Koti

Askel kerrallaan kohti joulua

21.11.2021
Kaupallinen yhteistyö: Iittala

Lokakuun lopussa se alkaa hiipiä hissuksiin mieleen – ai niin… Kun kalenteri kääntyy marraskuulle, tunne ottaa vallan. Se sanoo: nyt saa hurahtaa.

Aloitan silti varovasti. Omaan kotiini joulu ei tule kertaheitolla vaan vaiheittain hiippaillen.

Ensin tulevat kynttilät ja kuumat juomat, kenties kauppareissulla mukaan tarttuu suklaarasia. Tämä on sellaista pientä tunnelmointia, lämmittelyä, jota en vielä laske oikeaksi jouluttamiseksi.

Todellinen joulutus alkaa, kun on aika ripustaa jouluvalot ikkunaan ja ostaa ensimmäiset joulukukat. Ehkäpä nyt on se hetki kun Spotifyssa sormi hakeutuu Christmas hits -soittolistalle… Tekee mieli ripustaa ensimmäiset ujot koristeet ja kranssi oveen.

Lopullinen hurahdus tapahtuu yleensä vasta joulukuun puolella, kun on aika kantaa olohuoneeseen kuusi ja kaivella loputkin koristeet laatikoistaan.

Pidän tällaisesta hissuksiin hiipivästä joulusta: on ihanaa, että aina on jotain uutta, mitä odottaa. Yhtenä päivänä vuoden ensimmäinen glögi, seuraavana joku muu herkku. Eka kökkö joululeffa Netflixistä. Ekat joululaulut, ekat hyasintit, ja oi se päivä, kun käyn hakemassa varastosta ne pahvilaatikot, joihin olen kirjoittanut paksulla mustalla tussilla JOULU.

Tällä viikolla tajusin, että on varmaan aika aloittaa joulupuuhat, kun aloin nähdä jouluaiheisia harhoja. Kaupungilla vastaani käveli ihmisiä joulupyjamissa ja ajattelin, että nyt on oikea meininki! Tarkemmin katsottuna heillä olikin yllään punaiset opiskelijahaalarit.

Tämä oli selvä merkki siitä, että taidan oireilla akuutista joulutusvajeesta. Laitoin viestin ystävälleni, joka on vähintäänkin yhtä suuri jouluihminen kuin minä. Pitäiskö jotain jouluhommaa tänään?

Vastaus oli JOO!!! ja vaikuttava litania tonttu-, kuusi- ja tähtiemojeita.

Katoin pöytään juustoa ja suklaata. Lämmitin glögiä, jossa ei ollut alkoholia, mutta josta tulimme siitä huolimatta molemmat humalaan. Ehkä se oli sokeri, tai ehkä joulutunnelmalla vain on humalluttava vaikutus.

Minä selvittelin jouluvalojen johtoja, käärin lasikoristeita papereista ja istutin hyasintteja ruukkuihin. Ystäväni askarteli kortteja ja tuliaisia sukulaisten pikkujouluihin. Have a holly, jolly Christmas soi kajareissa, me hoilotimme kumpikin omasta puuhastelunurkastamme mukana ja diffuuseri tohotti kanelin ja appelsiinin tuoksua.

Jouluhulluudessa on sekin ihana puoli, että se yhdistää ihmisiä.

Ostin perinteisiä joulukukkia, hyasintteja, amarylliksen ja jouluruusun. Tein niistä simppeleitä asetelmia sammalen kanssa Nappula-ruukkuihin.

Puutarhamyymälässä huomioni kiinnittivät myös huonekuuset ja marjakanervat. Ne eivät ehkä ole perinteisiä joulukukkia, mutta oma jouluni on muutenkaan harvoin kovin perinteinen. Niistä tuli todella hauskat ja kauniit jouluistutukset. (Marjakanerva on periaatteessa ulkokasvi, mutta kastelulla ja sumuttelulla se näyttää kyllä sisälläkin kauniilta pitkään.)

Istutus kauniissa ruukussa on kiva joulunajan tuliainen (tai tupaantuliaislahja!). Istutuksesta on iloa jouluun asti, ruukusta vuosiksi eteenpäin.

Vinkkinen: Ultima Thulen lasit ovat täydellisiä yhden hyasintin maljakoita! Rapsuttele multa sipulista pois. Kastele juuria niukasti ja kaada ylimääräinen vesi pois. Tässä olen käyttänyt grogilasia ja isompaa olutlasia.

Minulle on muodostunut jo jonkinlaiseksi omaksi perinteeksi ostaa valtava puska pistaasinoksia ja ripustaa niihin koristeita, ikään kuin jonkinlaisena esijoulukuusena. Näin pääsen vähän fiilistelemään kuusenkoristeita (joita rakastan ehkä ENEMMÄN KUIN MITÄÄN MAAILMASSA) jo kauan ennen kuin on aika kantaa kuusi sisään.

Pistaasi kestää kauniin näköisenä viikkotolkulla eikä pieni kuivahtaminen edes haittaa.

Tänä vuonna pistaasipuska sai koristeekseen Iittalan pikkuiset lasipallot sekä muutaman Oiva Toikan Lasiomena-kuusenkoristeen.

Rakastan joulukoristeita, jotka ovat ajatuksella valittuja ja itselle merkityksellisiä. Siksi olen kerryttänyt kokoelmaani vähän kerrallaan vuosi vuodelta, hankkinut pelkästään kauniita, enimmäkseen lasista tehtyjä koristeita.

On joka vuosi yhtä suuri ilo saada kaivella ne esiin, kääriä yksi kerrallaan niistä silkkipapereista ja pahvirasioista joihin olen edellisvuonna säilönyt koristeet huolellisesti kuin aarteet (joita ne ovatkin).

