Sunnuntaina pistäydymme kylään Uuden Muusan Emmi-Liialle. Tähän kalliolaiskotiin uskaltaa piipahtaa yllättäenkin, koska kodin asukkaat eivät liikoja stressaa siivoamisesta.
Emmi-Liia:
“Meidän kämpästä ehkä huomaa, ettei olla maailman siisteimpiä tyyppejä. Tämä on vähän tällainen konmarittajan painajainen, koska meillä on kaiken maailman posliinikissoja ja muita ympäri asuntoa. Suurin osa niistä on peräisin mieheltäni Teemulta, jolla on muuten ollut aikoinaan kissa nimeltä Muusa.Oma kotini ennen Teemua oli ehkä vähän sellainen geneerinen Ikea-koti, mutta Teemun myötä kodistamme on tullut paljon tunnelmallisempi. Eteisen ristipistotyö on lahja kaverilta, ja puutarhatonttu on Teemun äidin perintöä. Se on kodin henki.
Teemu myös keräilee kiviä kaikilta reissuilta. Takan reunalla on Lapista tuotu “hampurilaiskivi”. Toinen sämpylänpuolikas matkusti kerran Roomaan ja katosi matkalaukun mukana, mutta onneksi se saatiin lopulta takaisin. Takanreunalla olevaa kelloa soitetaan, kun tapahtuu jotain hyvää.
Pidän kotona vähän taiteilijamaisesta tunnelmasta. Tärkeintä on kodikkuus, joka syntyy valaistuksella ja huonekaluilla. Olen vähän sotkuinen tyyppi, vaikka en haluaisi olla.Olemme asuneet tässä kodissa kaksi vuotta. Etsimme sopivaa pitkään, koska asuntomarkkinat olivat aika hankalat. Täällä oli siniset seinät, ja takka on joskus ollut kelta-sini-tiikeriraidallinen. Ihastuimme asuntoon heti. Ihmeellistä mutta totta: parasta täällä asumisessa on naapurit. Talomme on sisäpihan pientalo ja tunnemme kaikki naapurit. He ovat eri-ikäisiä ja monet ovat asuneet täällä tosi pitkään. Olemme saaneet naapureilta esimerkiksi huonekaluja, ja pari viikkoa sitten heidät kaikki kutsuttiin tyttäremme 1-vuotissynttäreille.
Talon vintillä on kaikenlaista talon historiaa, ja esimerkiksi keittiön juliste on löytynyt sieltä.Viihdyn Kalliossa todella hyvin. On ihanaa tulla kotiin Pitkänsillan yli, rakastan tätä aluetta. Täällä parasta ovat kahvilat ja ravintolat. Suosikkejani ovat Kampai 3″, Roji ja Ipi Kulmakuppila, jossakäyn usein tekemässä töitä. Henkilökunta on ihanaa, ja he täyttävät kaikki erikoistoiveet.
Tykkään myös Kallion rentoudesta. Meidän alue on tosi rauhallinen, varsinainen lintukoto. Täällä asuu paljon lapsiperheitä.En ole mikään viherpeukalo, joten annan usein kukkien kuivua. Minusta ne näyttävät kivalta niinkin. Lapsen myötä lukemiseni on vähän kriisissä. Juuri nyt luen Minna RytisalonLempiä – etenen hitaasti, koska teksti on intensiivistä.
Meillä katsotaan ihan hirveästi leffoja ja sarjoja. Suosikkejamme ovat esimerkiksi Fargo, Master of None ja Big Little Lies. Katsomme leffoja yleensä yhdessä mieheni kanssa, tosin yksin katson kyllä esimerkiksi Greyn Anatomiaa. Heti leffan loputtua molempien täytyy antaa arvio ykkösestä kymppiin.Lapsen saamisen myötä teimme asuntoon muutoksia. Asensimme keittiön ja ruokasalin väliin liukuovet ja ruokasalista saatiin toinen makkari. Samalla kaksiomme muuttui kolmioksi.Lapsen myötä ruoanlaitto ei ole enää kovin meditatiivista vaan ruoasta on tullut enemmän polttoainetta. Suosittelen varsinkin pienten lasten vanhemmille Outi Väisäsen ja Elvi Ristan superhyvää kirjaa Samasta padasta, jossa on ohjeita vähän erilaiseen kotiruokaan, jota voi kokata samalla lapselle ja itselle.Ajattelin ennen, että haluan sellaisia kauniita, blogimaisia astioita, mutta lopulta kaikki lempparit ovat kuitenkin näitä eriparisia mukeja, joihin liittyy muistoja. Tästä minun ja papan mukista ei saa juoda, koska pelkään, että se menee rikki. Keraamiset astiat ovat kaverini Hanna Mikolan tekemät.Meillä on aina kaapissa viskiä ja giniä, ja vakkaridrinkkimme on gin&tonic. Ostamme mielenkiintoisia pulloja lentokentiltä.
Meillä kävi ennen tosi paljon vieraita ja järjestimme usein bileitä. Nyt kun on pieni lapsi, kutsumme paljon kavereita ihan vaan kahville. Emme ole ilalliskutsuihmisiä, koska en halua tehdä yhdessäolosta yhtään stressaavaa. Sipsipussi ja viinipullo on enemmän meidän juttu. Meille saa melkeinpä aina tulla, kun olemme kotona. Monet ovat kommentoineet, että meille uskaltaa tulla kylään ex tempore, koska emme stressaa siivoamisesta.”
Teksti ja kuvat: Eeva Kolu