
Lapsuudenkodissani ei käynyt kauheasti vieraita. Kun muutin omilleni, päätin, että minun kotonani asiat tehdään toisin. Heti ensimmäisessä opiskelijakämpässäni aloin järjestää kaiken maailman kutsuja – oli viinikerhoa, munkinpaistajaisia vappuna, lukupiiriä, glögi-iltoja joulukuussa ja jos jonkin sortin soiréeta.
Heittäydyin emännän rooliin tarmolla. Siivosin. Leivoin kaiken alusta asti itse, ja kaikkea piti toki olla montaa sorttia. Tuoreilla yrteillä koristellut cocktailit ja paikkakortit vieraille. Otin epäonnistumiseni raskaasti, jos omenapiirakan pohja jäi raa’aksi tai lammaspataan lorahti liikaa suolaa.
Sain ahaa-elämyksen houstaamisesta, kun kävin ensimmäistä kertaa Milanossa. Rakastuin italialaiseen tapaan pitää lista lyhyenä – tarjolla oli muutama helppo, klassinen cocktail, viiniä tai olutta. Niiden kanssa tarjoiltiin sipsejä ja oliiveja tai ehkä yksinkertaisia kolmioleipiä, joiden täytteenä oli – ta daa! – kinkkua. That’s it. Ei fanfaareja, ei seremonioita. Kaikki oli täydellisen rentoa ja silti – tai itse asiassa juuri siksi – todella chic.
Ja ollaanpa nyt rehellisiä: en minä hössöttänyt vieraiden tullessa siksi, että minusta olisi ollut ihanaa pitkän päivän jälkeen vielä askarrella ja hikoilla hellan ääressä ja imurin varressa. Se oli vain yksi ilmenemismuoto perfektionismissani.
Jossain vaiheessa elämääni tulin siihen tulokseen, että perfektionismi on perseestä. Joten: aloin tarjoilla juhlissa sipsejä. Ostin valmista Pirkka-tiramisua. Jätin imuroimatta.
Vähän aikaa sitten luin Porter-lehdestä maineikkaan lontoolaisen The River Cafén perustajan Ruth Rogersin haastattelun. Tämä Rogersin sitaatti tiivistää täydellisesti sen, millainen emäntä haluan olla:
Share your house, your food, your clothes. Let it be known that there is always another seat at the table. Anyone coming into your home should have a drink within a minute of entering, be it a guest or a repairman. It’s a welcome that says, “I’m stopping what I’m doing because you are here.”
I’m stopping what I’m doing because you are here. Kun yritin olla Täydellinen Emäntä, en oikeastaan ollut läsnä vierailleni. Kökin yksin keittiössä sekoittelemassa cocktaileja ja stressasin tarjoiluista.
Nykyään ajattelen näin:
Stressi tarttuu. Vieraatkin uskaltavat relata, kun housti itse ei hössötä.
Illoilla on enemmän potentiaalia kehittyä yllättäviin suuntiin, kun kaikkea ei ole suunniteltu valmiiksi.
Ihmiset tulevat luokseni viettääkseen aikaa minun ja muiden vieraiden kanssa, eivät ihastelemaan mitä kaikkea olen taas jaksanut väsätä.
Jos vieraiden tulosta tekee itselleen taakan, se on yleensä ensimmäinen asia, joka putoaa listalta, kun omat voimat ovat vähissä – vaikka yleensä juuri silloin hauska ilta pöydän ääressä olisi juuri se, mitä tarvitaan. Kun ihmisiä voi kutsua kylään vaikka ei jaksaisi puunata ja väsätä, heitä tulee nähtyä useammin. Haluan olla ihminen, jonka kodin ovet ovat aina auki – silloinkin, kun en jaksa siivota tai kokata.
Välillä on tietysti ihana panostaa ja hössöttää. Kunhan varmistaa itselleen, että tekee sen oikeista syistä.
Nykyään check-listani onnistuneelle houstaamiselle on lyhyt mutta tehokas: 1. Toivota jokainen vieras tervetulleeksi jo eteisessä. 2. Varmista, että kaikilla on juoma kädessä minuutin sisällä saapumisesta. 3. Tarkista, että kaikki tietävät toistensa nimet.
Kaikki muu riippuu omasta ja muiden fiiliksestä – ja siitä, mihin suuntaan sattuma iltaa kuljettaa.
***
Tällä viikolla Uudessa Muusassa vietetään kyläilyviikkoa. Mietimme ystäväpariskuntien olemusta sekä sitä, miten olla tervetullut vieras. Käymme visiitillä kauniissa kodissa, joka tunnetaan hyvistä illanistujaisista. Tervetuloa kylään!
Teksti: Eeva Kolu Kuva: Jenna Kämäräinen