Elokuvat & tv & taide Koe & näe

Let’s talk about Girls, baby

12.2.2017

Yhteistyössä Asennemedia ja HBO Nordic/GIRLS

Saimme ennakkoon katsottavaksi Girlsin viimeisen tuotantokauden kolme ensimmäistä jaksoa. What’s App kävi kuumana kahden sohvan välillä.

E: Jenna! Mitkä fiilikset, mitä odotuksia vikalle kaudelle? Mä toivon, että Hannah ja Adam ei palaa lopussa yhteen ja että Marnielle tulee jokin mieletön tilaisuus kasvaa ja itsenäistyä. Ja että Shoshannasta tulee menestyvä bisnesnainen.
J: Toivon, että naiset löytävät rauhan. Tai edes joku niistä. Ehkä eniten Hannah. Samaistun sen tempoiluun. Yhtenä päivänä haluan kirjailijaksi. Toisena perustoimistotyöhön. Unelmissani viimeisellä tuotantokaudella Hannah löytää elämän tarkoituksen, upean miehen ja täydellisesti istuvan asun (niiden ihme trikoo-polyesterimekkojen tilalle). Niin ja inspiroivan, valoisan asunnon, jossa asumisen se upea mies maksaa.

J: Kutoskauden ensimmäisen jakson jälkeen päällimmäinen kysymys kuuluu: Ääääh, mitä on tämä lääväinen seksi? Onko minulla ongelma vai miksi näin realistiset seksikohtaukset eivät kiinnosta? Tulee vain sellainen olo, että pakko päästä suihkuun.
E: Musta on hienoa, että Girlsin seksikohtauksissa kaikki ei aina mene ihan putkeen ja ihmiset ei aina näytä eteerisiltä ja upeilta. Se on tosi tärkeää, varsinkin, kun nykyisin nettipornon takia nuorilla on ihan epärealistinen käsitys siitä, mitä seksi on. Mut äh tosiaan, miksi Girlsissä ollaan aina niin ällöjä? Ihmiset näyttää aina hikisiltä ja likaisilta, joku kaivaa pyllyä tai röyhtäilee ja kun Hannah dokaa niin se ei voi vain dokata vaan sen pitää kaataa drinkit rinnuksille ja oksentaa jonkun kengille. We get the point, on realismia ja inhorealismia. Oma todellisuuteni ei ole kyllä yhtään niin tuhnuinen kuin Girlsin.


girls1
girls1

J: Koen hyvin ongelmallisena sen, että kaikki sarjan ei-laihat naiset esitetään todella epähygieenisinä. Pyöreän naisen kädessä drinkit lentävät paidalle ja tyhjät jogurtti-purkit lattialle. Mitäs helkkaria? Selitä!
E: Joo!!! Musta on ihan parasta, että Girlsissä on erinäköisiä ja -kokoisia vartaloita ja ne tuodaan anteeksi pyytelemättä, melkein hätkähdyttävästi katsojan kasvoille. Naurattaa se raivo, joka on syntynyt Lena Dunhamin kropasta – jotkut kokee suorastaan loukkaavana sen, että ei-vallitsevien kauneusihanteiden mukaista kroppaa ei häpeile ja piilottele. Mutta tosiaan, se lääväisyys! Eiks oo aika vanha harhaluulo, että ylipainoinen ihminen ei osaa pitää huolta itsestään ja hygieniastaan? Kiinnostavaa, että perinteisellä TV-tavalla kaunis Marnie ei sarjassa ole ikinä ällö.

