Joitain vuosia sitten rakastuin Diane von Furstenbergin vaatteisiin. Ne olivat kuin raikas tuulahdus mustaharmaan skandiminimalismin keskellä: häpeilemättömän naisellisia ja värikkäitä, täynnä energiaa ja elämäniloa. Silti vaatteet eivät ikinä tuntuneet bimbolta, vaan viestivät aina vahvuutta. Hieman myöhemmin rakastuin naiseen vaatteiden takana. Häneen tutustuttuani (ikävä kyllä vain haastattelujen välityksellä) selvisi, että suunnittelija itse oli aivan kuin luomansa vaatteet: naisellinen mutta äärimmäisen fiksu ja vahva, täynnä elämäniloa ja energiaa.

Luin pari viikkoa sitten Diane von Furstenbergin kirjan The Woman I Wanted To Be. Kirja oli todella viihdyttävä – Furstenberg on nimittäin elänyt melkoisen elämän. Belgialainen Furstenberg oli keskitysleiriltä selvinneen äidin tytär, meni nuorena naimisiin saksalaisen prinssin kanssa ja lähti 70-luvulla New Yorkiin mukanaan laukullinen jersey-mekkoja. DVF oli the original bosslady: hän rakensi muotibisneksensä käytännössä tyhjästä (ja suunnitteli mm. ikonisen kietaisumekon, joka on tuotannossa yhä). Lisäksi Furstenberg oli melkoinen seurapiirikuningatar – hän sujahti sulavasti niin Studio 54:n legendaarisiin bileisiin kuin Pariisin kirjallisuuspiireihin. Kirja vilisee nimiä ja anekdootteja – Furstenberg saattaa kuin ohimennen huikata, että “noihin aikoihin tapailin Richard Gereä” tai “kun olimme Andy Warholin kanssa siellä ja siellä”.

Kaikesta glamourista huolimatta Furstenbergissä viehättää aitous: hän kertoo rehellisesti epävarmuuksistaan, miessuhteistaan ja epäonnistumisistaan bisnesmaailmassa. Rakastin myös Furstenbergin ajatuksia vanhenemisesta, kauneudenhoidosta ja hyvinvoinnista. Ylipäätään minua inspiroi se, miten Furstenberg suhtautuu elämään: uteliaasti, avarakatseisesti, seikkailunhaluisesti, loputtoman sensuellisti, pieniäkin asioita arvostaen.

Furstenbergin koko olemus on todiste siitä, että naisellinen nainen voi olla vahva ja menestyä. Että me naiset voimme olla vapaita ja riippumattomia olematta kovia. “I wanted to live a man’s life in a woman’s body”, kuten DVF itse sanoo.

Ehkä inspiroivinta minulle kirjassa oli sen läpi kulkeva teema, joka löytyy jo kirjan nimestä: The woman I wanted to be. Furstenberg kirjoittaa, että hän päätti jo lapsena, millainen nainen hän halusi olla. Sen mukaan hän teki elämässä ratkaisuja. Samaan ajatukseen hän palasi myöhemmin uudestaan ja uudestaan, aina kun löysi itsensä tilanteesta, jossa joko ihmissuhteet, terveys tai liiketoiminta olivat menneet metsään.

“I didn’t always know what I wanted to do, but I always knew the kind of woman I wanted to be.”

Kirjan luettuani olen miettinyt joka päivä, millainen nainen haluan olla. Sen pohjalta on hämmästyttävän helppo tehdä päätöksiä – vaikka en tietäisi tarkalleen, mitä haluan tai mitä minun kannattaa tehdä, minulla on aina suunta, jota kohti kulkea.

Sitä ajatusta vasten kaikki tuntuu melko kirkkaalta.

Teksti ja kuva: Eeva Kolu