.6.2015 at 9:36

      Minulta näemmä puuttuu kriittinen lukutaito, kun en osaa rivien välistä lukea sponsoria.
      Ikävä ettet pidä tästä blogista. Toivottavasti joku muu blogi miellyttää enemmän tai on vähemmän sponsoroitu.
      Minä puolestani luen mielelläni näitä tarinoita, sponsoreista huolimatta. Pidän nimenomaan blogin tyylistä, positiivisesta vireestä ja kirjoittajan taidokkaista kirjoituksia. Osuu, niinku, nenä päähän.
      Parempaa viikkoa ja hyvää kesää sinulle. Pidä taukoa. Ota hetki itsellesi ja hengitä syvään. Puss o kram!

    • Lissu 9.6.2015 at 3:31

      Heippa!

  • Draghetta 9.6.2015 at 8:02

    Hei Eeva,

    Kiitos päivästä toiseen mieltä hellivästä blogistasi – jo vuosia ja vuosia jatkuneen stalkkaamisen jälkeen saan itseni kirjoittamaan ensimmäisen kommentin tässä kevätkesän kirvoittamassa voittamattomuuden huumassa! 😀 Olen aina erityisesti rakastanut tapaasi kirjoittaa; osaat todella löytää ne suomen kauniit, keveät ja kipeät sanat. Kiitos niistä.

    Kirsikat, turistit ja loputon käveleminen ilahduttavat itseänikin silloin, kun en jaksa enää tuhannettaensimmäistä kertaa vatvoa syksyn asuin- ja työkuvioiden epävarmuutta tai toimimattomia perhesuhteita (Kauppatorin lokit sen sijaan ovat olleet minulle saatanan lokkeja siitä asti, kun kaksi kesää sitten vievät ja söivät jätskipalleroni – kannan edelleen leppymätöntä kaunaa.). Tsemppiä Eeva – mukavaa, että olet taas päässyt jaloillesi! Kukin itse tietänee, mikä itselleen on aitoa. Muitten mielipiteistä nyt ei siinä vaiheessa onneksi kauheasti tarvitse välittää 🙂

  • uutamo 9.6.2015 at 9:43

    Uskon että tästä tosiaan tulee hyvä viikko: töissä olen onnistunut pääsemään kaikista ikävistä tehtävistä eroon ja vain kivoja jäi jäljelle, muutettiin uusiin remontoituihin toimistotiloihin, syötiin sen kunniaksi muuttokakkua, rakas sisko on tulossa kylään ja loppuviikosta pääsee sisustamaan makkaria, kun saamme uudet kalusteet ja vanhat, tilaan sopimattomat lähtevät kiertoon. Ihanaa viikkoa sinulle Eeva, kirjoituksesi ilahduttavat niin hyvinä kuin huonompinakin päiviä 🙂