E: Aah, tässä on toi yks ihana näyttelijä, olin ihan ihastunut siihen The Night Ofissa. Mitä tuumaat siitä, että vaikka Hannah on aina miehille aika ärsyttävä (ja kuten todettua, usein näyttää siltä, ettei ole käynyt hetkeen suihkussa), sarjassa kaikki  miehet aina kuitenkin ihastuu siihen? Onko tämä jotain Dunhamin narsismia vai onko mulla liian ankara käsitys siitä, millaisten naisten kanssa miehet haluaa olla? Vai meneekö se niin, että kun on räikeästi ja häikäilemättä oma itsensä, vaikka sitten ärsyttävä ja epähygieeninen, niin se on aina viehättävää?
J: Pakko myöntää, vaikken yhtään haluaisi: Usein Girlsiä katsellessani ajattelen, että noin ei ikinä kävisi oikeassa elämässä. Että toi mies ei iiiiikinä olis tosimaailmassa ton naisen kanssa. Ja sehän kertoo tietysti siitä, että omissa arvoissani on korjaamista. Itsekeskeinen ylipainoinen nainen voi todellakin saada helkkarin treenatun, komean ja kiinnostavan miehen. Allekirjoitan juurikin tuon viimeisen havaintosi: häikäilemätön itsensä hyväksyminen on todella viehättävää. Hannah ei tarvitse miestä kehumaan ja korottamaan itseään. Se muija kantaa kyllä itsensä.


girls3
girls3

J: Aluksi rrrrakastin boheemisti pukeutuvaa, vapaamielistä Jessaa. Nyt olen sitä mieltä, että hän voisi painua paljaine tisseineen oikeisiin töihin. Kumpi on muuttunut: Jessa vai minä?
E: Ehkä ongelma on siinä, että Jessa on ainoa Girlsin hahmo, joka EI ole muuttunut? Hannah on sarjan aikana kasvanut ja Marnie on ainakin tullut tietoiseksi omasta käytöksestään. Shoshanna on tehnyt rohkeita vetoja ja vaikuttaa sarjan ainoalta päämäärätietoiselta tyypiltä. Jessa on edelleen vaan se sama Jessa.

E: Jessan uusi, lyhyempi tukka on kyllä ihana! Ja innostuin myös Shoshannan isoista korvarenkaista. Korvarenkaat taitaa olla isosti takaisin. Tykkäsin myös Marnien räikeän pinkistä kynsilakasta, pitääkin kaivella omat putelit taas esiin.
J: Jep, Jessa on tyylillisesti edelleen sarjan kiinnostavin hahmo. Pitkä polkkatukka toimii yhä, vaikka se näkikin trendihuippunsa jo pari vuotta sitten. Jessan paras veto uusissa jaksoissa oli mielestäni tumma pinkki, täysmatta huulipuna. Mintunvärisen mekon kanssa se näytti kerrassaan nerokkaalta. Ne Marnien pitkät pinkin kynnet taas olivat mielestäni liian muoviset.  Mutta mullahan on tunnetusti hyvin rajoittunut kynsilakkamaku. Ehkä sanon sen nyt ensi kertaa ihan suoraan: inhoan kynsilakkoja. Ainoa lakka, jota käytän, on Diorin lähes läpinäkyvä lakka, joka vain nätisti pikkasen sävyttää kynnen pintaa pinkimmäksi.


girls2
girls2

E: Pitäiskö sun mielestä Marnien ja Rayn olla yhdessä? Onko Ray liian hyvä Marnielle? Vai toisinpäin, kuten Ray ehkä itse ajattelee?
Oikeassa elämässä rakastan Rayn kaltaisia tasaisia miehiä. Halojaa, elän ehkä maailman tasapainoisimman miehen kanssa. Mutta: telkkarissa Ray on niin tavallinen, että kun se harrastaa seksiä, tuntuu kuin katsoisin jonkun tutun salakuvattua seksinauhaa. Mielestäni Marniessa ja Rayssa on molemmissa helkkaristi potentiaalia. Mutta en jotenkin näe, että yhdessä se potentiaali täyttyisi. Jos suhde jatkuu, Ray joutuu ottamaan yhä isällisemmän peruskallion roolin. Ja tasapaksun Rayn rinnalla Marnie vaikuttaa ikuisesti keskenkasvuiselta sekoilijalta. Ei jatkoon. (Huomio! Aina kun ennustan tosielämässä jollekin parille pikaista eroa, he pysyvät yhdessä. Ikuisesti!)

