Tammikuun alussa ystäväni ilmoitti alkavansa tipattomalle. Aika lailla hetken mielijohteesta päätin lähteä mukaan.
Marras-joulukuulle ajoittuivat monet pikkujoulut, omat synttärini, itsenäisyyspäivä, joulu ja uusivuosi ja yleinen glögihurmostelu, joten viiniä ja drinkkejä tuli kyllä loppuvuodesta lipiteltyä vähän liikaakin. Tuntui hyvältä ajatukselta antaa maksalle hengähdystauko.
Joskus nuorempana ajatus tipattomasta tammikuusta oli minusta luterilainen ankaruusharjoitus, jonka tarve kertoi siitä, että alkoholi on loput 11 kuukautta vuodesta ongelma. Nykyään en ajattele tätäkään asiaa noin mustavalkoisesti.
Toki tipaton tammikuu voi olla myös ankeaa itsekuritusta, ja varmasti osanottajissa on myös niitä joille tipaton tammikuu on tekosyy viettää vieläkin kosteampi helmikuu. Mutta olen viime vuosina huomannut, että joskus tekee hyvää ottaa itseltään hetkeksi “lelut pois” – oli sitten kyse alkoholista tai vaikka somesta, shoppailusta tai sokerista.
Tekee ihan hyvää pitää välillä taukoa tietyistä asioista ja tutkiskella, mitä ajatuksia ja tuntemuksia itsessä herää. Ja mikä on jonkin tavan tai sen lopettamisen vaikutus arkeen – omille tavoilleen tulee usein aika sokeaksi.
Vissykin muuttuu juhlavaksi, kun sen tarjoilee jäillä ja sitruunalla kauniista lasista. Muista myös citron pressé!
Olen alkanut vähän kavahtamaan sanontaa “kohtuus kaikessa”. Minusta siinä, miten kevyesti tuota neuvoa tuputetaan kaikille ja kaikissa asiayhteyksissä, on jotain vähän ajattelematonta.
Totta kai kohtuus on avain hyvään, tasapainoiseen elämään ja uskon pääasiassa siihen itsekin. Mutta toisille ihmisille kohtuus ei ole tietyissä asioissa helppoa tai ehkä edes mahdollista. Siihen vaikuttaa sekä luonteenlaatu että aivokemia, erityisesti dopamiinireseptorit.
Minä esimerkiksi en pysty kohtuuteen sokerin kanssa. Minun on paljon helpompaa kieltäytyä sokerista kokonaan kuin yrittää syödä sitä kohtuudella.
Muille tuntuu usein olevan ongelma se, että kieltäydyn sokerista. Joku sanoo aina, että kyllä elämästä pitää nauttia. No juu, keksin aika hitsin monta muutakin tapaa nauttia elämästä kuin sokerin syöminen (itse asiassa nautin elämästä paljon enemmän silloin, kun en syö sokeria).
Toinen yleinen kommentti: Miksi pitää kieltäytyä kokonaan, miksei vaan voi vähentää?
No. Kun kieltäytyy kokonaan, tarvitsee valita vain kerran. Riittää, kun tekee sen yhden päätöksen. Jos päättää epämääräisesti “vähentää”, täytyy joka ikinen kerta valita: otanko tänään vai en, otanko vähän vai paljon, otanko toisen, otanko kolmannen, otanko lisää. Yksi päätös vs. tuhat päätöstä.
“Kohtuus kaikessa” on alkanut kalskahtaa minun korviini taas yhdeltä täydellisen ihanneihmisen vaatimukselta, josta poikkeaminen on epäonnistumista.
Jos söisin sokeria niin paljon kuin aivoni sitä janoavat, olisin holtiton ylensyöjä. Kun taas kieltäydyn sokerista kokonaan, olen ankea tiukkapipo, joka ei osaa nauttia elämästä. Kumpikin on kohtuus kaikessa -seurakunnan silmissä epäonnistumista.
Yksi parhaista holittomista vaihtoehdoista: kombucha! Maistuu “aikuisten juomalta” ilman alkoholiakin.
Toisinaan on hyvä myös hetkeksi kieltäytyä jostakin kokonaan, jotta löytää sen, mitä itselle ylipäätään tarkoittaa kohtuus.
Koska teen töitä viinin ja ruoan parissa, työssäni viiniä on tarjolla koko ajan (ja niin on muuten sokeriakin!). Yksi lasi muuttuu helposti kolmeksi. Viiniä tulee helposti lipiteltyä vain tavan vuoksi.
Vasta kun olin hetken kokonaan ilman alkoholia, aloin huomata missä tilanteissa juomaa teki oikeasti mieli ja missä tilanteissa olisin juonut sitä vain tavan vuoksi. Tai siksi, että sitä sattui olemaan tarjolla.
