Taisi olla Jennifer Garner tai joku muu hieman heikosti mieleenpainuva Hollywood-julkkis, joka joskus sanoi jossain haastattelussa, että hänen paras terveysvinkkinsä on vihreä salaatti joka aterialla.
Olen itse vahvasti tämän koulukunnan kannattaja, joskin Mrs. Garnerin sijaan se on yksi niistä monista asioista, jotka olen oppinut ranskalaisilta. Minusta vihreä salaatti kuuluu ehdottomasti jokaisen aterian alkuun tai kylkeen. Ranskassa se nautitaan useimmiten sinappisen kastikkeen kera. Erilaisia salaatinlehtiä ja täydellisesti puraiseva dijon-vinegretti – siinä ovat tomaatit ja kurkut vain tiellä kun täydellisyys puhuu.
Erityisesti näin kesällä salaatin kulutukseni on niin suurta, että ruumiinavauksessa sisuskaluni olisivat luultavasti vihreitä. Himoni on kyltymätön ja olen viime viikot muistellut haikeina Turun kauppatorin salaattikojuja. Helsinkiläisissä ruokakaupoissa salaattien laatu on ikävä kyllä huonoa ja yksipuolista. joten toivottavasti jo ensi kesänä minulla on oma kasvimaa jossa friseet, palmukaalit, romainet, lehtisalaatit, mangoldit, pinaatit ja vuonankaalit kasvavat niin että korvissa kohisee. (Sormet ristiin!)
Toinen ongelma hulluudessani on, että en ole koskaan onnistunut jäljittelemään itse täydellistä, ranskalaistyylistä dijon-vinegrettiä – sellaista joka on todella hapokas ja sen verran tujun sinappinen, että sieraimissa jo vähän polttelee. Yhtään liian makea se ei saa olla, mikä onkin useimpien kaupan salaattikastikkeiden helmasynti. Olen kokeillut ties kuinka montaa ohjetta erilaisista keittokirjoista ja blogeista, mutta lopputulos on aina maistunut väärältä. Jos saan täydellistä dijon-vinegrettiä ravintolassa, kysyn aina voiko sitä ostaa mukaan. (Helsingissä parhaat dijon-vinegretit ovat ehkä Paulettessa ja Maxillissa, joka on muuten ainoa tuntemani helsinkiläisravintola joka uskaltaa tarjoilla vihreän salaatin sellaisenaan ilman tomaattia, vuohenjuustoa tai muita hilavitkuttimia. Paulette myy kysyttäessä kastiketta mukaan pakasterasiaan.)
Olin jo vuosia sitten luovuttanut, mutta pari viikkoa sitten sain neronleimauksen. Ruokakaupassa mieleeni tuli yhtäkkiä, että ravintolat tuskin käyttävät salaatinkastikkeisiinsa huippulaadukkaita kylmäpuristettuja kasviöljyjä vaan jotain edullisempaa, kuten tavanomaista oliiviöljyä tai rypsiöljyä.
Ostin pullon kaupan halvinta mekaanisesti puristettua oliiviöljyä rumassa muovipullossa ja riensin kotiin testaamaan teoriaani.
Heureka! Täydellisen dijon-vinegretin salaisuus oli siis koko ajan ollut naurettavan yksinkertainen: halpa oliiviöljy, jonka maku on paljon miedompi kuin neitsytoliiviöljyssä. Tällöin sinappi pääsee todella oikeuksiinsa eikä öljyn maku puske läpi.
Yksinkertaisuudessaan kastike syntyy näin:
1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl mietoa vaaleaa oliiviöljyä (eli ei kylmäpuristettu extra virgin)
1 tl dijonsinappia suolaa mustapippuria
Sekoita kaikki ainekset, testaa maku. Lisää tarvittaessa öljyä, etikkaa tai sinappia, kunnes maku on mieleinen. Öljyn ja etikan suhde voi vaihdella paljonkin riippuen öljystä sekä siitä, kuinka hapokkaasta kastikkeesta pidät.
Halutessasi voit lisätä myös silputtua salottisipulia sekä hieman hunajaa, jos pidät makeammasta kastikkeesta. Jos käytät salottisipulia, kannattaa kastike hienontaa tehosekoittimessa. Kerralla voi tietenkin tehdä isommankin satsin.
Ja sitten vielä yksi vinkki salaattihirmuille, jota en oppinut ranskalaisilta tai Jennifer Garnerilta vaan keittiöalan ammattilaisilta. Tuollaiset muoviset kastikepullot näpsäkällä nokalla! Niitä myyvät keittiötarvikeliikkeet (esim. Chez Marius) ja ne maksavat pari euroa. Ainekset voi kaataa suoraan pulloon, laittaa kannen kiinni ja sheikata raivokkaasti. Sitten vain pullo jääkaappiin ja helposti käytettävä soosi on aina saatavilla. Lupaan, että salaattia tulee syötyä enemmän, kun kaapissa odottaa käyttövalmis kastike juuri omaan makuun kustomoituna.
Eat your greens!