J: Onko ystävän ex:n iskeminen pahinta, mitä ystävälle voi tehdä?
E: Ystävän entisen treffailu on kyllä jännän iso tabu. Kinkkinen juttu. Olen itse ollut tässä tilanteessa eikä se kyllä kivalta tuntunut – tosin siinä oli ehkä kyse enemmänkin siitä, että juttu hoidettiin todella mauttomasti. Sanoisin, että se ei ole automaattisesti väärin, vaan asiat on aina tilannekohtaisia. Arvostaisin sitä, että asia otettaisiin avoimesti puheeksi ja molemmilla olisi mahdollisuus tuoda esiin, mitä fiiliksiä tilanne herättää ja miten se voitaisiin ratkaista niin, että kellekään ei jää paska fiilis. En arvostaisi selän takana suhmurointia, enkä sitä jos ystävä alkaisi tapailla entistäni silloin, kun omat tunteet ovat vielä tosi vereslihalla. Aika paljon riippuu myös siitä, mitä on pelissä. Jos kyseessä on mahdollisuus tosirakkauteen, ei kai siitä voi olla vihainen.

J: Entäpä, jos Hannah ei olekaan super-itsekäs vaan hyper-rehellinen? 
Kaikkihan me olemme itsekkäitä. Jotkut vain osaavat piilottaa sen paremmin kuin toiset. Hannah tuntuu olevan hahmoista ainoa, joka osoittaa kuudennella tuotantokaudella aitoja kehittymisen merkkejä.
E: Totta! Elijah on toinen yhtä rehellisesti itsekeskeinen hahmo, kuten se sanookin. “I would never ever tell this secret. It’s so boring and it has nothing to do with me, so why would I care?” Musta tuntuu, että Girlsissä ihmisiä ärsyttää juuri se, että hahmojen ajatukset pyörivät niin rehellisesti oman navan ympärillä. Se herättää suurta ärsytystä, koska sarja näyttää sen, mitä me kaikki enemmän tai vähemmän tehdään. Omaa itsekeskeisyyttäänhän ei ole helppo kohdata.

E: Mutta kyllä näitä tyyppejä taitaa tulla vähän ikävä, niin ärsyttäviä kuin ne onkin.
J: Totta. Mitään muuta sarjaa katsoessa ei tajua yhtä elävästi, miten helkkarin hukassa me ihan kaikki olemme. Ja että se on ihan ok.



girlsbanner

girlsbanner

13.2. alkaa HBO Nordicilla – Sarjojen kodissa – viimeinen kausi Girls-sarjasta. Muista katsoa!©2017 Home Box Office, Inc. All rights reserved. HBO® and related channels and service marks are the property of Home Box Office, Inc.

Teksti: Eeva Kolu ja Jenna Kämäräinen
Kuvat: HBO Nordic

Ajatuksia

Erilaiset ystävät

6.2.2017

Tähän on tultu: olen kolmekymppinen.
Elämässäni kaikki, tai melkein mikään, ei oikeastaan ole mennyt niin kuin kymmenen vuotta sitten ajattelin. Mutta yksi asia on paremmin kuin osasin parikymppisenä edes unelmoida – ympärilläni on joukko ihmisiä, joiden seurassa viihdyn, nauran ja uskallan itkeäkin. Inspiroidun, kyseenalaistan omia totuuksiani ja opin koko ajan uutta.

He ovat kaikki erilaisia. Miehiä, naisia, homoja, heteroita, sinkkuja, perheellisiä. Luovan alan työntekijöitä, toimistorottia, sosiaalityöntekijöitä, opettajia. Nuorimmat parikymppisiä, vanhimmat kolkuttelevat viittäkymmentä.

