Löysin online-treenin, johon olen hurahtanut. Tämä on historiallista. En ole koskaan aikaisemmin tainnut tehdä yhtäkään kotitreeniä alusta loppuun asti, saati että olisin tehnyt sen seuraavana päivänä uudestaan.
Eilen mietin, että miten onkin näin: että eteeni tulee nykyään tasaisena virtana asioita, jotka ovat oikeita juuri minulle? Sellaisia, joita en ole osannut edes etsiä tai pyytää.
(Tai, minun ja kotitreenin tapauksessa: jollaisia en uskonut olevan edes olemassa, heh.)
Luen juuri oikeat kirjat ja kuulen juuri oikeat podcastit juuri oikealla hetkellä.
Elämääni asteli (elegantisti ja ninjamaisen äänettömästi, tietty) maailman ihanin ja helpoin ja kiltein kissa, vaikka en ole koskaan ajatellut olevani kissaihminen.
Löysin ihan vahingossa ruokavalion, joka on vihdoin alkanut parantaa niitä ongelmia, joita olen yrittänyt vuosikausia ratkoa kaikenlaisilla ruokavalioilla, hoidoilla, lääkkeillä ja lisäravinteilla.
Sitten tajusin että tämä kaikkihan alkoi viime keväänä.
Viime keväänä tein tietoisen päätöksen alkaa oikeasti kuunnella itseäni ja luottaa itseeni.
Enkä siis niitä ääniä päässä (turha hihitellä siellä, kaikki me kuulemme ääniä) jotka jauhavat enimmäkseen siitä mikä kaikki voi mennä pieleen, ja miksi en voi tehdä sitä ja tätä, ja mitä muutkin ajattelevat, ja – tietysti, klassikkojen klassikko – millä ajattelit maksaa laskut?
Vaan kuunnella sitä toisenlaista ääntä, joka ei puhu epätoivoisin kysymyksin jotka saavat pään kiehumaan. Se puhuu tavalla, joka tuntuu rauhalta koko kehossa.
Ne kaksi ääntä ovat tietenkin mieli ja se, mitä voisi kutsua intuitioksi tai sisäiseksi viisaudeksi. Itse kutsun sitä ytimeksi.
Viime keväänä mietin yhdellä päiväkävelyllä, että olen elänyt enimmäkseen mielen johdattamana kolme vuosikymmentä. Ei siinä ole huonosti käynyt, joskaan ei aina hyvinkään. Parhaat jutut, isoimmat jutut, ovat kuitenkin aina olleet seurausta siitä, että olen uskaltanut kuunnella mielen sijaan kehoa ja sisäistä viisautta.
Päätin kokeilla mitä tapahtuu jos tästedes yrittäisin elää aina niin.
Jos jokin ei tunnu totuudelliselta tai minulle oikealta, en tee sitä. Jos jokin tuntuu hyvältä ja oikealta, teen sen, vaikka en osaisi sitä järjellä selittää ja perustella.
(Ylipäätään olen pyrkinyt lopettamaan ihan kaikenlaisen selittelyn ja perustelun. Mieli tarvitsee perusteluja, sisäinen viisaus ei.)
Joten, eihän tässä oikeastaan ole mitään sen kummempaa mysteeriä:
mitä enemmän valitsen itselleni oikeita asioita,
sitä enemmän elämä tuo eteeni itselleni oikeita asioita.
Vaikka nyt sitten pilates-videoita tai podcasteja. Tai töitä tai ihmisiä. Olen alkanut iloita kaikesta yhtä paljon, koska jokainen “pieni” tai “iso” ilonaihe on oikeastaan seurausta samasta ja johtaa samaan.
Konventionaalinen viisaus sanoo:
Saat sen, minkä eteen teet kovasti töitä.
New age -viisaus sanoo:
Saat sen, mitä kohti suuntaat ajatuksesi.
Kumpikaan ei ole ihan väärässä. Mutta kumpikin niistä olettaa, että täytyy tietää ja päättää. Täytyy tietää ja päättää, mitä haluaa, ja sitten alkaa määrätietoisesti kulkea sitä kohti.
Siinä on vain sellainen ongelma, että heti kun päätän haluavani jotain, tulen hyvin tietoiseksi siitä, että minulla ei vielä ole sitä. Ja sitten alan ehkä hieman huolestua, että mitä jos en ikinä saakaan sitä? (Taas mieli asialla.) Ja silloin huomioni ei enää ole siinä, mitä on tai edes mitä haluan, vaan siinä, että en ole vielä siellä missä haluaisin olla.
Ja se ei tunnu kovin hyvältä.
…mikä on oikeastaan koko jutun juoni. Että tuntuisi hyvältä eikä ns. paskalta tai edes ihan suht siedettävältä.
Entä jos ainoa asia, joka tarvitsee tietää ja päättää on:
Haluan elää itselleni rehellisesti ja uskollisesti. Haluan kuunnella (ja uskoa!) omaa, sisäistä viisauttani.
Ja sitten vaan alkaa tehdä valintoja sen mukaan, aina kun tulee mahdollisuus valita. Ja niitähän tulee. Pieniä valintoja, isojakin valintoja – joka päivä, kymmeniä.
Entä jos ainoa kysymys, joka tarvitsee kysyä, on:
Miten voisin tuntea oloni paremmaksi nyt?
Ja sitten tehdä valintoja sen mukaan. Pieniä, isojakin.
Seurata niitä kuin leivänmuruja, tietämättä mihin ne johtavat. (Yllätyksethän ovat oikeastaan puolet hauskuudesta.)
Kun valitsen itselleni oikeita asioita, eteeni tulee koko ajan lisää itselleni oikeita asioita. Sellaisiakin joita en ole etukäteen “päättänyt” haluavani tai etsiväni.
Kun teen asioita, joista tulee hyvä olo – the better it gets, the better it gets.
Kun en vain ajattele millainen ihminen haluaisin olla vaan oikeasti toimin kuten sellainen ihminen toimisi – kas, silloin olen jo sellainen ihminen.
Tämän siis hiffasin, siinä jumppamatolla koipia nostellessani:
Ehkä en saakaan sitä minkä eteen teen eniten töitä,
tai sitä mitä eniten ajattelen,
vaan
saan sen mitä olen.
***
(PS. Olennaista ei ole se, mitä treeniä minä olen innostunut tekemään, vaan se mikä tuntuu oikealta juuri sinulle. Mutta koska tiedän että saan tästä sata kysymystä, ja koska hyvistä asioista on aina ilo vinkata, niin treeni johon olen hurahtanut on Melissa Wood Health. Helpostilähestyttävän lyhyitä pilates-tyyppisiä sarjoja, ja Melissan ohjaustyyli on ihanan rauhallinen ja lempeä ja silti energinen.
Ruokavalio on monimutkaisempi asia, mutta se tuli eteeni kun päätin unohtaa kaiken mitä olen kuullut siitä miten “pitäisi” syödä ja alkaa vain kuunnella, mitä minun kehoni haluaa. Ja let me tell you my friend – se haluaa vihanneksia ja hedelmiä. Ei puolta kiloa päivässä, vaan tyyliin kolme.)
