Hyvinvointi

Vuuuu

29.11.2018

 


mindful4.jpg

Viimeisen vuoden olen tutkiskellut uteliaana erilaisia kehoon liittyviä asioita. Keskushermoston toimintaa, psoas-lihasta, sitä kuinka keho käsittelee erilaisia tilanteita ja tapahtumia ja mitä siitä voi seurata, jos keho ei pääse käsittelemään niitä.

Tiedän jo nyt, että kaikki ne vastaukset joita olen yrittänyt vuosia löytää mielestäni, ovatkin koko ajan olleet kehossani. Tuntuu, että alan olla lähellä jonkinlaista henkilökohtaista läpimurtoa.

Kirjoitan tästä varmasti enemmän kunhan saan keräämäni tiedon ja kokemukseni jäsenneltyä jotenkin, mutta juuri nyt haluaisin jakaa yhden simppelin harjoituksen, joka tekee ihmeitä.

Harjoituksen on kehittänyt traumahoidon pioneeri, psykiatri Peter A. Levine. Hän uskoo, että trauma parannetaan nimenomaan kehotyöskentelyllä, ei pelkästään käsittelemällä asiaa puheen tasolla. Tekniikkaa kutsutaan nimellä voo breathing tai raflaavammin voo-ing. Levine on luonut harjoituksen nimenomaan traumatyöskentelyyn, mutta koska harjoitus aktivoi parasympaattista hermostoa, se sopii ihan kaikille, joiden elimistö on ylivirittynyt pitkittyneen stressin tai nykyajan hektisen elämäntyylin ja ärsyketulvan vuoksi (eli kokemukseni mukaan 100 % ihmisistä).

Harjoitus menee yksinkertaisuudessaan näin:

Istu mukavasti.

Hengitä syvään sisään nenän kautta. Muista hengittää vatsaan, ei rintakehään!

Samalla kun hengität ulos, lausu matala vuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu. (Äänen tulisi kuulostaa vähän sumutorvelta.)

Siinä se. Toista tätä 3-5 minuuttia tai niin kauan ja usein kun huvittaa. Vuuaamista, kuten itse sitä kutsun, voi tehdä päivittäiseen palautumiseen tai ottaa akuutilla hetkellä käyttöön aina kun tuntee tarvitsevansa tukea tai rauhoittumista. Sekä mieli että keho rauhoittuvat ihan hetkessä. Jos 3-5 minuuttia tuntuu pitkältä ajalta, päätä hengittää sisään ja ulos vuuaillen vaikka 10 kertaa. (Itse asiassa kolme minuuttia vuuatessa menee ihan siivillä).

Olen aina tykännyt siitä, kun joogatunti päätetään lausumalla yhteen ääneen om. Se tuntuu jotenkin hyvältä ja rauhoittavalta, ja nyt tiedän miksi!

Ihan kuten ommmmmmm, myös vuuuuuuuuuuun lausuessa voi tuntea, kuinka ääni ikään kuin värähtelee kehossa, ihan vatsanpohjaa myöten. Uloshengityksellä syvältä lausuttu vuuuuuuu itse asiassa “hieroo” ja näin aktivoi vagus-hermoa, joka on parasympaattisen hermoston tärkein hermo.

Parasympaattinen hermosto on se osa autonomista hermostoa, jonka ansiosta voimme palautua, levätä, rauhoittua ja esimerkiksi sulattaa ruokaa. Nykyajan ihmisillä autonomisen hermoston osat ovat usein epätasapainossa niin, että sympaattinen hermosto, jota tarvitsemme toimintaan ja valppaana olemiseen, on vallitsevassa asemassa eikä parasympaattinen hermosto pääse aktivoitumaan välttämättä edes levossa.

Ei ihme, että kaikki tuntuvat valittavan vatsavaivoja ja uniongelmia, hmm?

Joten: vuuuuuu….

 

Talviunille
Puhdas pyyhe

You Might Also Like