
Käsirasvoja, huulirasvoja, silmälaseja, teekuppeja, korvatulppia – ja ennen kaikkea kirjoja. Pyhitetyn lepopaikkani ympäristö näyttää usein kaikkea muuta kuin levolliselta.
Unelma harmonisesta makuuhuoneesta kuitenkin elää, joten olen etsiskellyt yöpöytää, jossa olisi reilun kokoinen vetolaatikko tai hylly, sellainen joka kätkisi sisäänsä kaiken metrin säteellä sängystä lojuvan irtaimiston. Eilen tärppäsi: löysin pienen vanhan puukaapin tori.fi:stä. Siinä on kaikki kohdallaan – kaksi hyllyä ja pöydänkannessa valmiiksi rengas markkeeraamaan teekupin paikkaa.
Feng shuin mukaan yöpöytiä tulee olla kaksi, yksi molemmin puolin sänkyä. Pariton yöpöytä vetää kuulemma puoleensa yksinäisyyttä ja epäonnea ihmissuhteissa. Ja vaikka uskon feng shui -oppeihin valikoiden, tässä on minusta järkeä. Uskon nimittäin siihen, että yksi tehokkaimmista tavoista ohjailla todellisuutta haluamaansa suuntaan on muokata omaa ympäristöään. Rakentaa sitä hiljalleen sen mukaiseksi, millaista elämää haluaa elää.

Ja oli miten oli, onhan symmetria aina kaunista…
Täytynee siis vielä pitää silmät auki toisen yöpöydän varalta.
Feng shuista marttavinkkeihin: vanhat huonekalut ovat ihania, mutta kaapeissa ja laatikoissa on usein ummehtunut haju. Sen saa pois kaatamalla etikkaa laakeaan astiaan ja laittamalla astian kaappiin yön yli. Isoon kaappiin kannattaa laittaa parikin astiaa. (Olen kuullut, että ruokasooda toimisi vastaavalla tavalla.)
Etikka on mitä parhain raikastaja ja hajujen poistaja. Seuraavana aamuna kaappi saattaa tuoksahtaa etikalle, mutta haju haihtuu. Itse tiputtelin tällä kertaa etikan sekaan myös laventelin ja tea treen eteerisiä öljyjä buustaamaan vaikutusta. Aamulla avatessani kaapinoven etikkahumahdusta seurasi laventelin tuulahdus. Ei huonompi tapa herätä.