Minä olen niitä ihmisiä, jotka tekevät uudenvuodenlupauksia joka vuosi. Rakastan uudenvuodenlupauksia ja kaikkea uuteen vuoteen liittyvää symboliikkaa, enkä ollenkaan jaksa mitään ankeaa realismia tähän aikaan vuodesta. (Ankeat realistit, minlle saa soitella vasta helmikuun loppupuolen tienoilla.)

Lupaukseni ovat yleensä varsin korkealentoisia – Suuria Teemoja tulevalle vuodelle konkreettisten tekojen sijaan. Tänä vuonna en heti keksinyt, mitä lupaisin. 2015 näyttäytyy suurena mysteerinä – kaikki on auki työkuvioista alkaen.

Pari juttua, jotka haluan tänä vuonna tehdä, mutta ei näistä ehkä koko vuoden kantaviksi teemoiksi ole:

1. Juoksen enemmän.

2. Menen balettitunneille.

3. Alan käydä treffeillä.

4. Juon enemmän vettä.

5. Asun ainakin kuukauden Pariisissa.

Näitä miettiessäni hoksasin, että itseasiassa uudenvuodenlupaukseni on jo olemassa. Se taisi syntyä itsestään silloin uudenvuodenaattona, kun pohdiskelin jäänkö kotiin murjottamaan suunnitelmien peruunnuttua vai pistänkö mekon päälle ja juon samppanjaa, kuten olin halunnut.

Lupaukseni vuodelle 2015 on (kuvitelkaa tähän juhlallinen fanfaari):

Tänä vuonna alan elää sitä elämää, jonka haluan.

Esimerkiksi koko viime syksyn marisin, että Helsingissä ei tapahdu mitään ja että olen kyllästynyt istumaan himassa sohvalla. Lähtispä joku drinkeille ihan vaikka arki-iltana, kyllä piristäis marraskuuta kun vois laittaa mekon päälle ja korot jalkaan blää blää blää.

Vuonna 2015 haluan ajatella mieluummin, että jos kukaan ei lähde kanssani mihinkään keskellä viikkoa, etsin jonkun, joka lähtee (kai sellaisia ihmisiä on pakko olla jopa tässä koti-iltojen luvatussa maassa?). Tai lähden yksin. Ja takuulla muuten laitan korkkarit jalkaan.

Pienistä asioista on hyvä aloittaa. Olen aina haihatellut että olispa kiva jos olisi hovimestari joka laittaisi aamulla soimaan klassista musiikkia, ja äsken tuossa hoksasin että onhan minulla kaiuttimet.

Ja tänään aamulla mietin vakavissani, että haluanko olla mieluummin ihminen, joka herättyään tekee aamupalan, istuu vähän aikaa kahvikupin ja lehden kanssa ihan rauhassa ja valmistautuu uuteen päivään kaikki aistit avoimina, vai ihminen, joka ensimmäiseksi herätessään tarkistaa kännykästä mailit ja alkaa vastailla niihin? No tietenkin haluan olla ensin mainittu. Joten tänään olin, ja koko päivä on ollut sen jälkeen paljon parempi.

Tämän vuoden Suuri Teema voisi siis olla, että kukaan ei enää estä minua elämästä sitä elämää jota haluaisin elää, en edes minä itse (!).