Parikymppisenä halusin hengata vain kaltaisteni ihmisten seurassa. Samanikäisten, joilla on samat harrastukset ja samat unelmat. Kun olin kerännyt ympärilleni opiskelukavereistani koostuvan heimon, jonka kanssa reissasimme, juhlimme ja joimme kahvia, ajattelin, että tässä on kaikki, mitä voin ikinä tarvita. Etten tarvitse elämääni enää yhtään uutta ihmistä. Olen vihdoin kaltaisteni joukossa!

Se oli ihanaa, ja kaikki ihmiset, joihin tuolloin tutustuin, ovat edelleen ihania. Mutta elämä ei pysähdy, vaikka kaikki olisi mainiosti. Tulee muuttoja, tulee työtarjouksia, tulee eroja, jotka tekevät väkisinkin kuiluja ihmisten välille.

Muistan tarkasti sen hetken, kun tajusin, miten suuri onni on, että ympärillä on tosi erilaisia ihmisiä. Se oli viime kesänä. Istuin helsinkiläisen baarin terassilla ja hoilotin ruotsalaista poppibiisiä yhden tyypin kanssa, johon olin tutustunut pari viikkoa aikaisemmin. Ympärilläni oli parhaita ystäviäni ja heidän kavereitaan, sekalaista sakkia, joista osan tunsin ja osan olin tavannut ensimmäistä kertaa sinä iltana. Oli aamuyö ja siinä me istuimme, lauloimme, huusimme ja kikattelimme – kaksikymppiset ja viisikymppiset ja kaikki siltä väliltä, ihan yhtä äänekkäinä, kaikki yhtä humalassa kesäyöstä ja kylmästä roseeviinistä.

Siinä häviää ennen kaikkea itse, jos muut ihmiset ovat vain yksi rakennuspalikka omassa identiteetissä. Käytän tällaisia vaatteita, käyn näissä ravintoloissa ja hengaan tällaisten ihmisten kanssa. Keräämme sosiaaliseen mediaan kuplan, joka on kanssamme samaa mieltä kaikesta, ja arastelemme tutustua niihin, jotka eivät sovi siihen kuvaan, joka meillä on itsestämme – tai jota haluamme itsestämme rakentaa. Elämä käy tylsäksi ja kasvu tyrehtyy, jos viettää kaiken aikansa vain itsensä kaltaisten ihmisten seurassa.

Koska olen kolmekymppinen, tiedän jo yhden jutun, mitä nuorempana en tiennyt. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä erilaisemmiksi elämäntilanteet käyvät, eikä sama ikä enää automaattisesti yhdistä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin huomaan, että ulkoiset seikat eivät enää takaa sitä, että viihdyn jonkun seurassa. Sitä vähemmän on väliä sillä, mitä ystävät tekevät työkseen, millainen tyyli heillä on, minkä ikäisiä he ovat tai mitä musiikkia he kuuntelevat.

Sen sijaan paljon olennaisempaa on se, millaisin silmin ihmiset katsovat elämää. Onko katse kapea, vai mahtuuko siihen laajempikin kuva.  Sanovatko he useammin kyllä vai ei. Onko ilme useammin innostunut vai tyytymätön. Toteuttavatko he tiukasti edeltä kirjoitettua käsistä vai uskaltavatko kurkkia myös sivuraiteille. Ovatko he elämässä kiinni vai roikkuvatko jossain siellä liepeillä.

Nuorempana saattoi ajatella, että siisti duuni tai tietyn bändin nimi t-paidassa tekisi meistä kiinnostavia. Olisipa se niin helppoa! Olen vuosien saatossa päässyt kurkkaamaan moniin sellaisiin piireihin, bileisiin ja paikkoihin, joita nuorena pidin makeina. Joskus on ollut upeaa ja hauskaa, monesti vain tyhjää sontaa jauhavia ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita mistään tai kenestäkään.

Ja toisaalta – kukaan ei muutu tylsäksi vain siksi, että täyttää neljäkymmentä. Ihmiset muuttuvat tylsiksi ihan omasta valinnastaan, siksi että he sulkevat silmänsä maailmalta ja sen mahdollisuuksilta.

