Voi teitä! Kiitos aivan ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Ne luettuani ensireaktioni oli ääää en haluakaan lopettaa bloggaamista, jos siellä ruutujen takana on noin ihania tyyppejä.

Mutta mutta – kuljemme yhdessä täällä vielä jokusen viikon, ja senkin jälkeen tämä saitti jää auki. Tulen varmasti silloin tällöin kirjoittelemaan tänne, kun inspiraatio iskee tai on kuulumisia kerrottavana.

Tänään käppäilin pitkin Helsinkiä, nautin auringonpaisteesta ja raittiista ilmasta melkein autioilla kaduilla.  Tölläsin lumen peittämää puistoa, jossa ei ollut ainuttakaan koiranulkoiluttajaa tai frisbeenheittäjää, ja mietin tilaa.

Onko olemassa fysiikan laki, jonka mukaan tyhjä tila täyttyy aina jollakin? En tiedä, koska se Hawkingin kirja odottaa edelleen hyllyssä avaamattomana.

Oli tuollaista lakia tai ei, uskon siihen.

Meillä ihmisillä on hassu taipumus toivoa muutosta parempaan ja haaveilla, että elämään tulisi kaikkea uutta jännää – mutta samaan aikaan ajatella, että vanhasta ei kannata päästää irti ennen kuin seuraava juttu näyttää jo varmalta. Mutta miten mitään uutta voisi tulla, jos vanha vie kaiken tilan? Silloin saa todennäköisesti vain sitä samaa vanhaa, korkeintaan vähän uudennäköisessä paketissa.

Siksi nyt, uuden vuoden alkaessa, on hyvä vähän raivata.

Aion ehdottomasti käydä taas läpi kaikki kaapit ja kyseenalaistaa jokaisen paperin ja kahvikupin olemassaolon. Mutta kaikki turhaksi jäänyt ei tietenkään vie vain fyysistä tilaa. Lopetin hiljattain alkoholin juomisen, koska olin utelias näkemään, mitä saisin aikaan jos nukkuisin yöni hyvin ja heräisin joka aamu kirkkaalla mielellä. Voin jo nyt lyhyen ajan jälkeen todeta, että viini, niin paljon kuin sitä rakastankin, vei aika paljon tilaa. Kun pää on skarppi lauantaiaamunakin, sinne mahtuu enemmän ideoita. Ensi vuonna aion tarkastella kriittisesti ainakin suhdettani älypuhelimeeni.

Saisinkohan vihdoin luettua sen Ajan lyhyen historian, jos en tsekkailisi vartin välein puhelinta?

Jos ette jo arvanneet, myös päätökseni lopettaa bloggaaminen liittyy tilan tekemiseen. Rakastan blogia, sen kirjoittamista ja kaikkia teitä lukijoita. Blogi on ollut valtavan suuri osa elämääni ja juuri siksi olen utelias näkemään, millä sen jättämä tyhjiö täyttyy.

Olen jo jonkin aikaa kaivannut työrintamalle jotain uutta, isompaa muutosta. En vielä tiedä mitä se on, mutta luulen ja toivon, että siinä on etukansi, takakansi ja niiden välissä paljon sivuja. Tai ehkä se on jokin loistava työtarjous, joka on jo matkalla luokseni. Tai kenties keksin jonkin kokonaan uuden jutun, jota alan tehdä. Ken tietää, mutta mitä ikinä onkaan tulossa, ainakin nyt sille on tilaa tulla.

Pelottaako päästää irti vanhasta, kun varasuunnitelmaa ei ole? Kyllä! Pelottaa. Mutta jos haluaa muutoksia, on pakko muuttua.

Se lienee ainakin yksi universaaleista fysiikan laeista?