Arketin silkkihousut olivat kesän pelastus, kun olisi vain tehnyt mieli pukeutua perunasäkkiin. Nämä nimittäin tuntuvat päällä perunasäkiltä mutta näyttävät skarpilta. Myös ballerinat olen ostanut pari vuotta sitten Arketilta ja ne ovat osoittautuneet loistavaksi hankinnaksi. Whistlesin kasmirneule on toinen syyskuun ostoksista.
Minulta on kyselty paljon, miten vaatehaaste on edennyt. No sehän on! Olen hiffannut paljon itsestäni, vaatteista, pukeutumisesta, ostamisesta ja rahasta, niinkin paljon että teen aiheista varmaan vielä useammankin postauksen.
Mutta ensin on puhuttava kesästä. Kesä ei mennyt ihan putkeen. En ryhtynyt himoshoppailemaan tai ostanut mitään järjetöntä, mutta en myöskään pysynyt itselleni asettamassa kahden vaatteen rajassa.
Minun ei tarvitse harjoittaa kovinkaan kummoista itseanalyysiä tietääkseni, miksi…
Koko kesän itsetuntoni oli aika alamaissa. Se näkyi ja tuntui myös joka kerta, kun katsoin peiliin. Ja varsinkin aina, kun oli pakko pukea päälleen jotain ja näyttäytyä muulle maailmalle.
Tiedän, että juuri tämän takia vaatteet ovat minulle se fiksun kuluttamisen viimeinen, valloittamaton linnake.
Toinen syyskuun ostoksista: kirppikseltä löytynyt trenssi.
Kännykkäni näyttö on rikki ja sen akku kestää tuurilla muutaman tunnin, mutta ajattelen, että se on aivan hyvä siihen asti, kunnes se pimenee lopullisesti.
Olohuoneeni valaisin hajosi remontissa ja se on korjattu ilmastointiteipillä. Ajattelen, että sitten joskus.
Kun vuosia sitten rakastuin Wegnerin Y-tuoleihin, maltoin odottaa kolme vuotta, että löysin ne käytettynä sopivalla hinnalla (toiselle puolelle pöytää – nyt säästän että saan tuolit toisellekin puolelle).
Mutta tuolit, kännykät ja valaisimet eivät liity siihen, mitä ajattelen itsestäni, ulkonäöstäni, arvostani ja onnistumisestani ihmisenä ja naisena. Tai siihen miten näen itseni ja miten ajattelen muiden näkevän minut. Vaatteet sen sijaan liittyvät siihen hyvinkin tiiviisti. Siksi alan helposti ostella vaatteita silloin, kun minulla on kökkö fiilis itsestäni.
Nyt syksyllä olen taas pitänyt omista säännöistäni kiinni. Syyskuussa ostin uutena neuleen ja kirppikseltä trenssin. Lokakuussa olen ostanut mustan peruspaidan ja kirppikseltä raitapaidan. Enkä ole tuntenut mitään himoja tai tarpeita ostaa enempää. Ehkä siksi, että kesän jälkeen en ole myöskään päivittäin epäillyt olevani ihminen joka on epäonnistunut elämässä aivan kaikessa.
En kylläkään liikaa soimaa itseäni kesän ostoksista. Oikeastaan toimin minulle tyypilliseen ratkaisukeskeiseen tyyliin: jos itsensä näyttäminen maailmalle tuntuu inhottavalta, onko mitään, mikä voisi tehdä siitä yhtään vähemmän inhottavaa? No juu, ostin muutaman vaatteen enemmän kuin olisi pitänyt ja pari vähän tyhmää juttua, mutta selvisin aika monesta muusta tielle osuneesta pommista kunnialla. Ja pääasiassa vaatteidenkin suhteen käytin harkintaa ja pidin kiinni laatukriteereistäni.
Tämä &Other Storiesin mekko oli tyhmä ostos – ostin sen hätäisesti vain koska mikään viime kesän lempivaate ei enää istunut päälle. Mekko on kaunis mutta huolimattomasti tehty, ja ärsyttävintä on että tiesin sen ja ostin silti.
Mikään vaate, huulipuna tai kampaus ei tietenkään voi täyttää sielussa ammottavaa tyhjiötä tai vaientaa sitä ääntä, joka sinnikkäästi kuiskii sinä et kelpaaaaaaa. (Ei voi, ja kuitenkin yritämme! Siksi kai maailma hukkuu tavaraan.)
Mutta vaatteet, huulipunat ja kampaukset voivat kyllä joskus tehdä pieniä ihmeitä itsetunnolle.
Kai sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät tarvitse mitään ulkoisia asioita tunteakseen olonsa hyväksi. Sellaisia jotka voitaisiin tipauttaa krapulassa, verkkareissa ja aknearvet helottaen suoraan lähetykseen Natalie Portmanin viereen seisomaan ja jotka silti tuntisivat olonsa upeaksi ja itsevarmaksi. Mutta se on kyllä aika kova vaatimus kenelle tahansa. (Luulen, että jopa Natalie Portmanille.) Siksi olen lakannut vaatimasta sitä itseltäni.
Sen sijaan yhdestä vaatimuksesta pidän kiinni: että mitä teenkin, teen sen tietoisesti. Että en shoppaile tajuamatta miksi shoppailen vaan sanon rehellisesti itselleni: jaahas, nyt sinä taidat haluta nämä uudet housut, koska sinulla on kökkö fiilis itsestäsi. Vain silloin voin miettiä, auttavatko uudet housut oikeasti lisäämään itsevarmuuttani (joskus kyllä) vai olisiko jotain muuta tehtävissä (useimmiten kyllä).
Ehkä järkevässä kuluttamisessa onkin lopulta aina kyse siitä, että käy itsensä kanssa rehellistä keskustelua.
Ja että on realistinen sen suhteen, mitä odotuksia vaatteille tai tavaroille ylipäätään asettaa.
Loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin vain vaatteita. Kaikki oikea työ tehdään korvien välissä.
