Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen
Tulppaanihulluutta olohuoneessa, tammikuussa 2019.
Amsterdamin tulppaanimaniaa pidetään usein historian ensimmäisenä esimerkkinä kuumentuneesta talouskuplasta. 1600-luvulla hollantilaiset sekosivat uudenlaisesta, voimakkaan värikkäästä kukasta niin toden teolla, että yksittäinen tulppaanin kukkasipuli saattoi maksaa työläisen kymmenen vuoden palkan. Villeimpien tarinoiden mukaan himotuimpien lajikkeiden sipuleita vaihdettiin isoihin maa-alueisiin ja taloihin. Tulppaanimarkkinoilla saattoi rikastua tai menettää kaiken yhdessä päivässä.
Myös ottomaanien imperiumissa, josta tulppaanit Hollantiin saapuivat, tulppaani oli yltäkylläisyyden ja rikkauden symboli. Siksi minusta onkin erityisen ihanaa, että nykyään tulppaani on “kaikkien kukka”. Se on verrattain edullinen leikkokukka ja kimpun voi napata mukaan lähimarketista.
Ja silti, yhä vain – harvasta asiasta tulee muutamalla kolikolla yhtä yltäkylläisen runsas ja lellitty olo kuin kimpusta värikkäitä, pulskia tulppaaneja maljakossa…
Hollantilaisten tulppaanimanian aikana raidalliset lajikkeet olivat himotuimpia ja niistä maksettiin päättömiä summia. Vasta satoja vuosia myöhemmin selvisi, että raidan tulppaanin terälehden väriin aiheuttaa virus kukkasipulissa.
Jan Brueghel nuoremman kuuluisa maalaus noin vuodelta 1640 irvailee hollantilaisten tulppaanimanialle kuvaamalla tulppaanimarkkinat apinoiden kansoittamana.
Satoja vuosia sitten tulppaanit saivat ihmiset ryöstämään, pelaamaan uhkapeliä omaisuudellaan, sekoamaan ja matkustamaan merten taakse uusien, yhä arvokkaampien ja kauniimpien lajikkeiden toivossa. Vaikka nuo ajat ovat onneksi ohi, minussa tulppaanit nostattavat edelleen kuumeen ja hulluuden. Kun joulun jälkeen sesonki starttaa, kotonani alkaa yhden naisen tulppaanimania.
En saa tulppaaneista tarpeekseni, ja miksi pitäisikään? Kaunottaret kaikissa sateenkaaren väreissä saapuvat piristämään meitä juuri pimeimpänä ja kylmimpänä talviaikana. Jos Hollannin 1600-luvun tulppaanimaniaa ohjasi inhimillinen joukkohysteria, tämän ajoituksen takana tuntuu olevan vähintäänkin jumalallinen väliintulo.
Papukaijatulppaanin tunnistaa röpelöisistä terälehdistä.
Tulppaani on yksi harvoja leikkokukkia, joita kasvatetaan Suomessa. Sitä suurempi syy ottaa ilo irti sen sesongista!
Toivoisin, että tulppaanista tulisi samanlainen juhlittu kausituote kuin kotimaisista mansikoista tai uusista perunoista – ei tarvitse olla juhla, jotta voi ostaa kukkia. Kukka itse on juhla.
Jotain tämänsuuntaista liikehdintää taitaa olla meneillään, sillä tämän viikon perjantaina esimerkiksi Helsingin uudessa Oodi-kirjastossa järjestetään kaikille avoin ja ilmainen tulppaanitapahtuma, jossa pääsee tutustumaan tulppaaneihin, saamaan ideoita niiden käyttöön sekä tekemään itsekin kimpun. Hienoa!
Tähän aikaan vuodesta vien kaikkialle viemisiksi tulppaanikimppuja ja runebergintorttuja.
Edullisimmillaan tulppaanikimpun voi napata mukaansa muutamalla eurolla lähikaupasta. Kukkakauppiailta kannattaa kysellä myös harvinaisempia lajikkeita – pitsireunaisia papukaijatulppaaneja ja raskaina roikkuvia ranskalaisia tulppaaneja, joita on toisinaan saatavilla myös kotimaisena.
Juuri tänään löysin kukkakaupasta kimpun upeita syvänpunaisia tulppaaneja, joiden kukat ovat runsaan kerrotut. Turussa kasvaneita, kuten oikeastaan minäkin.
Kotimaiset kukat tunnistaa helposti sirkkalehtimerkistä tai kysäisemällä asiaa kukkakauppiaalta. Tulppaani on siitä kiitollinen kukka, että se on kaunis kaikissa vaiheissa – tiukalla nupulla, parhaimmassa loistossaan ja vielä silloinkin, kun terälehdet alkavat jo putoilla pöydälle.
Itse rakastan myös varsiltaan venähtäneitä, boheemin vetelinä roikkuvia tulppaaneita, mutta jos pidät tulppaaneistasi terhakoina, anna kimpun imeä muovikääreessään vettä puolisen tuntia, jotta nestejännitys palautuu kääreen tukiessa varsia. Tulppaanit suositellaan usein laittamaan melko vähäiseen kylmään veteen. Lisää tulppaanitietoutta ja vinkkejä voi lukea täältä.
Marketissa tulppaanit säilytetään usein punteissa ilman vettä – sitä ei tarvitse säikähtää, mutta tällöin kotona varsiin kannattaa leikata veitsellä uusi imupinta.
Keittiössäni on vanhan ajan viileä kulmakomero, ja joskus muistaessani nostan kimput sinne yöksi. Jos kotoasi löytyy esimerkiksi viileä eteinen tai iso jääkaappi, pitämällä kimppuja välillä kylmässä niiden ikää voi pidentää.
Minikokoinen vauvatulppaani oli piiloutunut puntissa isojen joukkoon.
Jos muuten tulppaanien historia kiinnostaa, suosittelen Anna Pavordin kirjaa The Tulip: The Story of a Flower that Has Made Men Mad. Tulppaanin tarinassa yhdistyvät uniikilla tavalla taloustiede, ihmisten sosiaalinen käyttäytyminen, markkinatalous, poliittinen kuohunta ja uskonto – sekä tietenkin seikkailu, ahneus ja ihmisten luontainen kaipuu kauniiden asioiden ääreelle. Omalla lukulistallani on myös Alexandre Dumas’n klassinen seikkailuromaani Musta tulppaani.
Alicia Vikander elokuvassa Tulip Fever (2017).
Jokin aika sitten ilmestyi myös tulppaanimaniasta kertova Hollywood-leffa Tulip Fever. Itse elokuva ei ole kovin hyvä – saippuaooppera kalliissa lavasteissa – mutta tarjoaa kiinnostavan pintaraapaisun tulppaanien historiaan. (Ja silmäkarkkia niille, joihin vetoaa Hollannin kultaisen ajan estetiikka!)
Joka tapauksessa, toivon ja toivotan kaikille yltäkylläistä kukkien juhlaa! Nautitaan tulppaanisesongista kaikissa väreissä.
