Ruoka & juoma

Maailman paras tattirisotto

7.9.2019


tattirisotto (2 of 3).jpg

Voi hyvänen aika. Vuosi 2019 sen kun jatkaa unelmien toteuttamista. Olen jo vuosia unelmoinut siitä, että minusta tulisi ihan oikea sienestäjä, mutta elämässäni ei tähän asti ole ollut matalan kynnyksen tapaa päästä metsään.

No, mökki tuli ja toimitti. Lähdin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa sieneen, ja löysin ensimmäiset herkkutatit jo oman pihapolkumme varrelta. Ihan näin hyvää tuuria en olisi osannut edes toivoa, joten tattista vaan, universumi!

Osaan tunnistaa tasan kolme sientä: herkkutatin, kantarellin ja suppilovahveron. (Kaikkia muita sieniä kutsun nimellä “joku rousku”.) Muita en ole opetellut, koska niitä en tarvitse. Sienten säilömisessä on iso työ ja ei-niin-lempparit jäävät aina syömättä, joten olen ottanut sienestämiseenkin minimalistisen toimintatavan: Kerään vain omat suosikkini, muut jätän etanoille. Tai muille sienestäjille.

Minulle, kuten varmaan monelle muullekin, herkkutatti on ehdoton sienten kuningas. Otan aina herkkutattirisoton jos sellainen on hyvän ravintolan listalla. Ehkä siksi onkin hieman naurattanut viimeisen viikon aikana syödä harva se päivä herkkutattirisottoa verkkareissa ja kumisaappaissa. Tämäkin taas todistaa, että luonto on suurinta luksusta!


tattirisotto (1 of 3).jpg

Omasta mielestäni teen tietenkin maailman parasta herkkutattirisottoa. Risoton valmistustavan olen oppinut vuosikausia sitten ystävältäni Pinjalta, joka puolestaan on opiskellut sen pieteetillä Giorgio Locatellin kirjoista. Vuosien ajan testattu, aina vain hyväksi todettu!

Vaikka herkkutatti on aina herkkutatti, ohje toimii mainiosti myös kantarelleilla ja suppiksilla. Tätä reseptiä voivat siis testata nekin, jotka sienestävät vain torilla tai marketissa.

Tässä olen tehnyt risoton tuoreista sienistä. Jos käytän kuivattuja, laitan niitä n. 20-30 g. Liotan kuivattuja tatteja noin puolisen tuntia vedessä ja valutan ennen riisin sekaan lisäämistä.

Aitoon italialaiseen risottoon ei tule kermaa, vaan kermainen koostumus saadaan oikeanlaisen riisin omasta tärkkelyksestä. Kunnon nokare voita tuo täyteläisyyttä ja maun kruunaa parmesaani – mutta risottoa ei tarvitse hukuttaa juustoonkaan.

Risotto on helppo tehdä, mutta se vaatii parkkeeraamisen lieden eteen vajaaksi puoleksi tunniksi. (Onneksi valkkaripullo on risottoa tehdessä valmiiksi auki.) Risottoa tehdessä ei voi multitaskata – se vaatii kokilta jatkuvaa hämmentelyä ja jakamattoman huomion. Hyvä mindfulness-harjoitus siis tämäkin.


tattirisotto (3 of 3).jpg

Herkkutattirisotto

(3-4 annosta)

n. 8 dl tuoreita herkkutatteja putsattuna ja pilkottuna
(tai: 20-30 g kuivattuja tatteja liotettuna ja valutettuna)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 l vettä
2 kpl laadukasta kasvis- tai kanaliemihyytelöpalaa tai 4 rkl laadukasta kasvis-tai kanafondia
50 g voita
4 dl arborio-riisiä
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl raastettua parmesania
kourallinen tuoretta lehtipersiljaa silputtuna
mustapippuria
(suolaa)

Kuori sipuli ja valkosipuli ja leikkaa aivan pieneksi silpuksi. Kiehauta kasarissa vesi ja lisää sekaan liemihyytelöt tai fondi, ja sekoita tasaiseksi.

Laita isolle pannulle tai kattilaan voi ja kuumenna keskilämmöllä. Kuullota voissa sipulia ja valkosipulia muutama minuutti niin, että sipuli on läpikuultavaa (älä ruskista). Lisää joukkoon riisi ja kuullota hetki. Lisää sen jälkeen pannulle valkoviini. Työntele riisiä kauhalla tai lastalla niin kauan, että viini on imeytynyt. Lisää sienet. Ala sen jälkeen lisätä kasvis- tai kanalientä pannulle noin 1 dl kerrallaan. Työntele riisiä koko ajan pannulla, ja kun neste on imeytynyt riisiin, lisää toinen desi lientä. Jatka näin n. 16-20 minuuttia, kunnes riisi on sopivan kypsää. Jos neste tuntuu haihtuvan pannulta tuskallisen hitaasti, voit hiukan lisätä lämpöä. Et välttämättä tarvitse ihan kaikkea lientä, jos sienistä irtoaa paljon nestettä. Riisiin kuuluu jäädä purupinta, sen ei ole tarkoitus olla puuromaista mössöä. Sopivan kypsyyden huomaa maistamalla.