Minä haluan ympärilleni ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita muista, innostuvat asioista, rakastavat ainakin jotakin ja nauravat kun naurattaa. Se ei katso ikää eikä ammattia. Onneksi. Sehän tarkoittaa sitä, että minunkaan ei tarvitse muuttua tylsäksi vain siksi, että minustakin tulee joskus keski-ikäinen.

***

Tällä viikolla Uudessa Muusassa on luvassa paljon puhetta ystävyydestä, tytöistä ja vähän treffailustakin. Vietämme nimittäin Girls-viikkoa sen kunniaksi, että sarjan viimeinen tuotantokausi alkaa ihan kohta!

Teksti: Eeva Kolu
 Kuvitus: Jenna Kämäräinen
Koti

Ota lähellesi peiton alle

5.2.2017

Yhteistyössä Familon ja Asennemedia

Unelmoidaanko hetki?

Miltä tuntuu, kun muhkea massa kietoo sisäänsä olkapäät ja viluiset varpaat, painautuu kevyesti poskea vasten. Mielihyvä väreilee koko kehossa. Tuntuu samalta kuin sillä hetkellä, kun sipaisee sormella kermavaahtokulhoa. Tai kun lentokone lentää pilven läpi. Paitsi että tällä kertaa saa jäädä sinne pehmeän pilven sisälle koko yöksi pyörimään.

Kas, sehän on untuvapeitto, samaan aikaan paksu ja höyhenenkevyt. Upottava ja täydellisen ilmava.


familon3
familon3

Untuvapeitto saattaa tuntua isolta sijoitukselta. Toisaalta ikioman untuvapeiton saa yhden tai kahden hotelliyön hinnalla, ja sen jälkeen saa nukkua joka yö yhtä nautinnollisesti kuin luksushotellissa.

Saimme testiimme suomalaisen Familonin untuvapeitotEeva ei ole omistanut ennen untuvia ja jäi kerrasta koukkuun. Ensimmäisen yön jälkeen Jenna sai tekstarin: “Siis paksu untuvapeittohan on ruhtinaallisin asia, jonka ihminen voi omistaa!”

Jenna on nukkunut jo 15 vuotta untuvavuoressa eikä vaihtaisi sitä mihinkään. Jennan mies taas on skipannut untuvaiset asiat allergioidensa vuoksi. Familonilla vihjattiin, että allergikon kannattaa kokeilla merkin Feel-sarjaa, jossa on käytetty untuvan kaltaista materiaalia. Herkkänenäinen mies halusi kuitenkin antaa aidolle untuvalle vielä yhden mahdollisuuden. Ja kappas, hän nukkui kuohkeiden untavakerrosten sisällä kuin prinssi. Ilmeisesti tiheä kangas estää höyheniä karkaamasta hengitysteitä kutittelemaan.

Familonin untuvapeittojen hinnat alkavat 150 eurosta. Ryhdikkään untuvatyynyn saa 65 eurolla.


familon1
familon1

Hyvä uutinen laiskalle kodinhengettärelle: Untuvapeittoja ei ole sen hankalampaa hoitaa kuin tavallisia lirupeittoja. Kurkkaa kattavat hoito-ohjeet tästä.

Untuva-asioissa tulee aina puheeksi niiden eettinen puoli ja alkuperä. Siitä ei näiden untuvaunelmien kohdalla tarvitse olla huolissaan. Kaikkien Familon-tuotteiden höyhenet ja untuvat ovat peräisin Saksasta. Valmistuksessa sitoudutaan eettiseen ja ekologiseen tuotantoon. Materiaalit saadaan elintarviketeollisuuden ylijäämästä eikä niitä koskaan kerätä elävistä linnuista. Huh! Voimme siis nukkua yömme rauhassa.

Kauniita unia!

Teksti: Eeva Kolu ja Jenna Kämäräinen
Kuvat: Mikko Rasila