Ruoka & juoma

Ui mun haaviin

11.2.2019

 

Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku


kalat (7 of 9).jpg

Kuten suurin osa tuntemistani kotikokeista, minäkin ujostelin pitkään kalaa. Olin jumissa parissa samassa lohireseptissä enkä oikein tiennyt mitä sieltä kalatiskiltä oikein kuuluisi ostaa. Lupaan, että erilaisten kalojen (tai kalan ylipäätään) lisääminen ruokavalioon on oikeasti ihan helppoa. Tässä pari huomiota omasta keittiöstäni.

Opin kalan valmistamisen simppelin hienouden kerran vähän vahingossa Ranskan-reissulla. Illalliselle oli tulossa naapureita ja kalakauppiaalta oli tietenkin haettu jokin upea tuorettakin tuoreempi eväkäs. Joku lykkäsi kalakäärön minun kouraani ja sanoi että Eeva sinähän osaat laittaa ruokaa, paistapa sinä tuo. En edes tiennyt mikä kala oli kyseessä ja olin ihan varma että mokaan hienon raaka-aineen ja pilaan kaikkien illallisen ja nolaan itseni ranskalaisten edessä, jotka osasivat varmasti fileerata kampelan ja liekittää crêpe Suzannet jo äidin vatsassa.

Mutta eipä siinä, sink or swim. Heitin valurautapannulle ison nokareen voita ja tilkan valkkaria. (Kokemukseni mukaan tuolla kombolla tulee harvoin mitään pahaa.) Paistelin kalan nopeasti kummaltakin puolelta ja puristin päälle sitruunaa. Kala – ja minä – keräsimme pöydässä aplodit. Siitä asti olen paistanut kalan kuin kalan samalla tavalla silloin, jos en keksi mitään muuta enkä tiedä miten kala “oikeaoppisesti” suositellaan valmistamaan. Eikä ole vielä koskaan tullut pahaa! Että en kyllä nyt enää muista minkä tässä piti olla niin vaikeaa.


kalat (6 of 9).jpg

Stressitön kalafilee pannulla

vaaleaa kotimaista kalaa fileenä, esim. kuha, ahven, siika (itse ostan yleensä n. 150 g kalaa per syöjä)
voita
loraus valkoviiniä
sitruunaa
suolaa
mustapippuria

Kuumenna paistinpannu melko kuumaksi ja lisää pannulle reilu nokare voita. Kuumenna voi ja lisää pannulle loraus valkkaria. Paista kalafileet kauniin ruskeiksi kummaltakin puolelta. Paistoaika riippuu fileen koosta eikä siitä kannata sen kummempia stressata – yleensä kala on kyllä kypsää jos se näyttää siltä. Jos fileessä on nahka, paista ensin nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja pippurilla ja purista päälle sitruunaa.

Olen viime aikoina tehnyt usein tällaista sitruunalla ja parmesanilla maustettua kukkakaalia, jonka olen nimennyt sohjoksi. Se se sopii ihan loistavasti myös simppelin paistetun kalafileen kanssa!


Vihreät pavut ovat yksi suosikkijutuistani vaalean kalan kanssa. Tähän aikaan vuodesta hankin ne yleensä pakasteena, koska tuoreet tulevat tosi kaukaa.

Vihreät pavut ovat yksi suosikkijutuistani vaalean kalan kanssa. Tähän aikaan vuodesta hankin ne yleensä pakasteena, koska tuoreet tulevat tosi kaukaa.

Sitruunainen kukkakaali-parmesansohjo

(kahdelle)

1 pienehkö kukkakaali (n. 300-400 g)
nokare voita
1/2 luomusitruunan mehu ja kuori hienoksi raastettuna
kourallinen raastettua parmesania
suolaa
mustapippuria

Leikkaa kukkakaali paloiksi ja keitä suolatussa vedessä ihan pehmeäksi. Kaada veis pois ja painele kukkakaali perunasurvimella tai vaikka haarukalla sohjoksi. Sekoita kaikki muut aineet joukkoon kukkakaalin ollessa vielä kuumaa. Tarjoile heti.


kalat (9 of 9).jpg

Yksi helpoimmista tavoista saada lisää kalaa ruokavalioon ja samalla laajentaa syömiensä kalalajien kirjoa on ostaa valmiita kalapihvejä. Niihin voidaan hyödyntää sellaisia ruotoisia tai vähän vähemmän maukkaita kaloja, joita on hankalaa kotona valmistaa.

