Iltapäiväroseella Pugliassa, huhtikuussa 2019.
Viini Kreikassa oli luotettavaa: aina halpaa, yleensä lämmintä ja lähes poikkeuksetta pahaa.
(Oikein hyviäkin viinejä siellä tehdään, mutta niitä tarjoillaan vain hienoissa ravintoloissa. Ja kuka nyt Kreikassa haluaisi mennä hienoon ravintolaan? Hienot ravintolat ovat kaikkialla maailmassa samanlaisia, mutta oikeaan tavernaan pääsee vain Kreikassa.)
Iltapäiväroseella Kreikan Pelionilla, heinäkuu 2019. Kreikkalaiset pöytäroseet ovat poikkeuksetta tummaakin tummempia ja aika pahoja.
Vaikka ruokapuolella Kreikka innostaa, viinien suhteen olen viime aikoina inspiroitunut Pugliassa vietetystä keväästä, koska ihastuin paikallisiin viineihin. Etenkin Negroamaro-rypäleeseen, josta tehdään punaviinin lisäksi mainiota roseeviiniä.
Nyt seuraa epätrendikäs mielipide: olen pikkuisen kyllästynyt siihen roseetrendiin, jossa viinit muuttuvat koko ajan vaaleammiksi ja vaaleammiksi. Mikä ne sitten enää erottaa valkkarista? Kyllä rosee saa maistua pikkuisen punaiselta!
Pidän kyllä vaaleasta roseesta, mutta joku roti sentään. Platonin hyveteoria pätee myös roseeviineihin: täydellinen kesärosee löytyy jostain kahden ääripään välistä. Mielestäni parhaiten tämän(kin) osavat italialaiset.
(Pieni kertaus pedon luonteesta: roseeviinihän valmistetaan punaviinin tavoin punaisista rypäleistä ja se saa värinsä rypäleiden kuorista. Mitä pidempään kuoret saavat olla mehun seassa, sitä tummempi viinistä tulee.)
Iltapäiväroseella Vihdissä, elokuussa 2019.
Alkossa suuri osa roseista on kausituotteita. Ne tulevat myyntiin kesäksi ja usein vain yhdeksi kesäksi. Tykkään tästä. Minulla on jo vuosia ollut tapana leimautua yhteen edulliseen kausiroseeseen ja sitten lipitellä sitä koko kesä. Tosin viimeiset kaksi kesää join Bertanin Bertaroseeta, koska Alkon kausivalikoima oli kökkö ja räikeän ylihinnoiteltu. En halua maksaa kesäpullostani kymppiä enempää, koska roseen luonteeseen kuuluu olla helppo ja halpa.
Tänä vuonna on kuitenkin ollut hyvä roseekesä. Valinnanvaraa on ollut kympin kategoriassa myös meille kuivien viinien ystäville. (Mikä onkin helpotus, koska Bertarosen hinta on noussut – skandaali!).
Virallisen kesäroseeni kolme kriteeriä: sen täytyy olla kuiva, sen täytyy olla eurooppalainen ja se saa maksaa korkeintaan kympin. Tänä kesänä olen ostanut uudestaan ja uudestaan Araldican Primaveraa. Helppo, marjaisa, viihtyy grillivihannesten seurana, ja maksaa vähän päälle yhdeksän euroa. Siinäpä se!
Bonuksena on mainittava vielä yksi ihana, ihana rosee: Tormarescan Calafuria. Se maksaa enemmän kuin minulla on tapana roseesta maksaa, mutta minulla on siihen henkilökohtainen side. Tormarescan tila on ihan lähellä Lecceä, missä asuin kevään, ja Leccen keskustassa oli tilan oma viinibaari. Mikä yllätys ja onni, että tätä saa Alkosta! Siemaisemalla Calafuriaa voin aina palata mielessäni Tormarescan baariin via Benedettolle.
