Hyvää uutta vuotta, ystävät – ja tervetuloa uudistuneeseen blogiini.

Kirjoittelen tätä ensimmäistä postausta vuoden ensimmäisenä aamuna. Aamutakissa pikkukeittiössäni, joka sekin kohta jää taakse, kun vuorossa on toinenkin muutto – tosin sellainen, joka vaatii hieman enemmän lihaksia kuin tämä virtuaalinen.

Kaikenlaista jännää siis tiedossa tälle vuodelle, uusi koti ja oma blogi. Ja uskon, että ne ovat vasta alkusoittoa. Tilulilulii.

Blogi tulee varmasti jatkamaan tutulla linjalla, eli aiheena on… no, kaikki mitä rakastin. (Ja joskus vähän sekin, mitä en niin rakasta.) Paino sanalla kaikki, eli blogi on jatkossakin monenkirjavien aiheiden sekametelisoppa aivan kuten innoittajansakin, tämä pikku juttu nimeltä elämä.

Alun perin aloitin blogin vuosia sitten, koska olin kyllästynyt ajatukseen siitä, että ihmisen pitäisi välittää tai innostua tietyistä asioista. Tietyissä piireissä pidettiin tyhmänä ja pinnallisena, jos tykkäsi vaatteista. Toisissa leiman sai siitä, jos ahmi tv-sarjoja eikä pelkästään eurooppalaisia elokuvia. Tiedotusopin laitoksella ei katsottu hyvällä, jos ilmoitti, että halusi mieluummin kirjoittaa naistenlehtiin kuin ryhtyä politiikantoimittajaksi. (Näin vuosia myöhemmin tämä kaikki vähän naurattaa, koska nykyään minulle on täysin itsestäänselvää, ettei minun tarvitse puolustella asioita, joista pidän.)

Halusin oman paikan, jossa saisi fiilistellä kaikkea, mikä innostaa – ja halusin tarjota sellaisen paikan myös lukijoille. Mikään aihe ei olisi liian pieni, suuri, turha tai vaikea. Se on oikeastaan edelleen tämän blogin kantava ajatus.

Kysyin vähän aikaa sitten teiltä ideoita, mitä uusi vuosi voisi tuoda mukanaan blogissani. Vastauksia yhdisti oikeastaan vain se, että niitä ei yhdistänyt mikään. Minusta se oli mahtavaa! Toiset kertoivat vihaavani filosofisia pohdintojani, toiset taas rakastivat niitä mutta eivät ymmärtäneet, miksi koen tarvetta kirjoittaa ripsiväreistä.

Olen aina ollut luonteeltani Pohdiskelija – saatan hyvinkin kassajonossa seisoskellessani miettiä yhtä hyvin ihmisyyden syvintä olemusta kuin sitä, mihin käyttäisin jääkaapin perälle nahistuneet porkkanat. (Tähän tulokseen olen viime aikoina tullut: ihmiset eivät ole sisimmässään hyviä eivätkä pahoja vaan juuri sitä mitä valitsevat olla, ja porkkanakakku on aina hyvä idea).

Pohdiskelut elämästä ja maailmasta tulevat siis aina olemaan itsestäänselvä osa blogiani. Mutta niin tulevat esteettiset ilotkin, juuri ne, joita parjataan pinnallisiksi – höpsis! – sisustaminen, vaatteet, kukat ja kynsilakat. Olen aina rakastanut näitä asioita, eikä se ole minusta mitenkään ristiriidassa sen kanssa, millainen ihminen olen.

Luonnollisesti täällä ovat jatkossa läsnä muutkin intohimoni kohteet – kirjat, elokuvat, tv-sarjat, taide, liikunta, ruoka ja matkat.

Vuosikausia portaalissa bloganneena – ensin Trendin, sitten Lilyn alla – olen nyt ensimmäistä kertaa ihan omillani. Jännää! Olen siis nyt täysin itsenäinen bloggaaja, mutta tulen tekemään tiivistä yhteistyötä ainakin ystävieni Stellan ja Hannan, ehkä muutaman muunkin bloggaajan kanssa.

Kukaan ei maksa minulle bloggaamisesta, joten kaupallisia yhteistyökuvioita tulee varmasti blogissa olemaan. Niiden suhteen noudatan samaa linjaa kuin tähänkin asti – valitsen yhteistyökumppanini sen mukaan, mikä minua aidosti kiinnostaa ja puhun jatkossakin vain ja ainoastaan omalla suullani. Erona entiseen tulee olemaan se, että tästedes saan valita itse, millaisia mainoksia blogissani näkyy.

Kirjoittaminen on ollut pienestä asti unelma-ammattini ja olen tehnyt vuosia töitä sen eteen, että pystyn nykyään elättämään itseni kirjoittamalla. (Blogin lisäksi teen lehtijuttuja, copywritingia sekä yritysviestintää.) Tästä asiasta olen iloinen, ylpeä ja kiitollinen. Se ei olisi mahdollista ilman mainostajia, ei lehdissä eikä internetissä. Uskon, että suurin osa fiksuista ihmisistä ymmärtää tämän. Aina on niitä, jotka eivät ymmärrä – c’est la vie. 

Sivuston tekninen puoli ei ole vielä valmis. Moni asia on väärässä paikassa, osa puuttuu kokonaan. Myönnän – turhauttaa, mutta päätin ottaa tämän tervetulleena oppituntina siitä, että kaiken ei aina tarvitse olla heti valmista. Tärkeintä on kääriä hihat ja alkaa hommiin.

Tällaisilla eväillä siis eteenpäin. Olen ihan täpinöissäni, paitsi uudesta sivustosta myös uudesta vuodesta! En malta odottaa, mitä kaikkea 2015 tuo tullessaan, mutta ounastelen hyvää.

Ja tuli mitä tuli – siitä voi joka tapauksessa kirjoittaa.