Tilanne alkuviikosta – nyt tuo seinä ja sen takana oleva palvelijanhuone ovat jo entisiä.
Aloitin viime viikolla remontin kotonan. Päätimme lopulta äidin kanssa tehdä remontin itse, kun on nyt kerran tekemisen makuun päästy. Uusiksi menee oikeastaan kaikki pohjaratkaisua myöten.
Olen taas viime päivinä kuullut useasta suusta nämä yleisesti tunnustetut totuudet remontista (joita olen itsekin vuosien saatossa toistellut):
Kyllä remontissa on aivan hirveä homma.
Remontti kestää aina kolme kertaa kauemmin kuin oli ajatellut.
Remontti maksaa aina kolme kertaa enemmän kuin on alunperin budjetoitu.
Remontoinnissa tulee aina ikäviä yllätyksiä.
Remontointi kiristää välejä ja pistää ihmissuhteet koitokselle.
On se remontointi kamalaa, mutta lopputulos on sitten kyllä sen arvoinen.
(Itse asiassa pääsyy rahan säästämisen lisäksi sille, miksi päätimme tehdä remontin itse, olivat urakoitsijat, jotka kävivät asunnolla voivottelemassa ja huokailemassa sitä, miten kamalan vaikealta ja vaivalloiselta kaikki vaikuttaa. Jaahas, no heippa sitten!)
No, kuten tiedätte, uskon, että ajatuksemme ja asenteemme vaikuttavat siihen, millaisena todellisuus näyttäytyy ja millaiseksi se muokkautuu. Joten päätin jo ennen remontin alkua kyseenalaistaa jokaisen näistä “totuuksista”.
Toistaiseksi remontti on edennyt hyvin ja vauhdilla, ajateltua nopeammin.
Yllätyksiä on tietenkin ollut – suurin osa niistä positiivisia. Ai, tämäpä kävikin helpommin kuin luulin. Eilen selvisi, että asunnossani on todellisuudessa 9 neliötä enemmän kuin virallisissa papereissa lukee. 9 ilmaista neliötä!
Demolition woman.
Rahaa on mennyt vähemmän kuin kuvittelin. Toistaiseksi ylivoimaisesti isoin rahareikä, unelmieni parkettikin sattui olemaan alennuksessa juuri viime viikolla. Tänään löysimme seinien ja katon hiomakoneen pikkurahalla… Lidlistä!
Ennen kaikkea remontointi on ollut ihan älyttömän hauskaa. Pidän erityisesti tiilien purkamisesta sekä kaikesta, mihin liittyy sorkkarauta. Voisin purkaa vanhoja komeroita ja listoja all day long.
Apua on tarjottu ja saatu yllättäviltä tahoilta. Hommaa on toki, ihan hitokseen, mutta emmehän me työtä pelkää. Ja mikäs siinä, kun elämäntilanne sallii sen, että voimme nyt käyttää tähän aikaa.
No, yksi “totuus” on kyllä tälläkin kertaa pitänyt kutinsa – olen muuttunut remonttireiskaksi sekä ulkonäöltäni että ruokavalioltani. Vaatteitani ja hiuksiani peittää valkoinen pölykerros, joka ei lähde enää shampoolla. Eilen söin illalliseksi pussillisen nachoja.
Ja sitten on vielä se yksi “totuus” josta en osaa vielä sanoa – kun kaikki on mennyt tähän asti näin helposti ja hyvin, kyllä jossain odottaa joku pommi. Ehkä odottaa, ehkä ei. Mutta turha siitä on etukäteen murehtia. Ylittäkäämme se silta sitten kun – tai jos – se tulee eteen.
Toistaiseksi:
hyvin menee, mutta menkööt.
**
P.S. jos remontin yksityiskohdat ja eteneminen kiinnostavat, päivittelen kuulumisia Instagramiini (@eevakolu).