Elämä

Laotse

28.8.2015

Aamulla avatessani ikkunat suustani pääsi helpotuksen huokaus. Ei vain siksi, että ikkunoista tulvi pitkästä aikaa rai kas ta ilmaa, vaan siksi, että säätila mätsäsi täydellisesti mielialaani.

Sain eilen kamalia uutisia. Rakas koiramme, zenmestarini Lassi siirtyi täysin yllättäen tuonpuoleiseen. Ikävä on ihmistä isompi.

IMG_6663

Tänään heräsin aamuun turvonnein silmin. Lähdin aamupalaveriin kaatosateeseen. Vedin hupun päähän. Sadeilmassa oli helpompi hengittää. Eira näytti sademetsältä. Ehkä tavallaan olikin. 

Pakenin lounashässäkkää joogasaliin, vaikka en edes joogaa. Kai. Sen jälkeen söin vanhan kiinalaisherran ravintolassa, jossa ei koskaan ole kiire – siellä pelkkä ruokalistan saaminen kestää 20 minuuttia. Istuin nurkkapöytään.

IMG_6674

Hetken mielijohteesta meinasin kysyä, olisiko harmaantuneella herralla jaettavana kanssani esimerkiksi jotain taolaista viisautta nyt kun zenmestariani ei enää ole. En kehdannut. Päätin, että luen netistä kun pääsen kotiin.

Taolaisista filosofeista suurin ja kuuluisin, Laotse, kirjoitti näin:

I have just three things to teach: simplicity, patience, compassion. These three are your greatest treasures.

Yksinkertaisuutta, kärsivällisyyttä, myötätuntoa. Jos Lassi olisi osannut puhua, se olisi takuulla opettanut tismalleen samoja asioita. Ehkä se oli Laotsen reinkarnaatio. (Jos joku tuntee Kiinan filosofian historiaa, voisitteko selvittää pitikö Laotse lohennahoista ja vatsan rapsuttamisesta?)

Nuku rauhassa, mestari. Ystävä.

Aamiaisella kirjan kanssa
Höpö höpö, ja kaikkea hyvää sinulle

You Might Also Like

  • Hansu 28.8.2015 at 6:09

    Ihana kirjoitus, taas. Miten voi yksi teksti samaan aikaan hymyilyttää ja itkettää? (Etenkin se nosti suunpieliä kuin luin, että söit vanhan kiinalaisherran.) Lopputulemana tuli itku, ja piti halata omaa zenmestaria. Voimia sinne!

    – Hansu // Hassutellen

  • Anniina 28.8.2015 at 6:10

    Voih! Jaksamista Eeva! ❤️

  • Lora 28.8.2015 at 6:38

    Otan osaa Eeva 🙁
    Pieni zenmestarisi toi paljon iloa tänne blogin puolella kun hän eri postauksissa vilahteli, lämmin kiitos siitä <3

  • m 28.8.2015 at 6:48

    Lemmikin kuolema on niin paljon isompi juttu kuin “pelkän” eläimen kuolema 🙁 Sure rauhassa. Oma rakas eläinystäväni kuoli kun olin yläasteella, ja muistan edelleen sen viikon, kun ryntäsin välkällä tyttöjen vessaan jonon ohi itkemään…

  • Ouna 28.8.2015 at 6:49

    Otan osaa suureen suruun <3. On kova paikka menettää rakas ystävä. Lassi oli todella komea ja ilahdutti kuvissa aina kovasti.

  • ihaa 28.8.2015 at 7:00

    suosittelen kirjaa Nalle Puh ja Tao. se on ihana!

  • mia k. 28.8.2015 at 7:02

  • Erika 28.8.2015 at 7:34

    Otan osaa <3 Zenmestarisi oli kovin suloisen oloinen tyyppi! Kiitos ihanasta kirjoituksesta ja blogista.

  • Emppu 28.8.2015 at 8:18

    Kauniisti kirjoitettu. Minulla on nyt vuoden sisällä kuollut koirani ja kissani yllättäen ja suru oli pitkään läsnä. Vasta hiljattain on taas ollut enemmän iloa kuin surua, mutta nyt olen menettämässä kaikkein rakkaimman ihmisenkin. Aika raskaalta tuntuu välillä, mutta jos jotakin kaikista menetyksistä olen oppinut niin sen, että ne vahvistaa ihan superisti (ja ohessa rakentaa aika paksun suojakuoren). Paljon jaksamista ja kauniita muistoja ihana Eeva ja kaikki muutkin kohtalotoverit.

  • Erika 28.8.2015 at 8:42

    Voimia!

