Parhaat sukkahousut ja muita murusia

Sain eräältä lukijalta viestin, että voisinko kertoa, mitkä ovat oikeasti hyvät sukkahousut. KYLLÄ VOIN! Olen kertonut aiemminkin, ja aion jatkaa asian julistamista niin kauan kuin kuulen yhdenkin naisen valittavan epämukavista, valuvista tai vatsamakkaroihin porautuvista sukkahousuista. Mukavat ja kestävät sukkahousut ovat pohjoisilla leveyspiireillä nimittäin suoraan elämänlaatuun vaikuttava asia.

Sukkikset ovat yksi niitä asioista, joissa saa juuri sen mistä maksaa. Ajattelenkin nykyään sukkahousuja vaatekappaleena siinä missä vaikka housuja tai paitaa. Niiden täytyy olla ihan yhtä lailla mukavat, laadukkaat, hyvännäköiset ja kestävät, ja siksi niiden hinnankin on oltava enemmän linjassa vaattekappaleen kuin hiuslenkin kanssa. Tällä taktiikalla myös säästää pidemmällä tähtäimellä – itse ostan uudet sukkahousut ehkä kerran kahdessa vuodessa.

Itse en enää osta mitään muita sukkahousuja kuin Wolfordeja. Myös Falke osaa tehdä mukavan ja istuvan vyötärökappaleen, mutta siinä missä olen menettänyt vuosien saatossa muutamat Falket reikiintymiselle ja silmäpaoille, Wolfordin kanssa näin ei ole käynyt koskaan. (Mainittakoon, että puhun nyt paksummista sukkiksista. Itse en käytä ohuita 15-20 denierin sukkiksia ollenkaan, ne ovat luonnollisestikin alttiimpia rikkoutumiselle laadusta riippumatta.)

Wolfordin valikoimasta ylivoimainen suosikkini on Velvet 66 Leg Support. Niissä on on todella miellyttävä, korkea vyötärökappale ja täydellinen istuvuus myös jalkaterissä. Ne ovat niin mukavat, että käytän niitä joskus jopa kotihouisuina. Näitä olen käyttänyt viimeiset 4-5 vuotta ja kun muut valittavat valuvista tai jenkkakahvoja puristavista sukkahousuista, olen ihan että sori, can’t relate.

Kun sukkiksiin panostaa, niitä ei tarvitse myöskään omistaa hirveää määrää. Riittää kun on hiukan eri paksuisia eri sääolosuhteisiin ja pyykkipäivien varalle. Omassa vaatekaapissani on neljä paria sukkiksia (yhdet 40 denierin, kahdet 66 denierin ja yhdet 100 denierin). Vanhin parini on 6 vuotta vanha ja uusimmat olen ostanut kaksi vuotta sitten. Siitä kun alkaa laskea niin huomaa, että kunnon sukkiksiin panostaminen tulee loppupeleissä halvemmaksi – puhumattakaan siitä mukavuudesta.

Pesen sukkikset aina pesupussissa hienopesuohjelmalla, mikä luultavasti myös pidentää niiden käyttöikää.

Edellisen kirjoitukseni jälkeen moni on kertonut minulle kiinnostuneensa Gay Hendricksin upper limit problem -teoriasta, joten vinkkaanpa teille The Big Leap -kirjasta, jossa Hendricks puhuu juurikin tästä aiheesta.

Olen itse lukenut kirjan vuosia sitten ja se tuli mieleeni uudestaan nyt, kun mietin tätä erikoista vastakohtien vuotta. Ajattelin itsekin tarttua siihen nyt uudestaan, koska en enää muista miten Hendricks kehottaa ratkaisemaan itsesabotaasin kierteen.

Tällä hetkellä ainoa sarja, jonka uutta jaksoa odotan joka viikko: Succession. Ykköskaudella en ollut vielä ihan vakuuttunut, mutta kakkoskaudella sarja on löytänyt rytminsä ja on tällä hetkellä parasta mitä on. Tai siis, hirveintä tietysti.

Successionin maailma on nimittäin ihan kamala ja kaikki ihmiset siinä ovat ihan kamalia. (Paitsi Greg – anteeksi, actually I go by Gregory now.) Sarja kertoo ökyrikkaan mediamoguli Logan Royn pyrkimyksistä löytää lapsistaan seuraaja perheen omistaman konglomeraatin johtoon.

Sarjassa parasta: veitsenterävä dialogi, jota kuunnellessa tekee samanaikaisesti mieli itkeä ja nauraa. Successionia katsoessa oma perhe alkaa tuntua yhtäkkiä tosi jeessiltä ja lisäksi tuntee huojennusta siitä, ettei ole rikas. Rikkaiden ihmisten elämä vaikuttaa nimittäin Successionin perusteella kamalalta.

Succession on myös kiehtovaa viihdettä kaltaisilleni keittiöpsykologeille, koska käsikirjoittajat ovat todella nähneet vaivaa jokaisen hahmon sisäisen maailman ja motiivien sekä häiriintyneen perhedynamiikan uskottavaan rakentamiseen.

Tai ehkä sittenkin sarjassa parasta on Kieran Culkin, joka on ollut suosikkini vuosia (Igby Goes Down oli herkän nuoruusikäni lempielokuva). Olin super onnellinen, kun Culkin teki paluun näyttelemiseen Successionissa ja ylitti jo valmiiksi korkeat odotukseni. Hän on sarjassa ihan hirveä, parempi kuin ikinä ja varastaa jokaikisen kohtauksen.

Rakastan myös kaikkia sarjan övereitä kuvauslokaatioita (joissa juodaan koko ajan samppanjaa tyylikkäistä laseista). Kakkoskaudella olen nauttinut myös Shivin uudesta tyylistä. Erittäin paljon hyviä housuja ja pooloneuleita!

Succession on katsottavissa HBO Nordicilla.

Lopuksi vielä lokakuinen leikkokukkavinkki: komeamaksaruoho, jota kasvaa melkein jokaisella suomalaisella pihalla. Hamstratessani tätä mökiltä kaupunkiin viemisiksi äiti tuumasi, ettei ole koskaan tullut ajatelleeksi, että maksaruohoa voisi käyttää leikkokukkana. Kyllä voi, ja erinomaisesti voikin! Se nimittäin säilyy maljakossa helposti kuukauden päivät (!), kun veden vaihtaa välillä uuteen.

Komeamaksaruohosta tulee “leikkokukkamaisempi”, kun varresta napsii kaikki lehdet ihan ylimpiä lukuunottamatta pois. Yksikin varsi näyttää kivalta pienessä maljakossa, mutta itse tykkään kerätä sitä kahmalokaupalla isoon maljakkoon.

Istutimme mökille juuri komeamaksaruohosta tummanruskealehtisen ja -vartisen “Chocolate Drop” -lajikkeen. Ah, siitä vasta tuleekin dramaattinen leikko sitten ensi vuonna.