Syntymäpäivän aamuna, 2018.
Last night as I was sleeping,
I dreamt—marvelous error!—
that I had a beehive
here inside my heart.
And the golden bees
were making white combs
and sweet honey
from my old failures
(Antonio Machadon runosta Last Night As I Was Sleeping,
kääntänyt englanniksi Robert Bly)
Georgia O’Keeffen talo, Abiquiu. Kuva: Georgia O’Keeffe Museum
Tänään on taiteilija Georgia O’Keeffen syntymäpäivä. Jos hän olisi elossa, hän täyttäisi 131 vuotta.
O’Keeffe on yksi niistä hahmoista, joihin en kyllästy koskaan. Löydän hänestä aina jonkin uuden puolen, joka puhuttelee, joko taiteilijana tai ihmisenä.
Kuten moni muukin, rakastuin ensimmäisenä O’Keeffen kukkiin. Tytölle, jonka mielenkiinnonkohteita oli aina pidetty vähän turhina ja turhamaisina, oli häkellyttävää oppia että yksi maailman arvostetuimmista taiteilijoista maalasi lähikuvia kukista. Se tuntui tärkeältä.
Myöhemmin rakastuin O’Keeffen pääkalloihin, aavikkomaisemiin ja kuolleisiin lehtiin. Usein minua inspiroi hänen itsenäinen luonteensa, mikä nainen, mikä tienraivaaja. Joskus minua on koskettanut ennen kaikkea hänen kamppailunsa ihmisenä, välillä taas askeettisen yksinkertainen elämäntapansa.
Viime aikoina olen sattuneesta syystä inspiroitunut O’Keeffen kodeista – sekä visuaalisesti että ideana: miten O’Keeffe rakensi itselleen kodin, elinympäristön ja elämän. Kun O’Keeffe 40-luvulla osti Ghost Ranch -nimisen tilan New Mexicosta, hänen aviomiehensä Alfred Sieglitz sanoi hänelle kirjeessä:
“You have finally achieved a dream of yours – maybe your chief dream – a dream you have had ever since I have known you: you have a house you can call your own.”
Abiquiun talon sisustus on jätetty ennalleen. Se näyttää edelleen ajankohtaiselta vuonna 2018. Kuvat: Georgia O’Keeffe Museum
O’Keeffe muokkasi rakennuksia radikaalistikin omiin tarpeisiinsa. Hän oli minimalisti, joka rakasti tyhjiä seiniä, valoa, tilaa ja kotiaan ympäröivää luontoa. Hän saattoi poistaa seinät tai asentaa valtavat ikkunat voidakseen nauttia taloa ympäröivistä maisemista paremmin.
“. . . inch by inch it is becoming – my house – something that feels like my shell to live in . . .”
Ennen New Mexicoa O’Keeffe eli New Yorkissa Sieglitzin, vaikutusvaltaisen galleristin, vaimona ja esiintyi mallina sadoissa Sieglitzin valokuvissa. O’Keeffe on usein sanonut, ettei tunnista itseään siitä elämästä. Ajattelen, että New Mexicossa O’Keeffe rakensi itselleen paitsi talon ja kodin, myös omannäköisensä elämän.
“I thought someone could tell me how to paint a landscape, but I never found that person….They could tell you how they painted their landscape, but they couldn’t tell me to paint mine.”
Talo Abiquiussa. Kuvat: Georgia O’Keeffe Museum
Hänen kerrotaan pääasiassa kävelleen aamuisin ja iltaisin aavikolla koirien kanssa, maalanneen, katselleen maisemia, joihin hän ei koskaan kyllästynyt. Hän keräili kiviä ja eläinten luita erämaasta ja käytti niitä sekä maalauksissaan että kotinsa sisustuksessa. Hänen kerrotaan nukkuneen usein talonsa katolla tähtitaivaan alla.
Talvet O’Keeffe asui New Mexicossa Abiquiun talossa, jonka hän kunnosti hylätystä hacienda-rakennuksesta kodikseen ja työtilakseen. Abiquiun talo on nykyään museoitu. Yksi suurista matkaunelmistani on käydä siellä. Ajaa läpi New Mexicon maisemien, jotka toistuvat kymmenissä O’Keeffen maalauksissa, nähdä ja tuntea O’Keeffen koti, joka oli hänelle niin rakas, kurkistaa studioon, nähdä kaikki ne kivet ja luut ja kepit jotka O’Keeffe poimi mukaansa, kaikki se arkinen ja yksinkertainen jossa hän näki jotain kiinnostavaa, kenties kauneuttakin.