  • Hoo 29.8.2015 at 4:08

    Osanottoni suruusi. En halua sitä väheksyä, muistan kuinka minäkin yhdessä äitini kanssa syvästi surin koiramme kuolemaa yli kymmenen vuotta sitten. Ei sinua varmasti sekään lohduta, että nyt sitten kun menetin äitinikin, niin jollakin tasolla jopa ymmärrän ihmisiä, joille koiran kuolema on vain koiran kuolema. Tällaista surua ja tuskaa kuin minulla nyt on, en tosiaankaan sen pohjalta olisi osannut kuvitellakaan. Silti, nyt tässä hetkessä sinulla on oikeus surra, vähättelijöitä kuulematta.

    • Villisilmä 29.8.2015 at 7:08

      Miksi pitää aina vertailla, suruakin? Menetin äitini vajaat pari kuukautta sitten, ja puolisen vuotta sitten elämäni koiran. Kumpikaan suruistani ei kuitenkaan ole toista merkittävämpi tai heikompi. Suru on aina siinä hetkessä, ja joka kerta erilainen.

      Osanottoni suruusi, Eeva. Zenmestarille hyvää matkaa.

      • Jenni 29.8.2015 at 9:25

        Hyvin sanottu, Villisilmä.

      • Hoo 30.8.2015 at 5:00

        Osanottoni sinunkin suruusi. Yritin vain vilpittömästi kertoa, mikä niiden vähättelijöidenkin puolella varmasti on perusteluna. Kuten silti kirjoitin, niin ei mitään surua kannata kuitenkaan vähätellä. Ikävää jos en pystynyt sitä mielestäsi riittävän selkeästi ilmaisemaan.

        Eipä toisaalta muiden mielipiteillä ole kuitenkaan väliä enää missään asiassa, kun itken täällä yksin kotona tukahtuakseni liki joka ilta sitä, kuinka kauhealla tavalla hänen kanssaan asuneiden ns. perheenjäsenteni laiminlyömänä äitini kuoli. En tiennyt, koska asuin kaukana eikä äiti halunnut asiaa kertoa, suojeli heitä viimeiseen saakka, jos enää kohteluaan tajusikaan.

        Ehkä aiempi suru oli sitten siksikin helpompi kantaa, kun koiramme kuollessa huolehtiva äiti oli vielä itse voimissaan, piti koiraa tassustakin kiinni sen viimeisillä hetkillä. Meidän koirallamme oli parempi vanhuus ja kuolema kuin äidilläni. Anteeksi, jos en voi surussani olla sitä vertausta tekemättä. Hyvä asia meille niin rakkaalle koiralle, äärimmäisen ikävä asia minulle niin rakkaalle äidille.

        • - 2.9.2015 at 2:33

          Osanottoni Hoo. Kunpa joku voisi olla sun kanssa sun surussa, ettet olisi yksin. Voimia. Halaisin jos voisin. Ja Eevalle myös. Kaikille jotka on menettäneet.

  • emmien 29.8.2015 at 4:33

    Voi että! :'(
    Otan osaa ♡

  • MS 29.8.2015 at 5:17

    <3 otan osaa. Rintakehässäni muljahti ikävästi ja pala nousi välittömästi kurkkuun, kun luin nämä ikävät uutiset. Karvakorvat ovat niin pieniä, mutta niillä on kuitenkin suuri merkitys ihmisen elämässä.

  • Laura 29.8.2015 at 7:12

    Voimia sinulle Eeva ❤.
    Oma karvainen zen-mestarini jatkoi matkaansa täältä maan päältä viime marraskuussa.
    Suru lientyy hiljalleen lämpimiksi ja haikeiksi muistoiksi mutta ikävä ei häviä. Se on hyvä. Se merkitsee että sinä rakastit ja häntä rakastettiin. Se tarkoittaa että elämällä, kohtaamisella, yhdessäololla oli merkitystä.
    Anna surun tulla ja olla, jäädä kylään. Se pakkaa reppunsa ja poistuu aikanaan. Sen käynti on kunnianosoitus yhdessäololle ja rakkaudelle.

  • Maria P. 29.8.2015 at 8:37

    Voimia ihana Eeva!

  • Äiti 29.8.2015 at 8:51

    Eevaseni,
    Zenmestarimme Lassi sai pienenä petuna nimen Flash of the Flame.
    Se oli tätä kaikkea; nopeajärkinen älykkö, hurmaava parkettien partaveitsi ja sen katse läpäisi kaikki ihmisen salaisuudet.
    Se valitsit itse emäntänsä ja etenkin isäntänsä.
    Kiitos Eeva ja kiitos Niko

    • LauraK 29.8.2015 at 6:06

      Miten kaunis kommentti. Aikaisin aamulla lukiessa kyynel kirposi silmäkulmaa, nyt se vierähti poskelle.
      Lämmin halaus kaikille.

