Koti

Remppa vai räjähdys

25.11.2021

Työkalupakissani on muutama hyväksi todettu toimintatapa, joiden puoleen käännyn päivästä ja vuodesta ja tilanteesta toiseen:

Kun en keksi ratkaisua johonkin asiaan, keskityn hetkeksi johonkin ihan muuhun.

Silloin kun tuntuu olevan kaikkein pahin kiire ja hätä, otan aikalisän ja pysähdyn.

Kun en osaa rakastaa itseäni, teen käytännön tekoja joita itseään rakastava ihminen tekisi.

Ja silloin, kun tuntuu että mitään ei ole tehtävissä, ryhdyn siivoamaan.

En koskaan lakkaa hämmästymästä siitä, miten suuri vaikutus on sillä, että ravistelee ja järjestelee oman elinympäristönsä energioita. Se vaikuttaa tietenkin omaan mielialaan ja sen sellaiseen, mutta jollain maagisella tavalla se tuntuu vaikuttavan myös ympäröivään todellisuuteen. Kun jossain jokin liikahtaa, kirkastuu tai tekee tilaa uudelle, jossain toisaallakin palikat alkavat järjestäytyä uuteen uskoon.

Joten kun yhtenä päivänä oli sellainen olo, että jonkin on nyt muututtava tai muuten mie räjähän, mitäpä sitä muutakaan ihminen keksisi kuin piipahtaa rautakauppaan hakemaan maalinäytteitä?

Päätin, että jos jonkin on muututtava, muutos lähteköön nyt vaikka sitten olkkarista.

Laitoin huonekalujen järjestyksen kokonaan uusiksi, maalasin seinät, tasoittelin ja paikkailin vähän vanhoja monttuja listoissa ja seinissä, luovuin parista huonekalusta ja hankin yhden uuden.

Naureskelin ystävilleni, että tein olohuoneeseen pikkurempan puhtaasti mielenterveyssyistä, mutta oli täällä muutama asia, joka oli totta puhuen jo pidempään vähän tympäissyt. Kuten nyt vaikka olohuoneen ja keittiön väliin ilmestynyt kuollut kulma.

Riippumatta siitä ovatko ne oikeasti kulmia vai eivät, kutsun kodin kuolleiksi kulmiksi nurkkauksia, tiloja tai huonekaluja, joita ei oikeasti käytetä. Tuoleja ja sohvia joilla kukaan ei istu, huoneita joihin kukaan ei mene.

Tällaisiin paikkoihin alkaa kerääntyä paitsi pöly myös ummehtunut, tunkkainen, raskas, vähän surullinenkin energia. Ne tuntuvat hylätyiltä. Ja mitä pidempään ne ovat käyttämättä, sitä vähemmän niitä tekee mieli käyttää!

Huomasin, että vanhasta ruokapöydästäni oli tullut kuollut kulma. Kaksimetrinen tammipöytä vei melkein puolet olohuoneestani, mutta en itse asiassa koskaan istunut sen äärellä. Ehkä se johtui siitä, että pöytä ei mahtunut ikkunan alle, joten sen äärellä oli aina jotenkin vähän hämärä tunnelma. Tai ehkä siitä, että pöytä oli ihan liian iso yhdelle hengelle. Usein sen äärellä istuessani tuntui, kuin odottaisin jotakuta tai joitakuita.

Se alkoi ärsyttää. En halua elää elämääni odotushuoneessa. Haluan tuntea olevani perillä, omassa elämässäni (ja kodissani).

Joten! Pöytä yhdelle, ikkunan alle, olohuoneen parhaalle paikalle ja luonnonvaloon, kiitos. Onnistuin nappaamaan hurjan hyvästä alesta tämän Sami Kuusen &Traditionille suunnitteleman In Between -pöydän (nyt vähän naurattaa tuo pöydän nimi – siinä on kieltämättä vähän odotushuonevibat.)

