Silläkin uhalla, että tämä viikko menee blogissa nyt aivan huruiluksi ja sfääreissä pyörimiseksi, aion vielä tarttua ylivoimaisesti toivotuimpaan postausaiheeseen: Voisitko kirjoittaa rakkaudesta?
Seuraa paljastus: lähes jokainen tämän blogin kirjoitus on kertonut rakkaudesta. Ainakin ne, joihin olen näin jälkikäteen tyytyväinen.
Jo lapsena minua ärsytti suunnattomasti, kun aikuiset sanoivat alentuvaan sävyyn noin nuori ei kuule tiedä rakkaudesta vielä mitään.
Öö.
Juuri lapset tietävät. Vasta myöhemmin alamme unohtaa, mitä rakkaus on – pitää sitä monimutkaisena asiana, jota täytyy metsästää, jonka puolesta täytyy koko ajan taistella. Ja ennen kaikkea: jonain, mitä toisilla on ja toisilla ei. Minkä voi menettää milloin tahansa.
Minun elämäni tärkeimpiin oivalluksiin kuuluu se, että ei rakkaus ole tunne. Tunteet tulevat ja menevät, rakkaus on jotain pysyvämpää ja paljon vahvempaa. Se on… ehkä voima? Tila? Energiaa? Kaiken perusolemus maailmankaikkeudessa? No, joka tapauksessa se on jotain muuta kuin mistä radiossa lauletaan. (Christina Aguilera, Céline ja Whitney ovat kyllä pari kertaa päässeet aika lähelle. When there’s no one else, look inside yourself…)
Vaikka rakastankin leffoja ja populaarimusiikkia, yhdestä asiasta olen niille närkästynyt – vuosikymmeniä ne ovat takoneet päähämme, että rakkaus tulee jostain oman itsen ulkopuolelta. Että se kävelee Hugh Grantin hahmossa vastaan, kaataa appelsiinimehut paidalle ja lopulta pelastaa.
No, tämän olen oppinut: ei ole mitään pelastajaa. Ei ole pelastavaa ihmissuhdetta eikä Amoria, joka ampuu nuolia niiden niskaan, joilla käy tuuri. On vain se sama rakkaus, joka asuu meissä kaikissa – siis ihan jokaisessa – eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä muut ihmiset meitä kohtaan tuntevat. (Tai eivät tunne, mikä lienee se yleisempi murhe.)
Vanhan viisauden mukaan elämässä kaikki valinnat tehdään joko pelosta tai rakkaudesta käsin. Sen sisäistämiseksi on luovuttava siitä rajallisesta poplaulu-ajatuksesta, mitä rakkaus on ja ymmärrettävä se paljon laajempana voimana, joka ei liity vain ihmissuhteisiin vaan on läsnä kaikessa ja kaikkialla. Joskus rakkauden vastaus ei ole kyllä vaan ei. Joskus pelko haluaa jäädä ja rakkaus lähteä. Muistisääntö: rakkaus on yksinkertaista, pelko on monimutkaista.
Olen aina ihmetellyt ihmisten hätää löytää parisuhde – tai ainakin jotain sutinaa – ja vähän äkkiä. Kun edellinen suhteeni päättyi, ei mennyt kovin kauaa kun joissain ihmisissä alkoi näkyä levotonta liikehdintää – eikö se nyt ole jo löytänyt jotain uutta? Minua yritettiin järjestää sokkotreffeille miesten kanssa, joiden kanssa minulla oli yhteistä se, että olimme molemmat sinkkuja. Ikään kuin se riittäisi. Ikään kuin sinkkuus olisi jotain niin pelottavaa, että siitä pitäisi pyrkiä mahdollisimman nopeasti eroon.
Vaikka olen muuten melkoisen kärsimätön ihminen ja nopeiden käänteiden nainen, sydämen asioissa minulla ei ole koskaan ollut kiire. Ehkä koska en ole koskaan tuntenut eläväni ilman rakkautta. Maailmani on sitä täynnä – ennen kaikkea on rakkaus itse elämää kohtaan. On myös läheisiä ihmisiä ja kohtaamisia ohikulkijoiden kanssa, merenratoja ja metsiä, kahvia ja kahviloita, kirjoja ja kirjoittamista, kaukaisia maita ja kaupunkeja. Kuten laulussakin lauletaan, sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vain.
No, kaikki tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö haaveilisi siitä, että jonain päivänä löydän jonkun ihanan tyypin. Mutta en enää odota, että joku mies kävelisi elämääni ja näyttäisi minulle, mitä rakkaus on. Se on liian vaativa tehtävä sälyttää kenenkään harteille. (Ite pitää tämäkin tehdä.)