“I wish you could see what I see out the window (….) Pink and purple hills in front and the scrubby fine dull green cedars—and a feeling of much space—It is a very beautiful world.”
Black Mesa Landscape // Out Back of Maries II, 1930.
Lempinäkymä, marraskuussa 2018.
Yhteistyössä Food Market Herkku
Kollegani kertoi, että Tukholmassa joissain taloyhtiöissä on nykyään jääkaapit parkkihalleissa, jotta lähetit voivat toimittaa kiireisten kaupunkilaisten ruokaostokset ilman että lähettiä tarvitsee treffata edes omalla kotiovella. Kätevää. Ja ihan kamalaa.
Alati vähenevä ihmiskontaktien määrä jo sinänsä nykymaailmassa hieman hirvittää, mutta en muutenkaan koskaan luopuisi ruokaostoksilla käymisestä vaikka olisin miljonääri. Ruokakaupoissa, leipomoissa ja toreilla luuhaaminen on minulle yhtä iso osa ruoasta nauttimista kuin syöminen.
Samasta syystä en myöskään koskaan noudata neuvoa, jonka mukaan koko viikon ruoat pitäisi ostaa kerralla. Häh, miten muka voin tietää maanantaina, mitä perjantaina tekee mieli? On ihanaa valita sitä, mikä näyttää juuri nyt hyvältä, mitä on saatu erikoiserä tai mikä on tarjouksessa. Usein innostun yhdestä raaka-aineesta ja rakennan ateriasuunnitelmani sen ympärille.
Miten ihanalta tuntuikaan käydä ekaa kertaa kunnolla ruokakaupassa remonttikaaoksen jälkeen. Valikoida vihanneksia, jotka voi itse leikata, omassa keittiössä!
Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa uudistuneessa Food Market Herkussa Helsingin keskustan Stockan alakerrassa. Haahuilin siellä melkein kaksi tuntia. Hiplasin keltajuuria ja pieniä päärynöitä (kotimaisia!). Ihastelin erilaisten tomaattien kirjoa ja hullaannuin juustovalikoimasta. Istuin juomaan kupin kahvia ja maistelemaan suklaata. Syynäsin erikoisuuksia ja luin oliiviöljyjen hintalappuja, jotka muistuttivat viinien kuvauksia: Alue: Puglia. Keskivahva, hedelmäinen, jälkimaussa yrttejä ja mantelia.
Coffee & Chocolate -baari myy kahvia ja suklaata mukaan ja paikan päällä nautittavaksi.
Teen tosi yksinkertaista ruokaa, mutta käytän paljon aikaa raaka-aineiden valintaan. Kaikkien taloudenhallintaoppaiden vastaisesti en halua liikaa suunnitella ja ennakoida syömisiäni tai ruokaostoksiani, sillä ruoka on minulle yksi tapa elää hetkessä, monellakin tavalla. Ruoka on päivittäinen mahdollisuus pysähtyä ja tuntea kiitollisuutta. Se on opettanut minut kuuntelemaan kehoani (valitsen nykyään ateriani sen mukaan, mitä kehoni ja mieleni kaipaa – en koskaan sen mukaan, mitä kuvitteelinen ruoka- tai kaloripoliisi valinnoistani ajattelisi). Hienoimmillaan ruoka on yhteyttä muihin ihmisiin ja luonnon kiertokulkuun. Lainaan (taas kerran) Henry David Thoreauta,
“Live in each season as it passes; breathe the air, drink the drink, taste the fruit, and resign yourself to the influence of the earth.” Minulle tuo lause on eräänlainen hyvän elämän käyttöohje.
Sesongit oli nostettu Herkussa hienosti esiin. Ihastuin hekumallisen pulskiin granaattiomeniin ja persimoinehin. Muutama satsuma vielä koriin ennen kuin niiden aika on ohi (ja klementiinit valtaavat hedelmätiskit – en ole fani).
