Lähikaupassani rasiallinen pensasmustikoita maksaa 2,80 euroa. Rakastan pensasmustikoita, mutta en ikinä osta niitä.
Keittokirjoja selaillessani haaveilen olevani ihminen, joka söisi aamiaisella tuoreita marjoja. Tuoreita marjoja puuron tai jugurtin päällä. Ehkä jopa suoraan kulhosta ihan sellaisenaan. Tästä olen unelmoinut vuosia. Ajattelen aina: jos joskus muutan johonkin tropiikkiin. Ehkä jos olisin tosi rikas.
Yhtenä päivänä pysähdyin marjahyllyn eteen Alepassa. (Se tuntui vähän sellaiselta jumalalliselta väliintulolta.) Mietin, että mitä oikein touhuan. Miksi olen tehnyt mustikoista itselleni saavuttamattoman unelman? Kyllähän minulla on lompakossani 2,80 euroa silloinkin, kun kahvihammasta kolottaa tai tekee mieli ostaa karkkipussi.
Tuli mieleen eräs nainen, josta Jenna kertoi. Hän puhui aina suureellisesti siitä, miten upeaa olisi, jos voisi aamiaisella polttaa kynttilöitä ja kuunnella klassista musiikkia. Hän puhui, puhui ja puhui tästä ilmeisen saavuttamattomasta asiasta, joka olisi hoitunut laittamalla radion päälle ja raapaisemalla yhden tulitikun.
Tai se keskustelu, jonka kävin pari viikkoa sitten lounaalla. Joukko naisia puhui unelmoivasti siitä, kuinka upeaa olisi olla ihminen, joka ostaisi leipänsä marketin sijaan leipomosta tai juustonsa kauppahallista. (Jokainen heistä asui leipomon tai kauppahallin lähellä, mutta ei kuitenkaan ikinä käynyt kummassakaan.)
Mitäs tämä tämmöinen nyt on? Emmekö arvosta itseämme sen vertaa, että antaisimme itsellemme luvan toteuttaa edes ihan pikkuisia haaveita? Miksi ne tuoreet mustikat ja kynttiläateriat ja leipomoreissut tuntuvat aina sopivan paremmin jonkun muun elämään?
Okei, useimmilla meistä ei ole aikaa täysipäiväiseen marthastewarteiluun, jossa katetaan joka aamu upea aamiaispöytä samalla kun luetaan virkistävää runoutta itse sidotusta kirjasta ja suunnitellaan illaksi kanapeita. Mutta jokaisella meillä on takuulla ainakin jokin haavekuva, joista voisimme tehdä totta noin kahdessa sekunnissa ja ilman valtavaa rahallista panostusta. Enemmän kirjoja, vähemmän kännykkää? Kukka yöpöydällä, musiikkia kylppärissä? Kypsiä avokadoja raakojen sijaan? Jazzia ja croissanteja sunnuntaiaamuisin? Söpö käsinkirjoitettu viesti puolisolle keittiön pöydällä? Aamukahvit terassilla?
Ja silti emme tee niitä. Siksi muutumme vähän katkeriksi niille, jotka tekevät. No kivahan se on, jos on aikaa tuollaiseen. Hei kenen elämä on oikeesti tollasta. Hyvähän se on, jos on varaa.
Joten: lopeta se marina ja sytytä ne kynttilät.
Ostin mustikat. Tuoreiden marjojen lusikoiminen seuraavana aamuna oli juuri niin upeaa kuin olin ajatellut. Silloin päätin, että tästedes minulla on varaa mustikoihin. Kahdella eurolla ja 80 sentilä ostin itselleni luksuselämän.
***
Tällä viikolla Uudessa Muusassa korotetaan arki astetta ylemmälle tasolle. Kiipeämme pienillä valinnoilla kohti korkeuksia.
Teksti ja kuva: Eeva Kolu