Jos kuvittelee, että elämä on onnellista vasta jonkin parisuhteen (tai minkä tahansa tietyn asian) myötä, saa koko elämänsä elää peläten samaisen asian menettämistä. Ja niinhän moni meistä toisaalta tekee – elää pelossa ja tekee valinnat pelosta käsin, ja silti toivoo niiden valintojen johtavan rakkauteen. Se on vähän hassua.
Jos kysyisitte neuvoani rakkausasioissa, sanoisin: rakkaus lisääntyy rakastamalla. Ei kannata odotella, että se ilmestyy jostain – se on nyt jo sinussa.
Älä etsi rakkautta, elä siinä, ole se.
Lopuksi joudun vielä toistamiseen lainaamaan lempibiisiäni rakkaudesta, koska siinä kiteytyy kaikki:
if love is a place I’ma go again
at least now I know to go within
Ei rakkautta tarvitse etsiä. Se on jo täällä.
Tervetuloa kotiin.
Ihanaa Eeva, kiitos. <3
Kiitos. Allekirjoitan.
Ihana Eeva, ikävä tulee sun blogia. Kiitos tästä kirjoituksesta ja kaikesta siitä, mitä olet meille lukijoille vuosien varrella antanut. <3
Hienosti kirjoitettu!
Minä myös yksi ilta tässä hiljattain pohdin elämää ja rakkautta ja voisin sanoa, että tulin uskoon. En mihinkään kirkolliseen uskoon vaan rakkauden uskoon. Tunne oli aivan valtava ja täytti minut kokonaan ja tulin onnelliseksi. Ymmärsin, että hyvässä elämässä on oikeastaan vain kyse rakkaudesta (ja pelon poissaolosta). Rakkaus on todellakin voima.
Ymmärsin, että olin ennen elänyt rakkaudessa ja rakkaudesta, mutta useiden vaikeiden tapahtumien jälkeen olin lipsahtanut sinne pelon puolelle … to the dark side. Nyt haluan pitää huolen, että jatkossa pysyn rakkauden puolella.
Kiitos. Miten hurjan, hurjan kaunis teksti..! Muistisääntö, että rakkaus on yksinkertaista ja pelko monimutkaista on käsittämättömän hieno. Ja… “joskus pelko tahtoo jäädä, ja rakkaus lähteä” <3.
Ei rakkautta tosiaan voi saada, tai menettää. Sen voi vain jakaa.
Hyvää matkaa Eeva <3!
Kiitos Eeva.
Ihana kirjoitus ?❤
siis varmaan paras lukemani teksti ikinä – missään!
Mie en melekein kestä. Ihana teksti.
Kiitos, Eeva. Kiitos kaikesta vuosien ajan, mutta erityisesti tästä.
Istun bussissa. Itken menetettyä ihmistä ja menetettyä osaa sen mukana. Taivaan merkistä tämä tulee etusivulleni. Itken lisää. Tämä. Kiitos.
Tässä tekstissä tulit sanoneeksi jotain hyvin suurta. Viisautta. Kiitos siitä.
Satasella ytimeen. Rakkaus on kaikki. <3
Ihana, ihana Eeva. Pysy aina sellaisena kuin olet <3
Tää: pelko on monimutkaista, rakkaus yksinkertaista. Indeed. Oon pohtinu, milloin ja mitä tehä nykyiselle tilanteelleni, joka tuntuu olevan jonkinlaista odottelua. Ja, kyllä, joskus toisten ihmisten tuntuu olevan vaikeampi hyväksyä se, kuin mun ( why?? MUN elämäähän se on, mähän sitä lusin 🙂 ). Mut just toi; kun pyörittelen joitain vaihtoehtoja, kaikki tuntuu monimutkaiselta. Tiedän, että ratkaisu on oikea, kun se tuntuu yksinkertaiselta ja helpolta. Kiitos siis tuosta muistutuksesta.
Jari Sarasvuota siteeraten: rakkaus ei ole tunne, se on päätös.
Kiitos kaikista blogisi antamista hetkistä! Se on ollut paras kaikista! Se on seurannut matkoille maailman ääriin ja sitä on luettu ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla, se on naurattanut, itkettänyt ja tuonut rohkaisua vaikeina aikoina ja sen kanssa kokkailtu herkkuja ja purskuteltu kookosöljyä! 😀 Toivotan sinulle Eeva kaikkea hyvää ja paljon onnea tulevaisuudelle! 🙂
Tulee tunnustus. Silloin kun jo Lilyssä luin tekstejäsi, jäin lukemaan banneritekstiäsi, ja muistan jännästi tajunneeni jo jollain tasolla “tämän hetken”. Tiesin että se hetki tulee kun lopetat blogin. Ja halusin olla lukemassa siitä. No, olipas jotenkin hankalasti selitetty, mutta kuitenkin se nyt meni näin.
