Lempiasioitani olohuoneessa: Marianne Niemisen maalaus ja Gervasonin Ghost -sohva. Ay Illuminaten valaisimen ja Normann Copenhagenin ruokapöydän olen ostanut ystäviltä. Kaappi, tuolit, sohvapöytä ja koriste-esineet kirppiksiltä. Penkki on Granitista ja vuosia vanha matto aikoinaan Stockmannilta.
Viime päivinä olen jäänyt itselleni kiinni siitä, että olen salakavalasti alkanut suorittaa kodin laittamista. Olen nikkaroinut, korjannut, selannut nettikirppiksiä maanisesti, huomaamattani ajautunut ajattelemaan putkiaivoisesti. Kunhan nyt vaan saan täällä kotona kaiken valmiiksi, voin taas keskittyä töihin ja muuhun elämään.
No, milloin koti muka ikinä on valmis? Ja kuten ystäväni eilen viisaasti totesi: jos sen saa kerralla valmiiksi, siitä ei tule kiva.
Nyt yritän muistaa, että en ole tekemässä sisustusprojektia vaan rakentamassa itselleni kotia, oikeastaan elämää. Ikinä ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu (onneksi!) mutta tämä on ensimmäinen asuntoni, joka ei tunnu heti kättelyssä välietapilta kohti jotain muuta.
Vanhan kiinalaisen pöydän löysin Bukowskin huutokaupasta. Maljakko kirppikseltä, sinkkinen kynttilälautanen Stockmannilta.
Olohuoneeni on juuri sellainen, jollaiseksi toivon muunkin kodin lopulta muotoutuvan. Se on sataprosenttisen minä ja siellä on aina hyvä olla. Siellä on kaikki lempimateriaalini – villa, pellava, puu ja keramiikka. Se on väritykseltään neutraalin rauhallinen, mutta tekstuureissa runsas. Siellä on juuri oikea tasapaino pehmeää ja jykevää, uutta ja vanhaa.
Huonekalut ja esineet ovat kertyneet minulle vuosien saatossa, ja juuri siksi on mahdollista että rakastan niistä jokaista. Olen panostanut design-sohvaan ja valaisimeen, mutta kaiken muun olen löytänyt kirppiksiltä tai huutokaupoista. Seassa on muutama mainio löytö myös edullisista ketjuliikkeistä.
Juuri nyt sohvapöydällä on ystävältä saatu syntymäpäiväkimppu, ja kirjahyllyn päällä nököttää toisen ystävän tuoma viherkasvi. Ne tuovat huoneeseen ekstrahyvää energiaa. Kun asuu yksin, on tärkeää tuoda muut ihmiset kotiin silloinkin, kun he eivät ole fyysisesti paikalla.
Pidän sohvapöydällä aina muutamaa kirjaa, jotka vaihtuvat sen mukaan mikä milloinkin inspiroi. Joskus valitsen kirjat sen mukaan, mitä haluan selailla tai lukea, toisinaan vain aiheen tai kansikuvan vuoksi. Ne ovat vähän kuin ankkureita, jotka kiinnittävät minut hyviin juttuihin, joita kohti haluan kulkea tai joita toivon lisää elämääni.
Ostin pari viikkoa sitten kirppikseltä kolmella eurolla tuon Lorenza de’Medicin kirjan vain kauniin nimen ja kansikuvan vuoksi (ja siksi, että takakansitekstin mukaan kirjoittaja “opettaa keittotaidon salaisuuksia Toscanassa omassa koulussaan, joka sijaitsee vanhan luostarin ja viinitilan yhteydessä”. Ankkuri!).
Sohvapöydälläni on aina vähintään yksi kahvi- tai teekuppi, joten etsin pitkään (tuloksetta) kivoja lasinalusia. Pari viikkoa sitten ihastuin St. George-hotellin baarin pahvilasinalusiin, joten lähtiessä keräsin koko pöytäseurueen lasinaluset käsilaukkuuni.
Joskus täydelliset jutut tulevat vastaan etsimällä, useimmiten ihan vahingossa. Tärkeintä on malttaa ja muistaa pitää aistit avoinna, luottaa omaan tunteeseen eikä vain silmiin tai trendeihin. Yritän nyt muistuttaa tätä myös itselleni ennen kuin hurahdan johonkin hölmöön vain siksi että eteisessä “pitää” olla kaappi tai makkarissa nojatuoli. Ja vaikka kotoani puuttuvat edelleen listat ja vaatekaappien ovet, ja vaikka puolet tauluista nojailee yhä seinään ja maalausjälkeäkin pitäisi korjailla, kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi ennen kuin voi alkaa elää.