Kävin katsomassa Mamma Mia kakkosen ja rakastin sitä. Itse asiassa, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän rakastan Abbaa. Luulen tietäväni, mistä se johtuu.
Nimittäin vuosi vuodelta huomaan, että minulla on yhä vähemmän aikaa cooliudelle. Asioille ja ihmisille, jotka ovat turhan tietoisia imagostaan. Sitäkin enemmän minua kiinnostavat ihmiset ja asiat, jotka ovat mitä ovat, nauttivat ja tuntevat häpeilemättä, pitävät hauskaa ja osaavat nauraa itselleen ja elämälle. Abba on juuri sitä.
Oliko Mamma Mia! Here We Go Again korni ja överi? Tietenkin se oli! Tietenkin juoni oli hattaraa ja tietenkin musiikkinumerot olivat yliampuvia.
Ja tietenkin se oli myös kaksi tuntia silkkaa hauskuutta, ilottelua ja välillä liikutustakin. Teki mieli ostaa pitkä liehuva hame. Järjestää juhlat. Laulaa. Rakastua.
Olin erityisen iloinen siitä, että henkilökohtainen suosikkini My Love, My Life oli tällä kertaa päässyt mukaan leffaan. Matkakuumekin nousi. (Tarkistin netistä – vaikka leffassa ollaan Kreikassa, kakkososa on itse asiassa kuvattu Kroatiassa, Vis-nimisellä saarella.)
Mietin, miten tiivistäisin sen, mitä rakastin Mamma Miassa, mutta sitten tajusin, ettei minun tarvitse. Abba on jo tehnyt sen kappaleessaan Thank You For the Music (myös yksi Abba-suosikeistani):
Thank you for the music, the songs I’m singing
Thanks for all the joy they’re bringing
Who can live without it, I ask in all honesty
What would life be?
Without a song or a dance what are we?
I ask in all honesty.