Ollaanpa rehellisiä. Jos menisit ystäväsi luokse brunssille ja siellä soisi klassinen musiikki, pitäisitkö sitä vähän teennäisenä? Kenties lavastetun oloisena? Ehkä jopa aavistuksen mahtailevana?
Niinpä. Klassiseen liittyy vähän sellainen tietynlainen leima, tiedättehän te. Että ei se ole mitään tavallisten ihmisten arkimusiikkia, ei oikeastaan edes tavallisten ihmisten juhlamusiikkia. Siksi minäkin monesti ujostelen soittaa klassista, kun vieraita on kylässä.
Kun olin lapsi, isäni raahasi minua klassisiin konsertteihin. Tietenkään en olisi halunnut mennä, koska olisin voinut käyttää sen ajan kotona leikkimällä poneilla. Mutta koska oli pakko, sopeuduin. Laitoin silmät kiinni ja annoin musiikin viedä. Mieleeni alkoi tulvia kuvia ja tarinoita. Toisin kuin muunlaisen musiikin, näen klassisen edelleen väreinä ja liikkeenä. Kun kuuntelen klassista, mieleni alkaa heti maalata taulua tai kirjoittaa tarinaa.
Maineestaan huolimatta klassinen musiikki sopii loistavasti arkeen eikä sitä tarvitse ymmärtää yhtään sen enempää kuin mitään muutakaan musiikkia. Sitä voi kuunnella samalla kun harjaa hampaita, tekee töitä tai kokkaa aamiaista. Itse asiassa se sopii arkeen juuri siksi, että se nostaa asiat arjen yläpuolelle.
Klassinen musiikki on ihanaa. Ilman sitä elämäni olisi köyhempää, niin kuin se olisi köyhempää ilman Rollareita tai räppiäkin.
On totta, että klasari voi olla vähän vaikeasti lähestyttävä genre. Ehkä tästä voi osittain syyttää säveltäjiä itse – olisivat voineet keksiä kappaleillensa vähän tarttuvampia nimiä kuin Sonata for violin and piano no 5 in f major op 24. Lisäksi “klassinen musiikki” kattaa valtavan kirjon erilaista musiikkia, eikä kaikki takuulla ole kaikkien mieleen. Ehkä monen käsitys klassisesta perustuu juuri niihin pakahduttavan paatoksellisiin sinfonioihin, jotka jyräävät kaiken alleen kuin Godzilla Tokiossa.
Moni sanoo, että pitää kyllä klassisesta, mutta ei osaa laittaa sitä itse kotona soimaan. No: nytpä osaat! Tein nimittäin Uuden Muusan lukijoille soittolistan, johon lisäsin helposti lähestyttäviä klassisia kappaleita. Suunnittelin sen varsinkin sunnuntaiaamuja silmällä pitäen, koska minusta klasari sopii viikonloppuaamuihin kuin lämmin croissant kahvin kanssa. Ei itkuvirsiä tai dramaattista paatosta – pari kaunista konserttoa, sonaatteja, yksi sinfoniakin. Loppuun piilotin vähän oopperaa, koska olen ihan varma, että pidät siitäkin, jos annat sille mahdollisuuden.
Ota riski, rakastu Schubertiin!
Teksti: Eeva Kolu
Kuva: Jenna Kämäräinen