  • reetta 29.8.2015 at 2:49

    Paljon voimia Eeva! Menetin oman rakkaan pienen ystäväni kolme viikkoa sitten yli vuosikymmenen jälkeen, ja tavallaan pala minuakin kuoli (kuinka kliseeltä se kirjoitettuna kuulostakaan). Itku ei enää kirpoa silmiin vaan hymyilen onnellisena niille muistoille ja opeille inhimillisyydestä, joita kukaan ihminen tuskin voisi opettaa, joita pikkuiseltani sain. <3

  • iinaem 29.8.2015 at 6:21

    Voi ei, paljon jaksamista ja voimia 🙁
    Itse menetin rakkaan koirani myös muutama vuosi sitten, aivan yhtäkkiä, ja jollain tapaa se tuntui jopa pahemmalta kuin nyt läpikäymäni (ihmis)ystävän menetys, en oikein tiedä miksi. En halua verrata surua tai sanoa että jomman kumman tuskan pitäisi olla suurempi, sillä mielestäni näin ei ole. Mutta ehkä osansa on sillä, että koiraystävä oli aina läsnä, aina touhuamassa kotona tai pyytämässä ruokaa, aina nuolemassa poskea kun suretti. Ja sitten ei enää ollutkaan. Ihmisystävä kun ei ole niin 24/7, edes ne läheisimmät.

    Nyt meillä on uusi koira, talo tuntui niin tyhjältä ilman karvaista ystävää, ja tämä yksilö on edellisen täysi vastakohta luonteeltaan – ehkä hyvä niin. Ensimmäinen koiramme oli myös aika zen-mestari, tämä taas on enemmän… energiamestari, sitä nimittäin riittää! Anyway, pointtini tässä on vain se, että elämä jatkuu – niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Sure niin kauan kuin surettaa (itse itkin useamman viikon, ja vielä vuosia myöhemminkin toisinaan), ja anna ajan parantaa. Osanottoni <3

  • lukija 29.8.2015 at 6:53

    Lämmin osanotto <3

  • Laura 30.8.2015 at 9:38

  • Kivimäen Jenni 31.8.2015 at 7:27

    Voi Eeva, lämmin osanotto suureen suruusi. Rakkaan lemmikin menettäminen on niin kamalaa ja niin lopullista. Äitini sanoi minulle, että anna kaiken surun tulla ja sure juuri niin kauan, kuin se on tarpeen. Menettäminen tekee kipeää ja vasta myöhemmin tuska korvautuu onnella ja kiitollisuudella kaikista niistä hyvistä ja unohtumattomista hetkistä, joita saimme jakaa.

    Lassille hyvää taivasmatkaa kanssa enkeleiden. <3

  • Jenniemilia 31.8.2015 at 8:09

    Voi, osanottoni! Suru on varmasti suuri, en uskalla edes kuvitella.

  • Eeva Kolu 31.8.2015 at 8:38

    Kiitos kaikille kommenteista. Ikävä on iso mutta ihmisten, vieraidenkin, myötätunnon osoituksilla on oikeasti iso merkitys. <3

  • Pee 31.8.2015 at 8:59

    Lämmin halaus ja voimia ikävään <3

  • E 31.8.2015 at 10:21

    Lämmin osanottoni Eeva! Rakkaan lemmikin kuolema on aina raskasta. Koirarakkaana ja blogiasi pitkään seuranneena tämä nostatti tunteita sen verran, että aivan itkin. Olen fanittanut Lassia täällä ruudun toiselta puolen jo kauan. Ja viitaten aiempiin kommentteihin (ja vähän yleisesti joidenkin ihmisten asenteisiin) surun vertaaminen on turhaa. Jokainen menetys ja suru on omanlaisensa ja yhtä oikeutettu. Oli kyse sitten sukulaisesta, lemmikistä, ystävästä tai hyvänpäiväntutusta. Eläimetkin ovat älykkäitä ja tuntevia olentoja, joihin kiintyy ja ovat arjessa mukana monesti enemmänkin kuin ihmisystävät. Lisäksi koirathan on ihan jalostettu ihmisen ystäviksi, joten totta kai sellaisen menettämisen suru on kova. Voimia <3

  • Kapteenska 31.8.2015 at 10:56

    Osanottoni suruusi.
    Mielestäni kaikki westiet ovat Laotsen jos ei reinkarnaatioita niin ainakin apostoleita. Itse olen westejä vuosien aikana jo kolme saatellut taivashaukuiksi, tällä hetkellä mestareita on kotona kaksi. Ja kyllä, lohentakki ja vatsarapsutus menee kaiken edelle 🙂
    Lämmin hali sinulle.

  • sari 31.8.2015 at 5:17

    Osanotto suureen suruun. Koiria niin rakastaa ja ne osaa rakastaa just takaisin. ♡

  • jem 31.8.2015 at 5:57

    <3