Sumua mökkirannassa, elokuussa 2019.
Oletteko koskaan kuulleet sanontaa: new level, new devil?
Se viittaa siihen, että kun siirtyy hyvässä mielessä eteenpäin, kohtaa myös uudenlaisia haasteita. (Tai kuten Notorious B.I.G. asian ilmaisi: mo money, mo problems.)
No, minulla on viime aikoina ollut ennemminkin sellainen tilanne, että new level, old devil. Olen tänä kesänä huomannut painivani sellaisten ajatusten kanssa, joiden kuvittelin jääneen kohdallani jo kauan sitten historiaan.
Koko kesän itseluottamukseni on ollut aika pohjalukemissa. Olen harva se päivä jäänyt itselleni kiinni ajattelemasta itsestäni niin rumia ajatuksia, että niitä on turha toistaa tässä.
Tapasin keväällä kirjailija André Acimanin ja kysyin häneltä, mitä mieltä hän on siitä teoriasta että jokaisella kirjailijalla on lopulta vain yksi aihe, josta tämä kirjoittaa uudestaan ja uudestaan. Oh yes, every writer has just one song to sing, vastasi Aciman.
Viime päivinä olen ajatellut tätä. Että ehkä se ei päde vain kirjoittamiseen vaan elämään yleisemminkin.
Ehkä meillä kaikilla on yksi teema, johon aina vain palaamme. Pääpiru, jonka kanssa joudumme painimaan uudestaan ja uudestaan. Elämähän tuppaa heittämään eteen saman oppitunnin niin kauan, kunnes opimme. Jotkut oppitunnit ovat iisimpiä kuin toiset.
Minun elämässäni vuodet kuluvat ja olosuhteet muuttuvat, mutta lopulta palaan aina saman asian ääreen: kuinka hyväksyä itsensä, rakastaa itseään, olla itselleen armollisempi? Kuinka luottaa siihen, että riittää?
Luulin jo selättäneeni sen pirun, mutta niin vain se taas ilmestyi korvanjuureen säksättämään.
Toisaalta: new level. Usein vanhat pelot nostavat päätään juuri silloin, kun olemme siirtymässä seuraavalle tasolle. Sitä on kaikista epävarmin, haavoittuvaisin itselle tärkeiden asioiden äärellä.
Sellaisten kuin unelmat. Tai rakkaus.
Ehkä siis vanhan pirun ilmestymistä takaisin kuvioihin ei pitäisikään ajatella takapakkina. Äh, taas nämä samat vanhat ajatukset, eikö näistä jo päästy!
Ehkä ne ovatkin itse asiassa merkki siitä, että eteenpäin on menty ja mennään.
Ehkä sanonkin: tervetuloa, vanha pirulainen! Käypä taloksi. Minulla on sinulle paljon uutta kerrottavaa.