Tipattomalla olo oli helppoa ja kivaa. Nukuin tosi paljon paremmin. Huomasin, että baarissakin voi ihan yhtä hyvin juoda vissyä kuin skumppaa. (Tosin selvinpäin ei jaksa humalaisten juttuja. Strategia: alkuillasta mukaan, kotiin siinä vaiheessa kun muiden puheessa alkaa volyymi nousta ja ässät suhista.)
Tipattomalla muistin myös, miten paljon rakastankaan viiniä. Ja juuri siksi tekee välillä hyvää olla ilman sitä. Minulle viini on aidosti yksi elämän suurista nautinnoista. Se kuitenkin lakkaa olemasta suuri nautinto, jos siitä tulee vain tapa.
Seuraan yöuntani Oura-älysormuksella, ja on kiinnostavaa seurata alkoholin vaikutusta yöuneen. Itselläni yksi lasi ei näy missään. Kaksikaan lasia ei yleensä haittaa unta, paitsi jos ne juo myöhään illalla. Kolmesta lasista saa jo maksaa.
Luulen, että tästä eteenpäin haluan yhä useammin pitäytyä siinä yhdessä tai kahdessa lasissa. Ja panostaa entistä enemmän siihen, että kun juon vain yhden lasin, juon jotain tosi hyvää ja teen sen tietoisesti nautiskellen, hyvässä tunnelmassa ja hyvässä seurassa.
Toivon, että jatkossakin on silloin tällöin juhlia ja iltoja, jolloin avataan pullo toisensa perään ja valvotaan ihan liian myöhään. (Silloin tällöin – ei kaksi kertaa viikossa kuten loppuvuodesta!) Ja luulen, että jatkossakin tulen olemaan välillä kausia kokonaan ilman alkoholia.
Itse en saanut yhtään ikävää kommenttia alkoholittomuudestani, mutta ystävilläni on ollut päinvastaisia kokemuksia. Se, että joku toinen ei juo alkoholia, tuntuu olevan iso ongelma joillekin ihmisille. (Kuten näköjään sekin, että joku ei syö jotakin!)
Tämä on hyvä muistaa, kun joku kommentoi sinun tapaasi elää: siinä ei ole kyse sinusta. Siinä on kyse kommentoijasta itsestään.
Ehkä kommentoija on ihminen, jolle kohtuus on tosi helppoa ja siksi hänellä ei ole koskaan ollut syytä kieltäytyä mistään. Hän ei vain osaa samastua. Tai ehkä sinun valintasi tekee kiusallisen näkyväksi sen, että hänellä itsellään saattaa olla ongelma jonkin asian kanssa. Oli syy mikä oli, not your business.
Teellä Eerikinkadun Théhuoneessa. Teelaatujen maistelu on hyvä vaihtoehto viinien maistelulle.
Vaatii rohkeutta tutkiskella omaa käytöstään ja miettiä, onko omissa tavoissa jotain sellaista, mikä ei tee oikeasti hyvää. Tai jota ei enää hallitse. Tai josta on tullut vain tapa ilman oikeaa iloa ja nautintoa. Kaikilla ei ole sellaista rohkeutta katsoa omaa käytöstään rehellisesti silmiin.
Helpoimmalla pääsee kun ei itse mainitse omista valinnoistaan mitään, sanoo vain “ei kiitos”. Jos joku ottaa asian puheeksi, vaihdan puheenaihetta enkä jää selittelemään valintojani. Aidosti kiinnostuneiden ihmisten kanssa juttelen tietysti mielelläni, mutta “kai sä nyt vähän voit / kyllä elämästä pitää nauttia” -tyyppien kanssa en jaksa jäädä vääntämään.
Totaalikieltäytymisessä ei aina ole kyse ankaruudesta, tiukkapipoisuudesta tai itsensä kurittamisesta. Joskus se on vain itseensä tutustumista ja uteliaisuutta. Halukkuutta nähdä, millainen ihminen on ilman pinttyneitä tapoja tai addiktoivia asioita.
Somettoman kesän perusteella tiedän, että ilman somea olen ihminen, joka lukee enemmän kirjoja.
Pitkien sokerittomien kausien perusteella tiedän, että ilman sokeria olen tasapainoisempi, energisempi, kaikin puolin paremminvoiva ihminen, jonka mielialat eivät sahaa jatkuvasti ylös alas.
Tipattoman tammikuun perusteella tiedän, että olen ihminen joka rakastaa sekä viiniä että hyviä yöunia. Tylsää, mutta joskus täytyy kieltäytyä toisesta saadakseen nauttia toisesta.