Joskus sitä sattuu niin, että kirjoittaa itselleen tietä. Hetken on tyhjää, kunnes kosminen uusi kierros alkaa taas uudenveroisena. Samana, mutta kuitenkin uusiutuneena.
Kyllähän me susta kuullaan takuulla vielä. Siksi en sano muutakuin kiitos tästä blogista, ja tervemenoa ihaniin, uusiin juttuhin! Kaikkea ihanaa tulevaan vuoteesi 🙂 ♡
T. Mia K.
Ei ole todellista. Silloin joskus aikanaan kun tutustuin tähän blogiin, pyristelin hirveän kauan vastaan, ennen kuin aloin todella lukea Eevan tekstejä. Tämä siksi, että tunsin ja tiesin, että tulen pitämään tästä kaikesta aivan liikaa ja että se tulee joskus loppumaan.
Vielä kerran: Kitos Eeva! Jään kaipaamaan kovasti.
Kiitos, Eeva, että kirjoitit tätä blogia ja tämän kirjoituksen!
Itkin. Kiitos.
Eeva-ihana, minä, kuten moni muukin, olen lukenut kirjoituksiasi jo siitä asti kun kirjoititte sitä yhdessä kaverisi kanssa ja sun nimi oli Kirsikka ja asukuvissa ei koskaan näkynyt kasvoja ja aina mä mietin miltä näytätte… Enkä ikinä, koskaan ole kommentoinut sanaakaan koska aina on tuntunut sille, että muut on ehtineet jo sanoa kaiken ennen minua. Mutta aika tuntuu käyvän vähiin ja haluan yhtyä kaikkien muiden jo sanomiin sanoihin: KIITOS TUHANNESTI!
Mutta miksi just nyt? Koska blogi jonka nimi on Kaikki mitä rakastin tuntuu loppuvan nimenomaan tähän postaukseen, joka kertoo rakkaudesta ja vakuuttaa että siitä tässä kaikessa aina olikin (ja on edelleen) kysymys…
Mitä!? Onks tällanen helmi ollu olemassa, en kestä!
emmiekest. miten joku voi olla noin viisas. eeva kolu, sie oot mun idoli! et uskokaan kuinka monta vinkkiä ja ideaa oon sulta löytän, ja niistä tykänny, meillä kun on ihan sama maku 🙂 etkä tajuakaan kuinka paljon lohtua oot mulle suonut elämäni myrskyisimpien hetkien keskellä. eikä sulla oo aavistustakaan kuinka paljon mie tuun sinuu ikävöimään. olet tärkeä. kaikkea hyvää <3
Pakko minunkin on nyt tämä tehdä: KIITOS! Ensin harmittelin päätöstäsi, mutta tajusin, että ehkä on munkin aika alkaa tehdä jotain muuta kuin istua ruudun edessä ja miettiä, mitä ulkona on. Sen sijaan, että päivittelen blogisi sivua kymmenen kertaa päivässä, menen siis ulos ja katselen mitä siellä on.
Eeva, olet niin viisas nainen. Haluaisin jonain päivänä olla kuten sinä. Sun tekstejä lukiessa tuntuu, kuin joku halaisi.
Kiitos näistä vuosista.
Kiitos Eeva <3 Ja kiitos myös ihanille kommentoijille. Tulee niin hyvä mieli lukiessa.
Ihanasti kirjoitettu, kiitos. Tulen niin kaipaamaan sun blogia <3
Voihan Eeva, ihana kirjoitus, ihana sinä! Kunpa muistaisin aina nämä viisaudet, liian usein on tullut lipsuttua pelon puolelle. Miten yksinkertaista kaikki voikaan olla! Kiitos kauniista ja viisaista sanoista, odotan innolla, että kuulen sinusta muissa merkeissä, sitten kun on sen aika 🙂
Kaikki. Mitä rakastin. Kaikki, mitä rakastin. Kaikki mitä? Rakastin.
Kaunista, kiitos Eeva 🙂 <3
Kiitos tästä ja kaikesta, Eeva.
