Päätin vähän aikaa sitten pitää zero waste -viikon. Lupaus liittyi oikeastaan uudenvuodenlupaukseeni kokata enemmän kotona – kaiken muun ohessa olin havahtunut siihen kuinka roskaava take away -tapani oli.
Zero waste -liike pyrkii vähentämään jätettä – myös kierrätettävää, mutta etenkin sekajätettä. Sen viisi pilaria ovat “refuse, reduce, reuse, rot, recycle” – eli kieltäydy, vähennä, käytä uudestaan, kompostoi ja kierrätä. Esimerkiksi täältä löydät suomeksi tarkemman selityksen sille, mistä zero waste -ideologiassa on kyse.
Viikko läväytti silmäni levälleen omien tottumusteni suhteen. Olen kuvitellut eläväni melko ekologisesti. No juu, kaikki on toki suhteellista… mutta vasta yrittäessäni vältellä jätettä tulin oikeasti tietoiseksi kuinka paljon sitä tuotin. Vaikka normaalistikin kierrätän pahvin, metallin, paperin ja lasin ja luulin olevani hyvinkin tunnollinen kierrättäjä, vasta kun sekajätepussi oli pois pelistä, huomasin että lintsaan useinkin kierrättämisessä.
Toisekseen tajusin, miten paljon muovia on. Sitä on kaikkialla. Sitä on esillä ja piilossa. Esimerkiksi usein pahvipakkauksen alla on vielä kerros muovia. Se ahdistaa. Vaikka muovinkin voi nykyään kierrättää, haluan silti välttää sitä. Minkään materiaalin tuottaminen ei ole täysin ekologista, mutta ainakin paperi tai puu maatuu joskus eikä ala muodostamaan meriin mantereenkokoisia muovilauttoja.Toisaalta aloin ymmärtää, miksi jotkut zero waste -elämäntapaa noudattavat ovat siitä niin fiiliksissä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että toimitaan ympäristön hyväksi, vaan siitä, että toimitaan myös itsensä hyväksi. En usko, että kerskakulutus ja turha haaskuu tekee ketään onnelliseksi, vaikka siihen olisi varaa tai vaikka ei miettisi ympäristöasioita tippaakaan. Zero wastea harjoittaessa alkaa arvostaa sitä, mitä on, sitä että asioita on juuri sopivasti. Ei yhtään liian vähän eikä yhtään liikaa. Uskon, että tuossa ajatuksessa piilee hyvän, tasapainoisen, hyvinvointia tukevan elämän salaisuus. Tyytyväisyys nimittäin tuntuu melko hyvältä. Pitäisi kokeilla useamminkin.
Zero waste liippaa läheltä minimalismia ja hidasta elämää. Kun yrittää elää zero waste -ideologian mukaisesti, tulee väkisinkin mietittyä, mitä oikeasti tarvitsee. Elämä ei voi pyöriä pelkästään kuluttamisen ympärillä. Sitä alkaa kokata enemmän kotona, hakea leivän oikeasta leipomosta muovipussileivän sijaan – ehkä jopa leipoa itse. Istuu useammin alas kahville tai syömään sen sijaan että nappaisi jotain valmiiksi pakattua lennossa mukaan. Sitä on monella tavalla enemmän läsnä omissa arkisissa puuhissaan.
(Lisäksi tulee väkisinkin syötyä terveellisemmin, koska einekset, roskaruoka ja karkit ovat lähes aina pakattu varsin roskaavasti.)
Jo viikon aikana huomasin, missä tilanteissa on helppo vähentää roskaa ja mistä taas en ole valmis luopumaan. Esimerkiksi salaatit, yrtit ja monet hedelmät ja vihannekset ovat usein pakattu muoviin. Talvi Suomessa on jo muutenkin niin raskas, että en halua rajoittaa tuoreiden vihannesten ja hedelmien syömistä. Sen sijaan voin aivan helposti pyytää kahvin mukaan omaan kestomukiini – tai mikä parempaa, juoda sen istualtani kuten sivistynyt ihminen. En usko, että minusta tulee koskaan lähellekään zero waste, mutta kokeiluni jälkeen olen omaksunut monia uusia, hyviä tapoja. Kun mietin, missä tilanteissa tuotan eniten roskaa, niihin liittyy aina ajatus helppoudesta. Noutoruoka, valmiiksi pilkottu salaatti muovipussissa, take away -kahvi, patonki asemalta mukaan. Yksittäispakattu tämä ja tuo, valmiiksi annosteltu se ja se. En ole ainoa, joka kaipaa helppoutta: tuntuu, että niin uudet elintarvikkeet kuin monet muutkin tuotteet on suunniteltu nimenomaisesti siihen tarpeeseen, että ihmisillä on liian kiire tehdä hyviä valintoja. Ymmärrän sen täysin. Kun mietin, kuinka paljon kaikilla on kaikkea, kiirettä, stressiä, vaatimuksia, ei tulisi mieleenkään vaatia, että sen kaiken päälle pitäisi vielä jaksaa tehdä kaikki ruokakin itse tai hakea pähkinät toiselta puolelta kaupunkia.
Kysymys ei ole siitä, että meidän pitäisi soimata itseämme, koska haluamme helppoja ratkaisuja. Kysymys on ennemminkin siitä, miksi nykyihmisen elämä on niin kiireistä, että meillä ei ole aikaa tehdä valintoja, jotka olisivat hyväksi maapallolle ja itsellemme? Miten tästä on tällaista tullut?
Sitä olen miettinyt kaikista eniten zero waste -kokeiluni aikana ja sen jälkeen. Joo, toki opin myös, että ostamalla hedelmät ja vihannekset kestopussiin säästää vuodessa melkoisen määrän muovipusseja. Mutta ylivoimaisesti tärkein kokeilusta saamani oivallus oli se, että haluan irtisanoutua kiireyhteiskunnasta.
Suurin osa siitä, mistä stressaamme ja touhotamme, on aivan turhaa. Työpaikoilla käytetään käsittämätön määrä aikaa turhiin palaverihin ja tehtäviin, joilla ei ole mitään väliä. Asioihin, joita tehdään koska niin tehdään, vaikka ei edes tiedetä mitä päämäärää ne palvelevat. Yksityiselämässämme näännytämme itsemme uutistulvalla, muiden miellyttämisellä, kaikenlaisella turhalla analysoinnilla ja paineilla olla täydellisiä.
Meillä kaikilla olisi vähemmän kiire, jos käyttäisimme aikaamme ja energiaamme vain niihin asioihin, joilla on väliä. Silloin olisi aikaa istua rauhassa syömään tai leipoa leipää.
***
Julkaisen vielä myöhemmin jutun siitä, mitä käytännön vinkkejä ja niksejä opin zero waste -kokeiluni aikana, ja kuinka sinäkin voit helposti vähentää jätteen määrää.
Teksti ja kuvat: Eeva Kolu