Yksi suosikkituotteistani on Apetitin järvikalapihvit – ne on tehty kotimaisesta särjestä ja ahvenesta ja niissä on kohdillaan sekä ravintoarvot että vastuullisuusnäkökohdat. (Niissä ei myöskään ole vehnää kuten useimmissa kalapakasteissa.) Kun paistaa oikein rapeaksi pannulla ja lisää vähän päälle sitruunaa ja vaikkapa valmista remoulade-kastiketta niin kyllä tulee hyvää. Seuraksi sopivat ihan miten vain valmistetut vihannekset tai yksinkertaisesti simppeli vihreä salaatti. Järvikalapihvit ovat hyvä esimerkki siitä, että joskus valmisruoilla ruokavaliosta voi saada terveellisemmän, monipuolisemman ja eettisemmän, eikä suinkaan aina toisin päin.


Herkun keittiön skagenröra - ahhh! Rakastan syödä sitä avokadon kanssa. Talven juhliin saaristolaisleivän tai blinien päälle!

Herkun keittiön skagenröra – ahhh! Rakastan syödä sitä avokadon kanssa. Talven juhliin saaristolaisleivän tai blinien päälle!

Kala-asioissa puhutaan paljon eettisyydestä ja vastuullisesta kalastuksesta ja tuntuu, että myös se on monille yksi niistä jutuista, jotka saavat kalan ostamisen tuntumaan jotenkin hankalalta. Jossain vaiheessa ainakin itsestäni tuntui ristiriitaiselta, että ravitsemuspuolella kehotetaan syömään paljon kalaa, ja toisaalta uutisoidaan siitä miten iso ongelma ylikalastus on.

Jos asiasta haluaa tehdä itselleen tosi helppoa: kun 1) suosii kotimaisia kaloja 2) ei osta aina vain pelkkää lohta ja 3) valitsee kala- ja äyriäissäilykkeet ja -pakasteet MSC-sertifioituina, on jo aika pitkälti selvillä vesillä. MSC-sertifikaatti takaa, että kala on pyydetty ekologisesti kestävällä tavalla.

Jos taas asiasta haluaa tehdä itselleen tosi, tosi helppoa, voi hankkia kalansa ja rapunsa ja simpukkansa Food Market Herkun palvelutiskistä, koska koko kalatiskillä on MSC-sertifikaatti. Bravo!

WWF tehnyt erinomaisen ja selkeän kalaoppaan, josta näkee helposti mitä kaloja kannattaa suosia ja mitä ei, jos haluaa tukea vastuullista kalastusta.


IMG_4347 (1).JPG

Sitten vielä ehkä kaikista helpoin kalavinkki, josta olen jankuttanut kaikille mutta kukaan ei usko: Herkun Bistro! Itsekin ajattelin että ruokakaupassa sijaitseva ravintola olisi enemmän sorttia “valmispatonki ja salaatti kahdella täytteellä”, mutta Herkun Bistro päihittää kyllä monet kaupungin lounaat. Kalat tulevat suoraan Herkun kalatiskistä eli tuoretta on, ja ne hinnat – päivän kala alle kympin, kalakeitto vähän päälle. (Toki sieltä saa muutakin kuin kalaa.)

Bistron kalakeittoreseptin on suunnitellut Palacen keittiömestari Eero Vottonen ja se on tosi hyvä, rakastan etenkin eteläranskalaiseen tyyliin tehtyä lientä. Muut annokset vaihtuvat, mutta kalakeittoa on tarjolla joka päivä.

Huomenna 12.2. vietetään kuulemma kalakeittopäivää, joten tiedätte mistä minut löytää!

PS. Teen tästedes kuukausittain yhteistyötä Herkun kanssa, joten jatkossakin on luvassa reseptejä ja ideoita sekä vinkkejä sesongin herkkujen hyödyntämiseen. Bon appétit!

 

Elokuvat & tv & taide

Rokokoon kutsu

9.2.2019

 


rokokoo (1 of 2).jpg

Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Galerie Forsblomilla Heikki Marilan maalauksia (näyttely on muuten nyt viimeistä viikonloppua esillä, joten menkää hyvät ihmiset, menkää!). Aivan ensimmäinen ajatukseni maalauksista oli: Marie Antoinetten sohva. Vaikka Marilan maalaukset ovat täysin abstrakteja, värimaailma on kuin suoraan rokokooajan kankaasta. Sellaisesta, jolla olisi voitu verhoilla Marie Antoinetten sohva.