Annan usein myös lahjaksi kuusenkoristeita. Kauniit ja laadukkaasti tehdyt koristeet eivät tunnu krääsältä vaan päinvastoin, niistä tulee usein niitä vaalituimpia ja rakkaimpia koristeita, jotka tuovat jouluun sellaista merkityksellistä menneiden vuosien ja muistojen kerrostumaa. Olen itsekin saanut monia kuusenkoristeita lahjaksi, ja joka vuosi niitä ripustaessani ajatukseni kääntyvät ne antaneisiin ihmisiin.

Iittalan kauniit, läpivärjättyä lasia olevat joulupallot täyttävät ehdottomasti kaikki kriteerini vuodesta toiseen kestäville, erityiseltä tuntuville koristeille joita on ihana saada ja antaa lahjaksi.

Rakastan sitä, miten helppoa ja luontevaa joulun alla on kutsua vieraita kylään, huikata vaan tule glögille joku päivä. Tarjoiluista saa ylelliset pistämättä itse kovinkaan montaa tikkua ristiin – glögiä, juustoa, hedelmiä, suklaata, pähkinöitä… Siivoamisestakaan ei tarvitse pahemmin stressata, hämärä valaistus piilottaa sotkun ja kynttilät ja jouluvalot hoitavat tunnelman luomisen ihan itsestään.

Tarjoilut saavat olla yksinkertaiset, mitään ei tarvitse itse edes kokata – lähikaupan jouluherkkuhylly ja kauniit astiat hoitavat kaiken työn. Itse käytän Ultima Thulen juomalaseja vuoden ympäri, mutta tarjoilukulhot tulee nostettua pöytään etenkin joulun alla. Niissä on juhlava ja talvinen tunnelma.

Jalalliset lasit ovat Kastehelmeä tämän vuoden tummanharmaassa vuosivärissä ja kaunis pyöreä kulho on Essence-sarjaa. Kulhot ovat olleet minulla ahkerassa käytössä sekä arkena että juhlana. Käytän niitä sekä ruokalautasina että tarjoiluvateina. Kiva lahjavinkki Essence-sarjan faneille – tarjoiluastiat ovat nimittäin tämän vuoden lisäys sarjaan, joten niitä ei vielä ihan jokaisen faninkaan kaapista löydy.

En ole yleensä yhtään makeiden viinien ystävä, mutta portviini kuuluu ehdottomasti jouluun (ja joulunodotukseen). Se kun sopii niin hyvin juustojen ja suklaan kanssa.

Ultima Thulen snapsilasit ovat sietämättömän söpöt, ja olen harmitellut kun niille on niin harvoin käyttöä. (Ei ole ihan joka päivä, kun meikäläinen kumoaa shotin.) Nyt keksin että nehän ovat just hyvät portviinilasit – tuon isompaa annosta en ainakaan itse kaipaa makeaa jälkkäriviiniä.

Mehevä punainen omena on osa Oiva Toikan Hedelmät ja Vihannekset -kokoelmaa. Se ei ole virallisesti joulukoriste, mutta itselleni toimittaa juurikin sitä virkaa.

Marraskuussa en vielä laita esille kaikkein jouluisimpia koristeita – glitterit, lumitähdet ja kaikenmaailman sarvipäät odottelevat vielä visusti pahvilaatikoissa eteisen kaapin ylähyllyllä. Sen sijaan kaivelen esille muutamia juttuja, jotka tuovat joulutunnelmaa vähän hienovaraisemmin.

Omistan kaksi klassista Aalto-maljakkoa, sammaleenvihreän ja karpalonvärisen. Vihreää käytän vuoden ympäri, tämän punaisen ajattelin päästää pöytään vain joulun alla. Minulle se siis on “joulukoriste”, vaikka ei sitä ehkä varsinaisesti olekaan. Muistan että lapsuudessani tummanpunainen Mariskooli oli juhlavan kattauksen huipentuma, ja kenties siksi punainen lasi tekee minulle edelleen juhlavan ja arvokkaan tunnelman.

Karpalo on minusta yksi Iittalan vaikuttavimmista väreistä, siinä on draamaa, juhlaa ja luksusta. Punainen lasi on yleensä myös muunsävyistä lasia arvokkaampaa, koska punaiset pigmentit ovat raaka-aineina kalliita. Ei siis siinäkään mielessä ihan arkinen väri!

Aalto-maljakot valmistetaan edelleen kotimaisena käsityönä suupuhaltamalla. Ne ovat tietenkin myös klassinen idea ajattomaksi lahjaksi.

Olen nyt kaksi päivää elellyt kotona ensimmäisten koristeiden, joulukukkien ja joulumusiikin ympäröimänä. Voin jälleen raportoida että hyvät ihmiset, tämä on se tapa, jolla marraskuusta tehdään – ei pelkästään siedettävä, vaan ihana.

Tätäkin juttua kirjoittelen kynttilöiden palaessa työpöydällä, ehkä ihan seitinohuessa sokerihumalassa toisen alkoholittoman glögilasin jälkeen. Stereoissa soi joku soft jazz -versio Frosty the Snowmanista, biisi joka saisi jokaisen uskottavan musadiggarin irvistämään kauhusta, mutta jouluihmisen se kietoo sisäänsä kuin pehmoinen viltti. Ah.

Jos kaamosajan arki voi olla tällaista, miksi kieltäisin itseltäni nämä ilot? Jos olet siis miettinyt, onko liian aikaista aloittaa joulufiilistely, tämä olkoon merkkisi siitä, että ei tietenkään ole.

Aina voi aloittaa tällä tavalla hissuksiin, asteittain.

Molemmilla katse kohti joulua. Cindylle kiitos kuvasta!
Remppa vai räjähdys
9x27 -rituaali järjestää kodin ja pään

You Might Also Like