Kauniita, pieniä pyöreitä pöytiä on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi, mutta tähän In Betweeniin päädyin siksi, että siinä myös kansi on massiivitammea eikä viilua. Massiivipuinen ruokapöydänkansi on minusta ainoa oikea – sen lisäksi että massiivipuu on kaunis ja tuntuu käteen ihanalta, se usein vain kaunistuu vanhetessaan ja on myös paljon anteeksiantavampi roiskeita ja kulumia kohtaan. Ja jos pahasti käy, sen voi aina hioa ja käsitellä uudestaan.

Olkkarin ikkunasta näkyy lempparini, naapuritaloyhtiön vanha hevoskastanja. Miten kivaa, että nyt voin katsella sitä sekä ruokapöydän äärestä että sohvalla makoillessa.

Tuolit ovat vanhat tutut – TON Armchair 30 sekä Carl & Hansenin Y-tuolit, jotka olen kaikki ostanut nettikirppiksiltä ja huutokaupoista.

Kuolleista kulmista puheenollen – olen huomannut että myös eläimet huomaavat ne ja alkavat vältellä niitä! Kissa ei koskaan ennen hengaillut lepotuolissa, mutta kun tuoli muutti toiselle puolelle huonetta, siitä tuli samantein Mochin vakiopaikka. Nyt se viettää nojatuolissa noin 70% vuorokaudesta ja toisinaan joudumme kinaamaan, kumpi siinä saa istua. (Kompromissina yleensä minä istun tuolin päällä ja kissa istuu minun päälläni.)

Entisen pöydän paikalle laitoin sohvan, ja se sopiikin hämärään kohtaan paljon paremmin. Niin pääsi tämäkin kuollut kulma käyttöön – eikä vain käyttöön, vaan yhdeksi kodin keskipisteistä!

Feng shui -vinkki: jos laitat tuolin tai sohvan muuta kuin seinää vasten, tukeva ja suht korkea selkänoja on must. Ihmiselle on alitajuisesti vaikeaa rentoutua, jos selusta ei ole suojattu.

Mutta oikean paikan huonekaluille löytää kyllä fiiliksellä. Kannoimme koemielessä ystäväni kanssa sohvan tälle paikalle, ja kun istuimme alas, molemmista tuntui että tästä ei enää tee mieli nousta. Siitä sen tietää!

Tein myös sohvalle pienen freesauksen: sujautin vanhojen, lyttääntyineiden selkätyynyjen taakse toiset sisätyynyt, jolloin niistä tuli muhkeat ja luksukkaat. Koko sohva näyttää melkein uudelta! Tällainen tuplatyynytys on hyvä niksi minkä tahansa sisustustyynyn freesaukseen.

Tykkään näistä H&M:n kierrätyshöyhenillä täytetyistä tyynyistä, jotka ovat muhkeita ja edullisia ja ainakin itselläni kestäneet hyvin käytössä.

Ei suinkaan pienimpänä muutoksena maalasin olkkarin valkoiset seinät, mikä oli iso muutos yleisilmeeseen ja tunnelmaan.

Sävy on Cover Storyn* MAYA, joka on täydellinen, ”aito” beige: lämmin, mutta ei lainkaan keltainen. Ei yhtään liian vaalea eikä yhtään liian tumma.

Cover Storyn maalit ovat näkyneet somessa aika paljon, mutta itse en löytänyt niistä vielä kauheasti käyttäjäkokemuksia, joten tässä omani, jos muitakin kiinnostaa!

Maalit ovat siis täysin muovittomia (sidosaineena on käytetty luonnonöljyjä eikä akrylaattia, joka on yleinen sidosaine sisämaaleissa). Maali oli käytännössä hajutonta, mikä teki maalaamisesta tosi miellyttävää ja loi myös ainakin mielikuvan siitä, että ne ovat kenties sisäilman ja hengitysteiden kannalta parempi valinta.

Lepotuoli on Conformin ja matto Anno Collectionilta. Maalaukset Marianne Nieminen ja tuntematon taiteilija, jonka työn löysin ruotsalaisesta huutokaupasta.