Mieleeni palasivat muutamaa kuukautta aiemmin näkemäni Emma Helteen keramiikkaveistokset, joista menin pikkuisen sekaisin. Niissäkin oli minusta selviä viittauksia rokokoohon.


Heikki Marila: maalaus sarjasta B2, 2018. Kuva: Galerie Forsblom

Heikki Marila: maalaus sarjasta B2, 2018. Kuva: Galerie Forsblom

Nyt viimeisimpänä kävin katsomassa Didrichsenillä Karoliina Hellbergin näyttelyn. Olin paikalla heti tiedotustilaisuudessa, koska olen suuri Hellberg-fani. Hänen maalauksensa puhuvat minulle monilla eri tasoilla.

Toisaalta ne ovat minusta jännittäviä mysteerejä, vähän kuin karttoja jonkun ihmisen sielunelämään. (Ajattelen usein, että Hellbergin runsaasti yksityiskohtia ja esineitä sisältävät maalaukset ovat muotokuvia ilman ihmistä itseään – esineet paljastavat, tilat kertovat.)

Esineistö viittaa usein menneeseen aikaan, mutta maalaukset ovat niin liikkeessä ja elossa että ne tuntuvat aina kuvaavan tilannetta, joka on meneillään parhaillaan. Kuin nopeasti pauselle pistetty videopätkä. Juuri hetki sitten on tapahtunut jotain ja ehkä ihan kohta alkaa taas tapahtua. Mutta mitä…

Ja toisaalta Hellbergin maalauksissa on jotain niin niin niin minulle tuttua, että ne aina liikuttavat jotain tosi salaista paikkaa minussa. Näen niissä sen puolen minusta joka ei ole oikein koskaan saanut olla täysin estoitta olemassa tai näkyä, se joka sisimmässään tietää että kukat ja tytöt ja kauniit asiat ja tyttöjen ajatukset ovat tärkeitä vaikka onkin koko elämänsä saanut kuulla muuta.

Kun katson Hellbergin töitä, tulen itse nähdyksi. Se on harvinaista ja se on sitä, mitä taide voi ihmeellisimmillään olla.


Unelmani on jonain päivänä hankkia kotiini Karoliina Hellbergin työ. Aloitin nyt ostamalla kaksi postikorttia Didrichsenin museokaupasta.

Unelmani on jonain päivänä hankkia kotiini Karoliina Hellbergin työ. Aloitin nyt ostamalla kaksi postikorttia Didrichsenin museokaupasta.


Karoliina Hellberg: Papukaijatulppaanit, 2018. Kuva: Didrichsenin taidemuseo

Karoliina Hellberg: Papukaijatulppaanit, 2018. Kuva: Didrichsenin taidemuseo

Hellbergin näyttelyssä oli monta työtä, jotka veivät jälleen mieleni rokokoohon. Olin tuskin ehtinyt ajatella ajatusta loppuun kun yksi kulttuuritoimittaja otti puheeksi Hellbergin töiden rokokoo-viittaukset ja Heikki Marilan maalaukset ja mietti, että miksiköhän tämä aihe nousee nyt esiin suomalaisessa taiteessa.

Niinpä! Ja minähän en koskaan anna olla jos jokin asia tai aihe näyttää pulpahtelevan esille siellä sun täällä, vaativan huomiotani. Sitä voisi pitää sattumana, mutta alan aina miettiä, miksi tämä asia vaatii huomiota juuri nyt. (“There are only two ways to live your life. One is as though nothing is a miracle, the other is as though everything is” – ehkä Albert Einsteinin sitaatti, luultavasti ei. Silti totta.)


Emma Helle: Ça Tombe Bien, 2018. Kuva: Galerie Forsblom

Emma Helle: Ça Tombe Bien, 2018. Kuva: Galerie Forsblom

Joten heti kun pääsin kotiin, aloin perehtyä rokokoohon ja opin esimerkiksi seuraavan asian:

koko termi rokokoo on keksitty vasta jälkeenpäin 1800-luvulla, kuvaamaan nimenomaan muodista mennyttä ja huonoa makua kuvaavaa sisustusta ja tyyliä.

