Muistan Rikun ja Tunnan Madventures-ajoilta termin laundry hentai. Se kuvaa sitä, kuinka rähjäisellä reppureissulla puhtaasta pyykistä kehkeytyy jonkinlainen fetissi.
Monta reppureissua tehneenä muistan ilmiön, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä mielessäni on viime aikoina pyörinyt.
Suurin yllätys remontin suhteen oli, että koko projektin ylivoimaisesti, aivan ylivoimaisesti vaikein asia oli likaisuus. Enkä tarkoita nyt kaaosta tai sekasotkua, sen kaiken kestää kyllä. Mutta se, mikä tuntuu oikeasti sietämättömältä, on konkreettinen kaikkialle – en nyt halua olla vulgääri, mutta tarkoitan todellakin kaikkialle – tunkeutuva lika.
Laastipöly, sahajauho, määrittelemätön remonttimähmä. (Enkä edes ole mikään bakteerikammoinen hygieniafriikki – päinvastoin, minusta pieni määrä multaa perunoissa ja koirankarvoja matossa on vain hyväksi terveydelle. Mutta, huh! Siihen on syynsä miksi jokainen eläin pitää itsensä ja pesänsä puhtaana.)
Peseytyminen on laiha lohtu, sillä puhdas olo kestää juuri sen ajan kun seisoo juoksevan veden alla. Kylpyhuone, pyyhkeet, vaatteet ja lakanat ovat nimittäin tismalleen saman lian peitossa (nekin, jotka ottaa “puhtaina” kaapista).
Rempan alkuaikoina yritin pysytellä järjissäni käymällä edes välillä joogassa tai jossain ulkona. Yhdellä joogatunnilla tajusin kirjaimellisesti hikoilevani laastipölyä ja se touhu loppui sitten siihen. Lopulta aloin skipata kaikki menot vain siksi, että en enää jaksanut yrittää taistella likaa vastaan. (Yhtenä yönä aloin googlata Helsingin hotelliöiden hintoja ihan vain siksi, että saisin hetken tuntea oloni puhtaaksi.)
Unelmani ovat viime aikoina muuttuneet aika yksinkertaisiksi. Ajattelen päivät pitkät kolmea asiaa: lämmin vesi, saippua ja puhdas pyyhe. Kaikkein villeimmissä fantasioissani vilahtelevat jopa kuorintavoiteet ja kasvonaamiot.
Yläasteikäisinä hihittelimme telkkarissa esiintyvälle seksineuvojalle (Tracy Cox, kuka muistaa?), jolla oli tapana sanoa ohjelmaan valituille pariskunnille, että fantasioita ei yleensä ole tehty toteutettaviksi. Ne ovat kuulemma vain pettymyksiä oikeassa elämässä. Sittemmin olen kuullut saman neuvon monestakin suusta (myös muilla elämänalueilla. Siksi kai moni ei halua tavata idoleitaan.)
Remontin ensimmäinen ja likaisin vaihe on nyt valmis. Viimeiset kolme päivää olen hinkannut mikrokuituliinalla jokaisen yksittäisen kirjan, kynän ja maljakon ja pyörittänyt astianpesukonetta ja pyykkikonetta melkein tauotta. Kontannut kuurausharjan kanssa ja imuroinut sahajauhoa ovien päältä.
Ja nyt. Lopulta.
Puhdas pyyhe, suoraan pyykkinarulta, valkoinen ja viikattu.
Puhdas kylpyhuone.
Ihan pian puhdas minä.
Sanokoon Tracy Cox mitä tahansa, tämä fantasia on takuulla vähintään yhtä hehkeä oikeassa elämässä kuin päiväunissa.
