Ruoka & juoma

(Maku)muistoja Galiciasta

17.3.2019

 

Kaupallinen yhteistyö: Bonduelle


caldo (3 of 3).jpg

Nelisen vuotta sitten tein pyhiinvaelluksen eli caminon Santiago de Compostelaan. Aloitin kävelyn Castilla y Leónin maakunnasta, jossa oli kuumaa ja kuivaa. Vaikka oli jo lokakuu, kävelin useimpina päivinä hihattomassa paidassa. Castilla y Leónista muistan kuihtuneet auringonkukkapellot ja kuivan, melkein oranssin maiseman ja pöllyävän hiekan, jota vaelluspäivän päätteeksi sukat ja kengät olivat täynnä.

Kun reitti nousi kohti Galiciaa, kaikki muuttui kuin yhdessä yössä. Yhtäkkiä ympärillä oli vihreää, rehevää ja kosteaa. Kuivat aukeat vuorimaisemat vaihtuivat tiheisiin lehtimetsiin. Napsin matkalla karhunvatukoita ja saksanpähkinöitä pensaista ja polulta suoraan suuhun. Aamuisin sumu oli niin sakeaa, että eteen ei meinannut nähdä. Yhtenä päivänä tuuli ja satoi niin lujaa, että en meinannut päästä eteenpäin ja lopulta jouduin pidättelemään päivän myrskyä majatalossa. Siellä oli enemmän säätä paenneita pyhiinvaeltajia kuin tilaa, mutta en unohda tunnelmaa (enkä myöskään kymmenien märkien vaelluskenkien ja villapaitojen hajua eteisessä).

Rakastuin Galiciaan – taidan loppujen lopuksi kuitenkin olla metsien nainen.


Aamusumu caminolla. Jossain päin Galiciaa, 2015.

Aamusumu caminolla. Jossain päin Galiciaa, 2015.

Toinen asia joka muuttui Galiciaan tultaessa, oli ruoka. Pyhiinvaellusreitin varrella olevissa kuppiloissa on melkein jokaisessa tarjolla menu peregrino eli pyhiinvaeltajien ateria. Se sisältää kolme ruokalajia, maksaa alle kympin ja on useimmiten aika kamala, jotain puolivalmistetta lämmitettynä. (Pitkän vaelluspäivän jälkeen se maistui kuitenkin enkelten ruoalta – kuten myös se litran karahvi pöytäviiniä, joka tuotiin aina pöytään riippumatta siitä istuiko pöydässä yksi vai neljä pyhiinvaeltajaa.)

Galiciaan tultaessa menuun ilmestyi voipavuista ja lehtikaalista tehty muhennos, johon rakastuin täysin. Vihdoin oikeaa, rehellistä ruokaa! Simppeli muhennos oli mannaa sielulle ja ruumiille pitkän, usein sateisen ja kylmänkin vaelluspäivän jälkeen.


Menu peregrino, tai oikeastaan se mitä siitä jäi.

Menu peregrino, tai oikeastaan se mitä siitä jäi.

Caldo gallego tai lyhyemmin caldo on hyvin perinteinen galicialainen ruoka, jonka ainekset ovat vaatimattomat ja yksinkertaiset, kuten kaikissa parhaissa ruoissa. Se sisältää perinteisesti joko kaalia, lehtikaalia tai juuresten naatteja, perunaa sekä voipapuja. Usein siihen lisätään myös possunkylkeä tai chorizoa.

Caminon jälkeen olen usein kotonakin tehnyt caldoa ja siitä on tullut yksi rakkaimmista ruoista, niistä joiden tekeminen tuntuu aina vähän enemmän kuin kokkaamiselta.

Teen caldon mieluiten mustakaalista eli sileälehtisestä lehtikaalista, joka on lempparini. Voit sen sijaan käyttää tavallista kähärää lehtikaalia, savoijinkaalia tai oikeastaan melkein mitä vain jotakuinkin samaan kategoriaan valahtavaa vihreää.


caldo (1 of 3).jpg

Käytän caldoon aina voipapuja, jotka ovat kuin valkoisia papuja mutta jättikokoisia. (Niistä käytetään myös nimitystä limanpapu, mutta sattuneesta syystä itse välttelen tätä nimeä keittiössä.) Suosittelen lämpimästi Bonduellen papuja, jotka ovat rapsakoimmat ja freeseimmät purkkipavut ilman liejuista lientä. Bonduellen voipapuja saa myös sinkkukeittiöön sopivassa 110 gramman pikkutölkissä.

Voipavuista syntyy helposti myös simppeli lisuke tai kevyt ateria fetan, sitruunamehun ja hyvän oliiviöljyn kera. Tykkään myös tehdä niistä raastetun sitruunankuoren ja oliiviöljyn kanssa tahnaa, jota voi käyttää hummuksen tapaan. Tahnaan voi italialaiseen tapaan sekoittaa myös tonnikalaa.


caldo (2 of 3).jpg

Menu peregrinon caldo oli yleensä tehty kaikista halvimmista aineksista, eli se sisälsi vain jotain vihreää, perunaa, sipulia ja papuja. Kotona laitan siihen yleensä chorizoa tuomaan lisää makua, mutta voit aivan hyvin jättää sen pois, jolloin ruoasta tulee kasvissyöjille ja vegaaneillekin sopiva. Voipavuissa on melko mukavasti proteiiniakin.

Caldo on yleensä vielä parempaa seuraavana päivänä, joten teen yleensä kerralla ison annoksen ja lämmitän sitä seuraavana päivänä. Halutessasi voit tietenkin puolittaa reseptin.

Caldo gallego eli galicialainen lehtikaali-papumuhennos

(4 annosta)

1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g perunoita
100 g lehtikaalia
200 g chorizo-makkaraa
1 tl paprikajauhetta
1 laakerinlehti
2 tlk (n. 220 g) Bonduelle-voipapuja
1 litra liha- tai kasvislientä
suolaa
mustapippuria

Kuutioi sipuli ja silppua valkosipuli. Kuori perunat ja leikkaa reilun kokoisiksi kuutioiksi. Viipaloi lehtikaali ja chorizo.

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota sipuli ja valkosipuli läpinäkyväksi. Lisää paprikajauhe ja laakerinlehti ja kuullota vielä minuutti. Lisää joukkoon lihaliemi ja perunat. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista keskilämmöllä n. 20 minuuttia. Lisää sen jälkeen joukkoon chorizo, pavut ja lehtikaali ja anna porista vielä n. 15 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.


Juuri ennen Santiagoon saapumista, 2015.

Juuri ennen Santiagoon saapumista, 2015.

 

Kimppu ja drinkki
Ui mun haaviin

You Might Also Like