(Rokokoo-ajalle ominaiset teatraaliset, suorastaan överit koristelut tunnetaan nimellä rocaille, ja sana rococo oli tästä humoristinen väännös.)

Minusta tuo oli aivan riemastuttava ajatus! Ehkä se mitä tämä Instagram-aika tosiaan kaipaa on pikkuisen enemmän huonoa makua ja krumeluuria, pieniä säröjä loppuunsa hiottuun ja tyylipuhtaaseen estetiikkaan.

Säröttömässä tyylikkyydessä on nimittäin se ongelma, että se saattaa joskus alkaa tuntua kovin… vakavalta.

Ja oli aika mikä tahansa, 1700-luku tai vuosi 2019, on harvoin jos koskaan hyvä idea ottaa mitään kamalan vakavasti.

Eläköön rokokoo!

Heikki Marilan näyttely 10.2. asti Helsingin Galerie Forsblomilla.
Karoliina Hellbergin näyttely 5.5. asti
Didrichsenin taidemuseossa.

 

Tyyli

Pukeudu tunteella

6.2.2019

 


equipment1.jpg

Sain vaatehaasteeseen liittyen paljon palautetta, että voisinko kertoa miten ihmeessä sellaisen laadukkaan ja kestävän vaatteen oikein oppii tunnistamaan. Ja että miten voisi opetella ostamaan vain erityisiä vaatteita, jos mikään ei oikeastaan koskaan tunnu kovin erityiseltä? No kuulkaa, mielelläni!

Materiaalien tuntemus on tietenkin kaiken perusta, mutta koska netti on täynnä vaatteiden materiaalioppaita, kirjoitan nyt hieman muista jutuista. (Jos et tiedä materiaaleista mitään, kannattaa aloittaa lukemalla vaikka tämä Kodin kuvalehden artikkeli. Sitten voikin siirtyä Arkivé Atelierin sivuille lukemaan materiaalien hoidosta ja tsekata Vihreät vaatteet -sivustolla eri matskujen ympäristövaikutukset.)


equipment3.jpg

Ensimmäinen vinkkini: käy ihan liian kalliissa kaupoissa. Miten voisi tietää, miltä hyvin tehty vaate tuntuu – tai saa olon tuntumaan – jos ei ole koskaan sovittanut tai hiplaillut kuin ketjuliikkeiden halpisjuttuja?

Itse en vuosiin uskaltanut käydä missään hienommissa putiikeissa, koska en tuntenut kuuluvani siihen maailmaan. Ajattelin, että ne ovat “hienoille ihmisille”. Nykyään tiedän, että ei ole mitään hienoja tai vähemmän hienoja ihmisiä. Minulla on ihan yhtälainen oikeus mennä ihan mihin vain kuin jollain miljardöörillä tai paronilla.

Ollessani isossa maailmassa teen usein kierroksen luksusliikkeissä ihan vain siksi, että ne ovat usein niin kauniita ja inspiroivia tiloja. (Sitä paitsi oikeasti monilla putiikkien myyjillä on hiljaisina aikoina tosi tylsää ja he ovat vain iloisia, jos kauppaan tulee asiakkaita jotka ovat aidosti kiinnostuneita tuotteista, silloinkin kun nämä eivät ole ostoaikeissa.)


equipment8.jpg

Kannattaa rohkeasti käydä ihailemassa, silittelemässä ja sovittamassa myös omalle lompakolle liian kalliita vaatteita. Silloin oppii materiaaleista ja siitä, miten hyvin tehdyt vaatteet istuvat ja laskeutuvat ja miltä hyvin viimeistelty vaate näyttää tai tuntuu. Ennen kaikkea silloin oppii, millaisia fiiliksiä vaatteet voivat herättää. Miltä tuntuu pukeutua johonkin oikeasti upeaan! Kiinnitä huomiota etenkin siihen, miten vaatteet laskeutuvat ja miten ne on viimeistelty. Miten jotkut vaatteet huokuvat arvokkuutta ja toiset näyttävät jo henkarissa väsähtäneiltä. Miten joitain vaatteita tekee mieli vaalia aarteina ja toiset huutavat jo ostohetkellä, että ne päätyvät vuoden sisällä kirppislootaan.