Maali tuntui kuivuvan hiukan tavallista akrylaattimaalia nopeammin, minkä vuoksi sen työstämisessä piti olla nopeampi (tämä saattoi toki olla myös mielikuva, maalin kuivumiseenhan vaikuttaa moni seikka säästä ja asunnon lämpötilasta ja ilmankosteudesta lähtien). Alkuun maali kuivui hyvin epätasaisen näköisesti ja olin vähän paniikissa että tuleeko tästä ikinä tasaista ja joudunko maalaamaan seinät kolmeen kertaan, mutta kun toinen kerros oli kokonaan kuivunut, lopputuloksena oli todella tasainen, kaunis täyshimmeä pinta. Kärsivällisyyttä ja luottamusta siis – trust the process kuten itselleni usein hoen.

Tärkeintä kauniin lopputuloksen kannalta tässä kuten missä tahansa muussakin maalissa on tietenkin tehdä ohuita, tasaisia kerroksia. Omasta mielestäni se onnistuu parhaiten, kun telan uittaa alkuun maalissa oikein kunnolla, niin että maali tarttuu siihen myöhemmin tasaisesti. Tällöin telaa ei tarvitse maalatessa painaa voimalla, vaan ihan kevyesti voi rullailla menemään ohuita kerroksia.

(*maalit saatu)

Nyt ihan viimeisimpänä käänteenä kannoimme ystäväni kanssa makkarissa olleen Ikean senkin olkkariin. Siitä tulikin tv-taso – huonekalu, jota en koskaan uskonut omistavani, mutta näin siinä nyt sitten kävi. Tuntuu että muistutan päivä päivältä enemmän niitä @vainkeskiluokkajutut -tilin ihmisiä. Ehkä se liittyy lähenevään keski-ikään.

(Yhtenä päivänä bongasin kyseiseltä Insta-tililtä listan boomereiden-käyttämistä sähköpostitervehdyksistä ja tajusin että käytän niistä jokaista, ilman ironiaa. Että ei muuta kuin valoa marraskuuhun! )

Olen oikeastaan yllättynyt, miten paljon tykkään tuosta ratkaisusta. Alkuun senkki ja telkkari toki tuntuivat isolta ja klohmolta ja jotenkin kamalan kulmikkaan maskuliinisilta, mutta ehkäpä kotini oikeastaan hieman kaipaakin tuollaista miehekästä raamikkuutta tämän kaiken pehmeän haahuilun keskelle. Yin ja yang tasapainossa ja niin edelleen.

(Pidätän silti oikeuden muuttaa mieltäni heti huomenna.)

Kaikkea pientä on tekemättä vielä – ainahan sitä on. Taulut odottelevat ripustusta ja olen pohdiskellut kattovalon asentamista ruokapöydän yläpuolelle.

Tämä pikku remppa kotona on kuitenkin jo nyt tehnyt ihmeitä. Olen alkanut jälleen syömään ateriani ruokapöydän ääressä, mistä tulee mukavan sivistynyt ja ihmismäinen olo – suosittelen kokeilemaan jos olet uponnut viimeisen parin vuoden aikana sohvapehmusteisiin ja verkkareihin, kuten monelle on tainnut käydä (en tuomitse, samaistun!)

Viihdyn kotona taas paljon paremmin. Itse asiassa vietän jonkinlaista uutta kuherruskuukautta asuntoni kanssa, saan välillä spontaaneja hihkumiskohtauksia ihan vain tajutessani, että saan asua täällä.

Ja mikä parasta, muussakin elämässä on alkanut taas vähän virrata. Tuntuu ekaa kertaa sitten kesän, että kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Ja tänään yksi pitkäaikainen unelma vihdoin toteutuu kun makkariin, juurikin sen vanhan senkin paikalle, saapuu piano.

Askel kerrallaan kohti joulua

Saattaisit pitää myös näistä