Tämä blogisi on ollut todellinen HELMI kaikkien enemmän tai vähemmän pinnallisten blogien keskellä! Menet pintaa syvemmälle, ja kirjoitat niin kauniisti, että ei voi kuin ihailla…ja toivoa että saamme vielä jossain lukea kirjoittamaasi tekstiä. Melko harvalla on moista lahjakkuutta! Kaikkea hyvää ja suuri kiitos näistä blogivuosista.
Kiitos, Eeva!
Mukavaa lukea rakkaudesta tästä näkökulmasta katottuna. Ja niin totta. Saisiko vielä toivoa – niin kuin joku toinenkin jossain näissä kommenteissa – sun lempi blogeja. Mitä me voidaan lukea kun sinä, et enää meille kirjoita.
Tämä on mun viimeinen iltani kaupungissa, johon muutin vuodeksi töihin (koska rakkaani on töissä ulkomailla ja tämä oli lähin paikka jossa oli mun alan töitä, unelmatyö oikeastaan). Tänä iltana oon niin kiitollinen siitä että valitsin tämän rakkauden takia, enkä antanut pelon estää tätä ihanaa vuotta toteutumasta.
Tässä hullussa maailmassa saan niin paljon voimaa siitä, että muutkin uskoo rakkauteen. Kiitos Eeva ja te muut siellä! Kaikkea hyvää.
Eeva, kiitos <3 Kaikesta.
Tämä on kaunein blogiteksti, mitä olen koskaan lukenut.
Bullseye!
Niin hienoja ajatuksia hienon blogin päätteeksi. Kiitos Eeva kaikista kirjoituksistasi, mutta etenkin tästä! <3
Kun Annika sanoi, että oot kirjoittanut rakkaudesta, olin iloinen, etten ollut vielä ehtinyt näitä ajatuksia lukea, koska jo edellinen teksti antoi kokovartalosävärit. Tiedätkö ne, jotka alkaa päälaelta ja jatkuu pikkuhuljaa, ottaa vauhtia kyynärpäiden kohdalla ja hups kohta ne on jo nilkkoja kutittelemassa? Säästin nämä aatokset täksi aamuksi, koska aattelin, että saattaa tulla itku, vaikka keskellä ratikkaa tai yöbussia. Herättyäni muistin, että ai niin, jokin odottaa, keitin pikaista kahvia, laitoin mantelimaitoa joukkoon ja istuin alas koneelle. Peti on petaamatta, lattialla lojuu villasukkia, kerrostalo naksuu ja oottelee valoa, joka tulee pian. Sitten hengitin syvään, suoristin ryhdin ja tekstin avattuani ja sanoja hissukseen silmäillessäni jotenkin kuulin sun äänen, kun ajatukset pujahteli eetteriin. Kohta luen nää uudestaan ja löydän nekin, jotka ehti kiireisimpien alta piiloon.
Sitä ennen, kiitos.
Eeva, kirjoituksesi ovat kauniita ja tämä erityisesti. Kiitos.
Ihana Eeva! Olen lukenut kirjoituksiasi voisilmäpelin ja ihanan turhamaisuuden ajoilta asti pian kymmenen (!) vuoden ajan enkä koskaan ole pettynyt. En ruokaohjeisiin enkä pohdintoihin elämästä yleensä. Olen ihan varma että syynä siihen on nimenomaan se että lähes kaikki mitä olet kirjoittanut on kirjoitettu rakkaudella. Tajusin sen viimeistään lukiessani bouillabaisse -ohjettasi (mon dieu!), jota en vieläkään ole kokeillut mutta jonka tekemisestä edelleen säännöllisesti haaveilen. Löytyyköhän se vielä jostain netin syövereistä? 😀 Kun kuulin että lopetat bloggaamisen tuli haikea mutta ei kuitenkaan kovin surullinen olo. Blogi loppuu mutta rakkaus ei katoa mihinkään. Tämäkin kommentti on kirjoitettu kaikella sillä rakkaudella jota lukijana olen blogejasi kohtaan kokenut. Kiitos näistä vuosista ja innolla jään odottamaan mitä ikinä tulevaisuudessa odottaakaan!
Paras teksti. Kiitos <3.
Kiitos. Tämä iski ja lujaa, juuri tässä elämäntilanteessa. Komppaan kaikkia muita kommentoineita, olet kyllä niin viisas. Kiitos.
Sellaista Eeva ajattelin vielä toivoa, että sitten joskus jos/kun menet Japaniin, kirjoittaisitko siitä? Olisi varmasti upea yhdistelmä Japani ja sinun kirjoituksesi ja kuvasi siitä. 🙂
Kiitos. Tämä muistutti juuri oikeaan aikaan Rakkaudesta. Pelko on ollut vallalla liian kauan. Kiitos.