Kun mielessä on muistijälki siitä, miltä laadukas tai erityinen vaate tuntuu, on helppo alkaa erotella jyvät akanoista ja bongata helmet vaikka kirppiksellä. (Ja kyllä, joskus helmiä löytää myös ketjuliikkeistä.) Sitä alkaa vain sivuuttaa suurimman osan sellaisista jutuista, joihin ehkä ennen olisi tarttunut. Todennäköisesti käy myös niin, että yhtäkkiä haluaa omistaa paljon vähemmän vaatteita ja mieluummin säästää siihen, että saa jotain oikeasti aivan ihanaa.

Ja vaikka en missään nimessä suosittele yli varojen elämistä, minusta jokaisen kannattaa joskus ostaa itselleen jotain mielettömän upeaa, sellaista jonka hinta pikkuisen hirvittää (se voi olla vaatteen sijaan vaikka leivos). Se on viesti itselle siitä, että ansaitsee hyviä asioita. Ja universumille siitä, että tätä lisää, kiitos!


equipment10.jpg

Tietenkin laatu ja kestävyys on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on minusta se tunne, jonka vaate herättää. Haastoin itseni tähän vaatehaasteeseen juuri siksi että uskaltaisin oikeasti alkaa ostaa niitä upeita juttuja ja jättää kaiken muun ostamatta. En halua enää tehdä edes laadukkaita järkiostoksia, jos ne eivät herätä mitään intohimoa. Ne päätyvät lopulta kuitenkin aina kiertoon.

Miten sitten tunnistaa sellaisen vaatteen, jota jaksaa katsella vuosienkin päästä? No ei oikein muuten kuin tuntemalla itsensä. Nou hätä, sitähän varten täällä ollaan! Olen myös hyväksynyt sen, että koskaan ei voi ihan tarkalleen tietää – vaatteisiin kietoutuu niin paljon tunteita ja muistoja, että joskus niiden aika vain on ohi kun elämäntilanne – tai itse – muuttuu. Jos hankkii laadukkaita vaatteita, ne voivat onneksi jatkaa elämäänsä jonkun toisen lemppareina.

Olen vähän kiikunkaakun niiden neuvojen suhteen, joissa suositellaan aina panostamaan ennen kaikkea perusvaatteisiin. Toisaalta joo, mutta toisaalta perusvaatteet voivat minun mielestäni olla maailman parasta ja sinun mielestäsi oikeasti pelkästään tylsiä. Mitä iloa silloin on siitä, että omistaa vaatekaapillisen upeasti tehtyjä suoria mustia housuja tai harmaita neuleita? Täydellinen valkoinen kauluspaita voi herättää jes!-fiiliksen, tai olla herättämättä. Missään ei sanota, että kaikkien pitäisi haluta pukeutua vuodesta toiseen valkoisiin t-paitoihin. (Tai no, itse asiassa monessakin paikassa sanotaan niin, mutta älkää uskoko.)


equipment7.jpg

En halua enkä aio ostaa enää yhtään vaatetta, jos mieleni ei tee huutaa WOWZA! kun katson sovituskopin peiliin.

(Muita hyviä kysymyksiä, joilla voi erotella jyvät akanoista:

Pukeutuisinko tähän ensimmäisille treffeille sellaisen tyypin kanssa, johon olen tosi ihastunut?
Jos pukeutuisin tähän palaverissa tai työhaastattelussa, olisiko oloni voittamaton?
Pukeutuisinko tähän, jos tiedossa olisi elämäni parhaat bileet?
Hyppäisinkö puskaan vai tervehtisinkö jos olisin pukeutunut tähän silloin kun törmään eksääni?
Tekisikö tämä kotona köllöttelystä aivan erityisen ihanaa?
Jos olisin pukeutunut tähän ja saisin yllättäen kutsun johonkin mielettömään tilaisuuteen jossa olisi pelkästään mielettömiä tyyppejä, vastaisinko epäröimättä: let’s go!Tietenkin jos osaat jo rakastaa itseäsi 100-prosenttisesti, selviydyt mistä tahansa edellämäainitusta tilanteesta täydellisen itsevarmana vaikka vaarin kalsareihin pukeutuneena, mutta me joilla on vielä harjoiteltavaa saatamme kaivata hieman ulkoista jeesiä.)

