Ajatuksia Elämä

Minäkin ansaitsen kokonaisen elämän

31.5.2024

Suuntasin alkuviikosta viettämään kesän ensimmäistä rantapäivää. (Viime kesältä jäi kaduttamaan yksi asia – se, että en uinut tarpeeksi. Tänä kesänä aion ottaa kaiken takaisin korkojen kera.)

Uimarannalla viereisellä viltillä oli kolme naista. Kaksi heistä oli bikineissä, yksi pitkissä hihoissa ja lahkeissa. Hänen olonsa näytti… tukalalta.

Enkä tarkoita pelkästään sitä, että hänellä oli luultavasti tukalan kuuma. Vaan sitä tukalaa oloa, joka on seurausta siitä, että asettaa itselleen kamalan ahtaat raamit: tässä ovat rajat, ja näiden sisällä – mutta vain näiden sisällä – sinä saat olla ja elää.

Ajattelen, että ne raamit ovat muureja oman itsen ja elämän välissä. Miten voi tuntea elävänsä täyttä elämää, jos aina jokin ääni päässä sanoo, että sinä ansaitset vain puolikkaita kokemuksia?

Saat mennä rannalle, mutta et olla uimapuvussa.
Saat mennä juhliin, mutta et tanssia.
Saat syödä, mutta miettiä jokaista suupalaa. 
Saat nauraa, mutta et liian äänekkäästi.
Saat olla olemassa, mutta et ärsyttää ketään. 
Saat haaveilla, mutta et toivoa liikoja. 

Sanoin itselleni: tänä kesänä sinä et ole tuo nainen.

Tiedän nimittäin tasan tarkkaan, millaista on olla se nainen – olen ollut se nainen melkein koko elämäni. Lapsena olin vapaa. En koskaan ajatellut kehoani, sen kokoa tai näköä tai sitä, millaisia kokemuksia sellainen keho ansaitsee. Elin vain kokonaista elämää ja kokonaista kesää, kirmasin menemään, aina paljain jaloin, useimmiten uimapuvussa, joskus ilman, aina järvessä.

Teininä aloin käyttää kesälläkin mustia sukkahousuja, koska inhosin sääriäni niin paljon. Nykyään olen sentään siirtynyt pellavahousuihin ja maksimekkoihin, mutta toisaalta en enää käytä hihattomia yläosia – vanhemmiten olen alkanut inhota myös käsivarsiani.

Kesä tekee hyvin tietoiseksi omasta kehosta, yhtä lailla hyvässä että pahassa.

Jos haluaa keskittyä ikävään, voi ajatella käsivarsia ja reisiä ja mahoja. Hikisiä otsia ja turvonneita jalkoja ja palaneita olkapäitä. Hyttysenpistoja ja nokkosihottumaa.

Jos haluaa keskittyä hyvään, voi ajatella – ei vaan tuntea – sen, miltä ruoho tuntuu paljaiden jalkojen alla. Miltä tuntuu pulahtaa vilvoittavaan mereen kuumana päivänä. Terassilla ensimmäinen kulaus roseeviiniä, joka on niin kylmää, että lasi hikoilee. Syreenien tuoksu kesäsateen jälkeen. Puraisu täydellisen kypsää persikkaa. Aurinko, aurinko, aurinko! Aurinko kaikkialla, ja se jumalainen lämmin tuulenvire paljaalla iholla. Se tuntuu silitykseltä, joka parantaa kaiken.

Kaikki nuo asiat ovat elämän parhaita asioita, eikä niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä kokoinen, muotoinen tai näköinen on. Paitsi jos itse pystyttää muurin niiden ja itsensä väliin. Päättää, että nuo asiat kuuluvat muille, mutta eivät minulle.

Päätän nyt toisin: tänä kesänä en ole sivustakatsoja.

Minäkin ansaitsen kokonaisia kokemuksia, ja kokonaisen kesän, ja kokonaisen elämän. 

Ehkä tämäkään kesä ei ole kaikkien aikojen kesä
Onni on sitä, että haluaa sitä mitä itsellä jo on

You Might Also Like