Blogisi on antanut paljon näinä kaikkina vuosina! Jään kaipaamaan kirjoituksiasi!
Kiitos Eeva kirjoituksistasi. Monet niistä ovat kolahtaneet minuun ja ovat antaneet voimaa heikolla hetkellä.
Rakkausaiheinen tekstisi oli pysäyttävä ja antoi paljon ajateltavaa.
Hyviä tuulia elämääsi, toivottavasti kuulemme sinusta vielä!
❤
Niin totta. Monet viime vuodet olen tuskaillut rakkauden kanssa – viime syksynä sitten oivalsin. Rakkaus on voima, rakkaus kantaa. Rakkaus tosiaan, kuten kirjoitat, on lopulta hyvin yksinkertaista. Kun uskaltaa avautua rakkaudelle, kaikki muu järjestyy itsestään.
Ikinä en ole itkenyt blogikirjoitusta lukiessani. Nyt sitten on sekin koettu – hyväksi lopuksi. 🙂 Kaikkea hyvää sinulle, rakkautta elämääsi!
Kiitos. ❤
Sattumalta eksyin tänne kun yritin puuduttaa mieleni seikkailemalla netissä pitkän ja tunteikkaan suhteen aamulla päätyttyä. Selailin ja eksyin tänne, itkin ja ihmettelin miksi se rakkaus ei kestänyt vaikka oli niin voimakas ja tuntui niin hyvältä, kunnes luin tämän. Ei se rakkaus minnekkään ole kadonnut vaikka nyt vähän sattuukin. Kyllä se vielä sieltä sisältäni löytyy kunhan hetken annan sille aikaa taas tulla esiin. Rakastinhan ennen tätä suhdettakin, rakastin itseäni, rakastin luontoa, iloa, surua, vanhoja ihmisiä ja niiden viisautta, lapsia ja niiden iloa ja leikkisyyttä, koiria, perhettä, kaikkia ympärillä olevaa. Rakastinhan ennen tätä ihmistäkin jonka muka piti olla SE rakkaus. Ihan totta ei sitä yhden ihmisen kannettavaksi voi laittaa, kyllä se lähtee itsestä. <3
Hyvä kirjoitus! Onko pelko rakkauden vastakohta? Eikö ole traagista, että niin monet ihmiset ovat parisuhteessa pelosta… Yksinolon pelosta?
Joka tapauksessa parisuhde on vain yksi pieni palikka kokonaisesta rakkaudesta.
Eeva, olet ihana!
Eka kommenttini vaikka pitkään olen lukenut. Kiitos kirjoituksista ja mitä parhainta kevättä!
Nämä kaksi viimeisintä tekstiäsi ovat tulleet hetkellä kun omassa elämässä on vallinnut alakulo ja pelko. Ajatuksesi ovat tärkeitä ja avartavia ja muistuttavat siitä millaista kuuluisi olla <3
[…] kuuluvat kyllä Eeva Kolulle. Minä vain nöyränä vinkkaan teitä menemään lukemaan neidon kirjoituksen rakkaudesta. Kukaan ei osaa kuten […]
sinun teksti kiteyttää tosi upeasti ajatusmyrskyn, mikä on tällä hetkellä iso osa mun arkea. kauniisti kirjoitettu eeva. kiitos!
Ihanaa eeva. Sain voimia mua mietityttäneeseen tilanteeseen parisuhteessani. Kiitos 🙂
Ihana Eeva!
Kiitos kaunis. Puit sanoiksi sen, mitä en sen oivallettuani koskaan lakkaa ihmettelemästä.
Eeva olet ihana ja inspiroiva! Olen lukenut blogiasi jo vuosia ja saanut niin paljon voimaa ja luottamusta elämään kiitos! Hassua miten ollaan aina oltu samassa elämäntilanteessa ja mietitty samoja juttuja samoihin aikoihin. Kaikkea parasta sinulle!!
“Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.” 1 Joh 4:17-18.
Kiitos Eeva blogistasi. Onnea ja rakkautta tiellesi<3
Eeva, kiitos tästä ja kaikista niistä muista viisaista sanoista vuosien varrella <3 ne on tullu tarpeeseen, tämä ehkä eniten.
Hurjaa, samantyyppisiä ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni viime aikoina ja sitten tulin lukemaan tämän postauksen. Ja olit onnistunut pukemaan juuri samat ajatukset sanoiksi (ja lisäksi annoit vähän lisää ajateltavaa)! Kiitos siis siitä!
Täydellistä, Eeva!