Suosittelen myös Pinterest-boardien tekemistä tai jotain muuta tapaa kerätä talteen inspiraatiokuvia. Ei pelkästään kivannäköisistä asuista, vaan myös niistä fiiliksistä, tilanteista ja tunnelmista joita haluaa lisää elämäänsä. Sitä voi käyttää referenssinä myös vaateostoksilla – kuuluuko tämä vaate siihen elämään, jota haluan elää? Onko tämä sellaisen ihmisen vaate, jollainen haluan olla? Edistääkö ylipäätään uuden tavaran ostaminen sitä elämää vai olisiko parempi vaan jättää ostamatta?

Tiedättehän sanonnan, dress for the job you want, not for the one you have? Minusta sitä voi soveltaa vähän koko elämään. Jos haluat arvostusta, arvosta itseäsi – vaatteet voivat olla osa sitä. Jos haikailet romanssia, pukeudu niin että tunnet itse olevasi melkoisen vetävä tyyppi. Jos haluat tanssia koko yön, älä laita korkkareita.


equipment2.jpg

Tavarat ovat vain tavaroita, mutta tässä maailmassa on niin paljon kaikkea tyhjänpäiväistä ja merkityksetöntä, että valitsen mieluummin tavaroitakin, jotka tuntuvat joltain. Itsetuntoni tai onnellisuuteni ei ole kiinni siitä, mitä minulla on päällä, mutta kun jotain on pakko olla päällä, miksei se voisi olla jotain tosi ihanaa?

Esimerkiksi juuri nyt kirjoitan tätä pehmeä mutta ryhdikäs kashmirmekko päällä ja olen tosi onnellinen siitä, että talven rääkkäämää ihoani sivelee mieluummin kashmir kuin akryyli. Tämä samainen mekko on myös malliltaan varsin imarteleva ja silti tosi mukava päällä, joten se saa minut tuntemaan itseni jossain määrin viehkeäksi silloinkin kun haluan päälle ennen kaikkea jotain lämmintä ja mukavaa. Aika monta positiivista vaikutusta yhdellä vaatteella!


equipment11.jpg

Minulla on muutama “sääntö”, jotka olen oppinut kantapään kautta:

En koskaan edes sovita saati osta katsomatta materiaalilappua. Tosin kun materiaalien tuntemus kohenee, yleensä tietää jo näppituntumalla mitä matskua vaate on.

Jos t-paitoja ei lasketa, suhtaudun hyvin varauksella trikoovaatteisiin. Niiltä vaaditaan todella hyvää laatua, jotta ne eivät näytä homssuisilta.

En enää osta ketjuliikkeistä kashmiria. Pehmeyden viettelemänä olen haksahtanut niihin monia monia kertoja huomatakseni että puolen vuoden käytön jälkeen vaate on lumppu. Varmasti helmiäkin on joukossa, mutta minun täytyy ongelmakäyttäjänä olla nyt totaalikieltäytyjä. En edes halua ajatella sitä rahamäärää, jonka olen vuosien saatossa syytänyt “edulliseen” kashmiriin. (En voi myöskään olla ajattelematta, että jos kashmir oli ennen harvinainen luksusmateriaali ja nykyään sitä saa ihan mistä tahansa, mitäköhän se kertoo kashmirvuohien oloista.)


equipment6.jpg

En kammoksu keinokuituja tai muuntokuituja sinänsä, niilläkin on paikkansa. Ainoa keinokuitu, jota en osta ikinä tai missään tilanteessa on akryyli. Se on hiostava, nyppyyntyy hetkessä ja näyttää aina vähän suttuiselta eikä kestä pesua hyvin. En myöskään ostaisi tekokuituista yöasua, nukkuessa ihon pitää saada hengittää.

Villakankaissa ja neuleissa pieni määrä polyamidia seassa on joskus perusteltua kestävyyden takia, mutta en osta neuletta, jossa sitä on enemmän kuin 30%.

Valitsitpa minkä tahansa materiaalin, tärkeintä on pitää vaatteista huolta! (Siitä ehkä lisää toiste.) Tärkeintä on rakastaa vaatteita, vaalia niitä, käyttää niitä ja valita sellaisia vaatteita, jotka saavat sinut tuntemaan olosi juuri sellaiseksi kuin haluat tuntea.

Kuvat ovat Equipmentin SS18 ja Fall 17 -lookbookeista. En omista yhtään Equipmentin vaatetta mutta huomaan usein tallentavani brändin kamppiskuvia talteen, perusvaatteet näyttävät niissä kiinnostavilta.