Kulttuuri

Pakko tykätä Kimmosta

1.2.2015

Ala-asteella meidän luokalla oli Kimmo-niminen poika, joka valitti aina kaikesta ja kerran matikantunnilla oksensi mun reppuun, ja sen jälkeen en ole tykännyt koskaan kenestäkään Kimmo-nimisestä. (Anteeksi kaikki Kimmot, olen ihan varma että osa teistä on tosi mukavia ihmisiä!)

Paitsi nyt. Hehkutan aina ulkomaisia telkkusarjoja, mutta ihanaa kun kerrankin on tykästynyt johonkin kotimaiseen. Puhelinmyyntifirmaan sijoittuvasta Kimmosta on vaan pakko tykätä.

kimmo

Sarjassa on tosi onnistunut rytmitys (tämä on minusta komediassa kaikkein tärkeintä). Suomalaisille sarjoille usein ominainen laahaavuus ja näyttelijöiden puupökkelömäisyys puuttuvat kokonaan. En voi kuin ihailla sitä miten rentoja nämä tyypit ovat kameran edessä! Etenkin Jussi Vatasen lötkö karisma on jotain aivan mahtia.

Ja Kari Hietalahti, en kestä. Ei kukaan muu voi olla yhtä hauska vain sanomalla haista paska. Ja Kari Ketonen maailman rasittavimpana tyyppinä, ihan sietämätöntä. Mutta siis hyvällä tavalla.

Kimmon 1. tuotantokausi Netflixissä, toinen Yle Areenassa.

Koti

Toisen roska

31.1.2015

Tiedän, että mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ihmiset, jotka tekevät huonekalulöytöjä roskalavoilta, mutta…

nojatuoli-(1-of-2)

… jotenkin ne lakkaavat ärsyttämästä, kun on kerrankin itse sellainen.

Totta puhuen en voi uskoa tuuriani. Olin juuri sanonut ystävälleni että haluaisin ehkä sellaisen vähän 50-lukua henkivän nojatuolin. Etsin Pinterestistä hyvin pitkälti tämännäköisen nojatuolin kuvan ja tallensin sen wishlist-kansiooni.

Kaksi päivää myöhemmin löysin tämän. Sisäpihan roskiksilta. Jonne joku oli sen, ei hylännyt vaan jättänyt odottelemaan just mua.

Kiitos!

nojatuoli-(2-of-2)

Lampaantaljan ostin viime Turun-reissulla yhdeltä ukkelilta, joka möi niitä kauppakeskuksen käytävällä. Taljoissa on eroa, ja tämä on ainakin osoittautunut erinomaiseksi.

Sohvapöytä antaa vielä odottaa itseään, joten kirjahyllyyn liian suuret kirjat majailevat toistaiseksi lattialla. Toisaalta kelpaahan noin hienolla lattialla notkuakin.

Koti Ruoka

Parasta juuri nyt

30.1.2015

keittiossa-(1-of-7)

Aamut uudessa keittiössä, hyviä.

Toisin kuin entisessä, täällä a) mahtuu, b) tekee mieli oikein olla, elää ja lorvia. Soitan musiikkia, poltan kynttilöitä ja puristan mehua.

keittiossa-(2-of-7)

Tämän hetken kovin juttu (siis uuden keittiön lisäksi): veriappelsiinit. Sesonki on kuumimmillaan, ja minä raahaan kaupasta isoja verkkosäkkejä selkä vääränä. Niistä tulee paras mehu.

Punainen väri kehittyy hedelmiin kylmissä lämpötiloissa (siksi niiden sesonki on talvella) ja sen määrä on tuuripeliä. Koskaan ei tiedä, mitä veriappelsiinin kuoren alla piilee.

Kokonaan oranssi on kamala pettymys, vaikka hyvältä sekin maistuu. Parasta on, kun leikkaa hedelmän auki ja löytää tummaakin tummemman, melkein violetin hedelmälihan. (Tuolloin päässäni alkaa aina soida Dexterin tunnari.)

keittiossa-(5-of-7)

Hihitin tälle uutiselle – Ruotsissa veriappelsiinien nimi on vaihdettu hedelmätukussa “punaiseksi appelsiiniksi”, koska ruotsalaisten mielestä veri on tosi äcklig. 

Minusta veriappelsiini on suunnilleen ainoa kiinnostava hedelmän tai vihanneksen nimi suomen kielessä (no okei, spagettikurpitsa on myös aika hyvä). Toivottavasti poliittinen korrektius hedelmäosastolla jää lahden toiselle puolen.

keittiossa-(6-of-7)

Eilen tein “veriappelsiinilimpparia” sekoittamalla yhden kolmasosan tuorepuristettua veriappelsiinimehua ja kaksi kolmasosaa Pellegrinoa.

Kuplavettä on kulunut muutenkin paljon viime aikoina, sillä uudenvuodenlupaukseni oli juoda PALJON enemmän vettä ja vähän vähemmän viiniä. Vien kemuihin oman pullon mukana – kun vissynsä hankkii nätissä lasipullossa, se tuntuu täysn validilta vaihtoehdolta kaivaa esille siinä vaiheessa, kun muut korkkaavat illan toisen valkkarin.

keittiossa-(7-of-7)

Mutta ei kai sentään perjantaita ilman drinkkivinkkiä? Tsekatkaapa viimevuotinen ohjeeni veriappelsiinista tehtyyn Bloody Maryyn.