Ajatuksia Kirjat Ruoka & juoma

Dominopalikat pysähtyvät

21.1.2021

flunnsa-3.jpg

Koska viimeisen vuoden korona on vienyt kaiken huomion, olin jo aivan unohtanut miten pylleröstä ihan tavallinenkin flunssa voi olla. Hyvin pylleröstä, kähisen nyt täältä.

Mutta! Eilen tajusin yhden merkittävän asian, josta olen vallan ylpeä:

Minulla on nykyään aikaa ja mahdollisuus sairastaa!

Kaikki tälle viikolle suunnittelemani työt siirtyvät ensi viikolle, mutta se on ihan ok. Koska kalenterissani on nykyään tyhjiä aukkoja, joiden kohdalla voi pysähtyä – vaikka sitten sairastamaan.

Yksi tärkeimmistä jutuista joita olen tajunnut viime vuosina (olen sanonut tämän aikaisemminkin, mutta asia ansaitsee toistamista):

Koskipa se töitä tai muita menoja, kalenteriin ei pidä ottaa enemmän kuin jaksaa tehdä eikä edes juuri sen verran kuin jaksaa tehdä. Vaan hiukan vähemmän.

Silloin esimerkiksi sairastuminen ei aiheuta kaoottista dominoefektiä, jossa on joko pakko tehdä töitä kipeänä tai tehdä seuraavalla viikolla kaksi kertaa enemmän kuin oikeasti pystyisi.

Dominopalikat pysähtyvät siihen kalenterin tyhjään kohtaan. Siksi niitä tyhjiä kohtia pitää olla.

Tätäkin mietin tänään: miten pandemia on muuttanut ajatteluamme sen suhteen, voiko kipeänä mennä töihin. Nyt tuntuu aivan uskomattomalta, että vielä vuosi sitten oli ihan tavallista, että ihmiset menivät flunssassa töihin! Tartuttamaan muita! Ja että jotkut työnantajat jopa vaativat moista.

(Tosin: nyt kun osaamme kaikki käyttää Teamsia ja Zoomia, toivottavasti se ei johda siihen että ihmisten oletetaan tekevän töitä kipeänä, kun sähän voit jäädä tänään kotiin. Itselläni ainakaan perusflunssassa pää ei toimi yhtään sen paremmin kuin kroppakaan.)

Näitä kahta asiaa mietiskellessäni mieleni kirkastui. Joskus vaaditaan just tällainen tylsä takapakki jotta huomaisi, että asiat ovatkin oikeastaan kehittyneet parempaan suuntaan. (Tai että itse on.)

flunnsa.jpg

Ja toisaalta, mikäs tässä nykyajan kaupunkilaisena flunssaa potiessa. Viihdykettä on tarjolla enemmän kuin ehdin kipeänäkään katsoa, kirjahylly notkuu lukemista odottavista kirjoista ja Woltilla voi tilata kanakeittoainekset kotiovelle. Ajatelkaa, että sairastimme myös ennen Netflixiä ja Woltia! Kyllä ihmislajin kykyä selviytyä on ihailtava.

Olen pesiytynyt sohvalle peiton, tyynyjen ja lampaantaljojen kanssa. Eilen seurasin koko päivän vallanvaihtoa Yhdysvalloissa. Nautin suunnattomasti siitä miten uutisista ja uutiskuvista ja ihmisten päivityksistä huokui kollektiivinen helpotus. Imin sitä itseeni.

Tuntuu, että sitä me kaikki kaipaamme viimeisen vuoden jälkeen. Helpotusta. Mietin, että se ei olisi ollenkaan pöllömpi asia tavoitella noin niin kuin useamminkin – harva asiahan tuntuu yhtä hyvältä! Onnellisuus, onnistuminen, menestys toki – mutta aika vaikeita ja paineistettuja tavoitteita.

Ehkä sen sijaan useammin voisi kysyä itseltään: millainen ratkaisu tai valinta tuntuisi helpottavalta? Täysin aliarvostettu päämäärä tässä maailmassa, jossa pitäisi joka hetki pyrkiä jotain kohti ja jossa meille on opeteltu että kaikki hyvä tulee kärsimyksen ja raatamisen kautta. Voisihan sitä vaan hetkeksi päättää lakata kärsimästä ja raatamasta. Seurata sitä tietä, joka nostaa taakan harteilta ainakin hetkeksi. Melko mukavaa.

flunnsa-2.jpg

Aloin lukea Pihla Hintikan kirjaa Hetken Pariisi on meidän. Kaipasin jotain ihanaa eskapismia, nojatuolimatkaa räkäinfernosta johonkin vähän säihkyvämpään maailmaan, ja sen sainkin: Pariisi! Muotia! Taidetta! Korkokenkiä! Mutta kirjassa on myös tummempia sävyjä, ehkä jotain pahaenteistäkin ilmassa. Pitkästä aikaa kirja, jota lukiessa haluan koko ajan malttamattomana tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

flunnsa-5.jpg

Jos suinkaan olen kykeneväinen kokkaamaan, teen kipeänä aina kattilallisen kanakeittoa. Uskon sen parantaviin voimiin. Luin joskus jonkun artikkelin siitä, kuinka kanakeiton parantavassa maineessa on jopa jotain tieteellistä perää. Jotain nesteytyksestä ja proteiinista ja sipulin ja valkosipulin antibakteerisista vaikutuksista. Oli miten oli – kattilallinen kuumaa kanakeittoa tuntuu aina parantavalta ja lohdulliselta, ja se on tärkeintä.

Oma kanakeittoni on lisäksi pullollaan parantavia mausteita: inkivääriä, kurkumaa ja currya. Olen suunnitellut sen nimenomaan flunssapäiviin, mutta kaipa tämä maistuisi pakkasessa reippailunkin jälkeen.

Parantava kanakeitto

(kolmelle, tai kahdelle hyvin nälkäiselle)

300 g kanan rintafileetä tai paistileikettä suikaloituna
2 isoa porkkanaa
puolikas parsakaali
nippu kevätsipulia
peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä
2-3 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä kuullottamiseen

1 tl curryjauhetta
1 tl kurkumaa
hyppysellinen cayennepippuria
mustapippuria

12 dl kanalientä
2 levyä riisinuudeleita

suolaa maun mukaan

tarjoiluun: limeä (tätä ei kannata skipata!)

Kuori porkkanat ja viipaloi. Viipaloi parsakaali ja kevätsipulin valkoinen ja vaaleanvihreä osa. (Säästä varret.) Kuori inkivääri ja valkosipulinkynnet ja silppua molemmat.

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota kevätsipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutama minuutti, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää pannulle curryjauhe, kurkuma, cayennepippuri ja mustapippuri ja kuullota noin minuutti. Lisää kana ja ruskista.

Lisää sitten kanaliemi, porkkana ja parsakaali. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä levyn lämpö keskilämmölle ja anna porista kevyesti n. 20 minuuttia, kunnes vihannekset ovat sopivan kypsiä. Laita levy pois päältä, lisää joukkoon riisinuudeli ja anna tekeytyä pakkauksen ohjeen mukaan (yleensä n. 3 minuuttia).

Mausta tarvittaessa suolalla. Silppua kevätsipulin varret keiton joukkoon ja purista päälle limemehua ennen tarjoilua.

La la laa
Ehkä ei just nyt

You Might Also Like