Mitä sitten kokkasin reissuni inspiroimana? Granaattiomenista kehittelin salaatin, josta tuli vielä mehevämpi kuin kaupassa visioin. Salaatissa oli jotain jouluista, joten se voisi sopia pikkujouluihin, ehkä jopa joulupöytään. Toisessa pääosassa on kotimainen lehtikaali. Siitä saa satoa lumen tuloon saakka!
(2 annosta)
100 g lehtikaalia
1 pienen tai puolikkaan ison granaattiomenan siemenet
1 pallo (125 g) puhvelinmaitomozzarellaa
loraus neitsytoliiviöljyä
kourallinen tuoreita mintunlehtiä
kastike:
1 rkl balsamicoetikkaa
1 rkl neitsytoliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
hyppysellinen cayennepippuria
suolaa
mustapippuria
Poista lehtikaalin lehdistä ruodit ja revi pieniksi paloiksi. Laita lehtikaali kulhoon ja lorauta päälle oliiviöljyä. Hiero lehtikaalia öljyn kanssa muutama minuutti, jotta rakenne pehmenee.
Poista granaattiomenasta siemenet. Oma suosikkitapani on halkaista granaattiomena leveyssuunnasta kahtia ja paukutella sen jälkeen puisella kauhalla puolikkaan kuorta niin, että siemenet putoilevat.
Viipaloi mozzarella ja sekoita se lehtikaalin, mintun ja granaattiomenan siementen kanssa.
Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita salaattiin.
Chabichou, rakas ruttunaamani.
Hihkuin innosta, kun löysin juustohyllyltä lempijuustoni chabichoun, jota ei melkein koskaan löydä Suomesta. Oli selvää, että muodostaisin iltapalani sen ja aiemmin koriin poimimani mehevän persimonin ympärille.
Minulle perus hapanjuurileipä on aina se, minkä perusteella arvioin uuden leipomotuttavuuden, joten valitsin ostoskoriini Herkun oman Levain 3-leivän. Sen perusteella näkymät ovat hyvät.
chabichou-vuohenjuustoa (tai muuta vuohenjuustoa)
hyvin kypsynyttä persimonia
hyvää levain-leipää
tuoretta timjamia
halutessasi hieman hunajaa
Leikkaa leipä viipaleiksi ja halutessasi paahda. Laita päälle chabichou- ja persimonsiivuja. Koristele tuoreilla timjaminoksilla. Lorauta päälle halutessasi vähän juoksevaa hunajaa.
Parasta juuri nyt: satsumat ja ruusukaalit. Parasta aina: toscanalainen pecorino.
Kaiken kaikkiaan: olen aika ihastunut uuteen Herkkuun. Rakastan ruokakauppoja, joiden valikoima elää sesonkien mukaan ja yllättää.
Palvelutiskit ovat minulle suurin syy suosia tiettyjä kauppoja (ja niiden puute painava syy olla asioimatta toisissa). Olen sinkkutalouden emäntä ja yritän tehdä ruokaostokseni mahdollisimman pitkälle zero waste -periaatteiden mukaisesti, joten ostan mieluiten palvelutiskistä kaiken mahdollisen. Inhoan ruokahävikkiä ja on aika hölmöä, että jopa pientalouksien asuttamien keskustojen pienissä lähikaupoissa pakkauskoot on melkein aina mitoitettu nelihenkiselle perheelle. Ilahduin myös siitä, että Herkussa oli nyt otettu käyttöön alennustarrat tuotteille, joiden viimeinen myyntipäivä lähestyy.
Minusta uudistunut Herkku oli nyt sellainen kuin Herkun olisi aina pitänytkin olla. Jopa valmisruokavalikoima oli nyt tosi freesi ja ajan hengen mukainen (erityisesti tuorepuristetut mehut, bowlit ja tuorepuurot näyttivät tosi hyviltä, mutta valikoin omaan koriini tällä kertaa Fafa’sin falafeleja ja tsatsikia sekä tomaattikeittoa). Toivotan tulokkaan tervetulleeksi kaupunkiin ja ennustan monia sen käytävillä haahuiltuja tunteja tulevaisuuteeni.