Tuontiviikunoiden lyhyt mutta kaunis sesonki on täällä.
Viikuna on lempihedelmäni koko maailmassa. Se on herkullinen, aistillinen, maalauksellisen kaunis ja edustaa minulle monta unelmaa elämässä: aurinkoa, Välimerta, omaa yltäkylläisyydestä notkuvaa salaista puutarhaa.
Käytän joka ikinen kesä samaa viikunoilta tuoksuvaa hajuvettä ja joulukuusessani roikkuu lasinen viikuna ankkurina tulevan vuoden haaveille.
Siispä: otan tästä ajasta joka vuosi kaiken irti. Syön viikunoita aamulla, päivällä ja illalla.
Viikunoiden suhteen luotan vielä tavanomaistakin kokkailuani enemmän perinteiseen KISS-sääntöön: keep it simple, stupid.
Nämä ovat niin harvinaista ja itsessään täydellistä herkkua, että muutama viikunoiden hienoutta korostava maku kaveriksi riittää. Eikä niitäkään oikeastaan tarvita.
Aamulla:
viikunoita, turkkilaista jugurttia ja hunajaa. Match made in Heaven. Nautitaan ilman kiirettä.
Päivällä:
Tämä on yleensä ensimmäinen asia jonka valmistan, kun löydän ensimmäiset viikunat kaupasta. Eräänlainen ritualistinen juhla-ateria. Ostan viikunoiden pariksi palan comté-juustoa ja hyvää hapanjuurileipää. Leivän päälle lihava siivu comtéa ja siivutettua viikunaa. Kylkeen ehkä lasi viiniä.
Sekä juuston että viikunoiden on syytä antaa lämmetä huoneenlämmössä ainakin pari tuntia ennen herkuttelua.
Illalla:
En ole vielä koskaan tavannut juustoa, joka ei viihtyisi viikunan seurassa. Viikunat ja juusto on siis täydellinen päätös aterialle kuin aterialle.
Jos homman haluaa pitää vieläkin simppelimpänä, ei sitä juustoakaan tarvita. Lautasellinen tuoreita viikunoita ja pullo hyvin viilennettyä Moscato d’Asti-jälkkäriviiniä – perfetto.
Olen kirjoittanut Moscato d’Astista hiukan enemmän täällä. Kuten huomaatte, tarjoilen sitä mieluusti lempihedelmieni kera.