Mausta mustapippurilla ja halutessasi suolalla (suolaa ei välttämättä tarvitse erikseen lisätä, koska liemi on hyvin suolainen). Hämmennä lopuksi sekaan parmesaani ja persilja ja tarjoile heti.

Ajatuksia

New level, old devil

2.9.2019


Sumua mökkirannassa, elokuussa 2019.

Sumua mökkirannassa, elokuussa 2019.

Oletteko koskaan kuulleet sanontaa: new level, new devil?

Se viittaa siihen, että kun siirtyy hyvässä mielessä eteenpäin, kohtaa myös uudenlaisia haasteita. (Tai kuten Notorious B.I.G. asian ilmaisi: mo money, mo problems.)

No, minulla on viime aikoina ollut ennemminkin sellainen tilanne, että new level, old devil. Olen tänä kesänä huomannut painivani sellaisten ajatusten kanssa, joiden kuvittelin jääneen kohdallani jo kauan sitten historiaan.

Koko kesän itseluottamukseni on ollut aika pohjalukemissa. Olen harva se päivä jäänyt itselleni kiinni ajattelemasta itsestäni niin rumia ajatuksia, että niitä on turha toistaa tässä.

Tapasin keväällä kirjailija André Acimanin ja kysyin häneltä, mitä mieltä hän on siitä teoriasta että jokaisella kirjailijalla on lopulta vain yksi aihe, josta tämä kirjoittaa uudestaan ja uudestaan. Oh yes, every writer has just one song to sing, vastasi Aciman.

Viime päivinä olen ajatellut tätä. Että ehkä se ei päde vain kirjoittamiseen vaan elämään yleisemminkin.

Ehkä meillä kaikilla on yksi teema, johon aina vain palaamme. Pääpiru, jonka kanssa joudumme painimaan uudestaan ja uudestaan. Elämähän tuppaa heittämään eteen saman oppitunnin niin kauan, kunnes opimme. Jotkut oppitunnit ovat iisimpiä kuin toiset.

Minun elämässäni vuodet kuluvat ja olosuhteet muuttuvat, mutta lopulta palaan aina saman asian ääreen: kuinka hyväksyä itsensä, rakastaa itseään, olla itselleen armollisempi? Kuinka luottaa siihen, että riittää?

Luulin jo selättäneeni sen pirun, mutta niin vain se taas ilmestyi korvanjuureen säksättämään.

Toisaalta: new level. Usein vanhat pelot nostavat päätään juuri silloin, kun olemme siirtymässä seuraavalle tasolle. Sitä on kaikista epävarmin, haavoittuvaisin itselle tärkeiden asioiden äärellä.

Sellaisten kuin unelmat. Tai rakkaus.

Ehkä siis vanhan pirun ilmestymistä takaisin kuvioihin ei pitäisikään ajatella takapakkina. Äh, taas nämä samat vanhat ajatukset, eikö näistä jo päästy!

Ehkä ne ovatkin itse asiassa merkki siitä, että eteenpäin on menty ja mennään.

Ehkä sanonkin: tervetuloa, vanha pirulainen! Käypä taloksi. Minulla on sinulle paljon uutta kerrottavaa.

Ruoka & juoma

Hölskytyskurkut

29.8.2019


puutarha (4 of 5).jpg

On avomaankurkkujen paras sesonki. Siksi haluaisin tänään keskustella tärkeästä aiheesta nimeltä hölskytyskurkut.

Minulla on nimittäin näkemyksiä hölskytyskurkuista (yllätyittekö?).

Viime viikolla sain kauniimman kohteliaisuuden kuin koskaan olisin voinut toivoa:

Siis nämä sun hölskytyskurkuthan on enemmän niinku oikeaa ruokaa eikä sellaista limaista liiskaa lautasen reunalla.

Ensinnäkin: leikkaan kurkun vähän paksummiksi siivuiksi. Näin kurkku pysyy rapeana eikä muutu löllöksi. (Tiedän, että monien mielestä ohuet, löllöt kurkut ovat juuri “se juttu”, enkä lähde kenenkään päätä kääntämään.)

Toiseksi: Laitan kurkkuihin vain vähän sokeria. Hapokasta sen olla pitää.

Ja tärkeimpänä: en tee kurkkuja säilöttäväksi, vaan heti nautittavaksi. Silloin ne ovat raikkaita, rapeita ja väri on kirkkaan vihreä. Puoli tuntia maustumista riittää ja sitten syödään.

Seuraavana päivänä kurkut ovat jo lötköjä ja harmaita. Elämä on kuulkaa tässä ja nyt.

Hölskytyskurkut

3 avomaankurkkua
1 rkl sokeria
vajaa puoli teelusikkaa suolaa
reilu nippu tilliä silputtuna
2-3 rkl väkiviinaetikkaa

Kuori kurkut kuorimaveitsellä ja leikkaa veitsellä noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi.

Ota kannellinen kulho tai purkki. Laita pohjalle kerros kurkkuja ja ripottele päälle vähän sokeria, suolaa ja tillisilppua. Laita päälle uusi kerros kurkkua, suolaa, sokeria ja tilliä ja jatka kunnes kaikki kurkut ovat purkissa. Kaada sitten astiaan etikka. Laita kansi astiaan ja hölskytä koko komeus sekaisin.

Anna tekeytyä 15-30 minuuttia. Silppua lisää tilliä päälle ennen tarjoilua ja nauti heti.