Angelina Jolie. Enpä koskaan ajatellut, että voisin samastua sinuun. Mutta sitten luin Hello-lehdestä uusimman haastattelusi.
“I also realise I have more fight and resilience in me than I knew. But at my core I’m soft and vulnerable – it’s not my dream just to be strong. I want to be allowed to be soft and I don’t want to be harmed or feel unsupported when I am.”
Sinäpä sen sanoit, Angie.
It’s not my dream to just be strong.
Melkein itketti, kun luin tuon.
Tiedän mitä meinaat.
Saan usein positiivista palautetta siitä, miten mahtavaa on kun vain menen ja teen asioita. Lähden, ryhdyn, käärin hihat, alan hommiin. Joskus tekee mieli vastata: en minä tee kaikkea, koska olen jotenkin poikkeuksellisen rohkea tai osaava. Teen kaiken itse, koska on pakko!
Jos en matkustaisi yksin, en matkustaisi ollenkaan. Opettelen remontoimaan ja koodaamaan ja korjaamaan espressokoneen ja ripustamaan seinäkoukut, koska ei ole ketään muutakaan, joka ne asiat tekisi. (Paitsi välillä äiti. Äiti on paras.) On oltava sinnikäs, jaksettava yrittää, mutta…
… It’s not my dream to just be strong.
On mahtavaa huomata, mihin kaikkeen sitä pystyy. Ja pystyyhän sitä, ihan mihin vain. Se tuntuu hienolta.
Mutta välillä kyllästyttää.
Välillä kyllästyttää olla aina reipas ja tehdä kaikki itse ja vaikeimman kautta. Kuten silloin, kun raahasin raksalle tiiliä ja laastia taksilla ja ratikalla, koska minulla ei ole ajokorttia. Tai kun jouduin säätämään vaatekaapin osissa yksin kotiin koska tilaamani “kotiinkuljetus” tarkoittikin kuljetusta kadulle talon eteen. (Kuvittelin joskus, että mistä tahansa selviää viimeistään rahalla, mutta se ei olekaan totta. Moniin asioihin tarvitaan edelleen auto ja joku, jolla on aikaa tehdä palvelus.)
Viimeksi tänään jouduin pulaan isojen, painavien huonekalujen kanssa. Mietin, millaistakohan elämä olisi jos olisi joku, jolta voisi aina pyytää jeesiä.
Mutta Angelina. Tänään mietin myös sitä, että onko oikeasti pakko?
Vai uskonko vain, että on pakko? Onko juuri siksi pakko, koska uskon että on pakko?
Pakko tehdä kaikki itse ja aina vaan jotenkin pärjätä?
Ehkä elämä näyttäytyy sellaisena, koska olen tottunut ajattelemaan, ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa.
Ehkä on vaihtoehtoja.
Angie, mitäköhän tapahtuisi, jos sinä ja minä molemmat nyt vain lakkaisimme olemasta aina vahvoja? Heittäytyisimme ihan avuttomiksi ja jättäisimme kerrankin kaiken jonkun muun huoleksi?
Ehkä silloin joku tulisi ja huolehtisi…
Ehkä.
Ihana ajatus. Suorastaan a dream.
