“Yritän nukkua niin paljon kuin mahdollista, ja kävellä niin paljon kuin mahdollista”, totesi Nassim Nicholas Taleb eilisessä Tomorrow-puheessaan.
Lause oli täysin epärelevantti puheen varsinaisen aiheen kannalta, mutta jotenkin se jäi mieleeni. Muistin yhtäkkiä viime kevään ja alkukesän, jolloin kä-ve-lin. Varmaan yli kymmenen kilometriä joka päivä ilman mitään päämäärää tai kuntotavoitetta. Talsin vaan Helsingin katuja ja kehittelin mielessäni tarinoita. Ideoita. Joskus en kehitellyt yhtään mitään, paitsi ehkä huomaamattani pohjelihaksia.
Miksiköhän lopetin? Kävelyhän on parasta meditaatiota, ongelmanratkaisua, ideointia – ja samalla saa raitista ilmaa ja brunan.
Tapasin eilen bileissä amerikkalaisen tyypin, joka ihmetteli miten Suomessa voi kukkia mikään, kun täällä on niin fucking freezing. Sitä minäkin joskus ihmettelen. Mutta sitten tulee tällainen päivä ja ajattelen, että jos olisin kukka niin en kukkisi mieluummin missään muualla.
Alkukesästä on ihan erityisen mukavaa kävellä ympäriinsä, koska kadulla laahustajan saattaa milloin tahansa yllättää syreenien tuoksu, joka on niin tyrmäävä että sitä meinaa lentää perseelleen. Tai yön aikana salakavalasti kukkaan puhjenneet alppiruusut, pionit, onhan niitä. Joko tänään, joko tänään, mietin tiettyjen lempparipuideni ja -pensaideni ohi kävellessäni.
(Kyllä, olen sen verran kajahtanut kukkamuija, että en seuraa vain kukkatilannetta yleisellä tasolla, vaan minulla on lisäksi Helsingin puiden ja pensaiden joukosta lempiyksilöitä, joiden kukkimisaikataulua kyttään ja jännitän vähän kuin urheilutuloksia.)
Ehkä epämukavat kengät ovatkin ainoa asia, joka seisoo minun – tai sinun – ja seuraavan kuningasidean välillä?
Vaikka nykyään on sallittua käyttää lenkkareita minkä tahansa kanssa, jotenkin en ole vielä ihan valmis antamaan sille trendille täysin periksi – tänään puin tennarit hameen kanssa, ja se saa minut hieman huokaamaan. Lisätäänpä siis ostoslistalle: kauniit mutta mukavat kesäkengät, sellaiset, jotka kannustavat kävelemään. Niin paljon kuin mahdollista.
