Pari kuukautta sitten keksin vähän vahingossa uuden rituaalin, josta on lyhyessä ajassa tullut tärkeä ja rakas. Ja hyödyllinen!
Olen niitä ihmisiä joiden mielestä melkein minkä tahansa kriisin ratkaiseminen lähtee siitä, että kaivetaan esiin kynä ja paperia.
Kun saa asiat kirjattua ylös, näkee kokonaiskuvan paperilla. Silloin asiat alkavat näyttää yksinkertaisemmilta kuin miltä ne omassa päässä pyöriessä tuntuvat. Iso kuva alkaa hahmottua, tärkeät kohdat nousta esille, turha silppu näyttää turhalta silpulta.
Toisekseen – tieto on todellakin valtaa, tai vähintäänkin vahvuutta. Opin tämän muutama vuosi sitten, kun valvoin öitä raha-asioiden takia. Yhtenä päivänä päätin yksinkertaisesti ottaa käteen kynän ja paperia ja listata ylös kaiken minkä tiesin: kuinka paljon rahaa oli, kaikki maksamista odottavat laskut, mistä rahaa oli tulossa, mihin sitä oli menossa, paljonko sitä tarvittaisiin jotta voisin nukkua yöni rahassa.
Huomasin, että vaikka rahaa ei yhtäkkiä ollut yhtään sen enempää, pelkästään tieto siitä että olin ajan tasalla helpotti stressiäni aivan valtavasti.
Epämääräisyys vie aina energiaa, enkä vielä koskaan ole elämässäni kohdannut yhtäkään asiaa tai tilannetta joka ei paranisi selkeyttämällä.
Jokin aika sitten tuntui että tekemistä on liikaa. En tiennyt mihin tarttuisin ensimmäisenä, ja epäilin etten ehkä edes selviäisi kaikesta.
Joten – kynä ja paperia!
Sattui olemaan kuukauden ensimmäinen päivä, joten kaivoin kalenterin esiin. Listasin paperille allekkain kaikki tulevan kuukauden deadlinet. Huomasin, että vaikka omassa päässäni deadlinejen määrä oli tuntunut ylivoimaiselta, paperille listattuna työn määrä tuntui täysin ok:lta. Jälleen kerran epämääräisyys oli tehnyt tilanteesta mörön, selkeys asetti asiat oikeaan mittakaavaan.
Sitten tein toisen listan kaikista kuukauden aikana hoidettavista asioista, joilla ei ollut varsinaista deadlinea.
Ja nyt tulee jutun tärkein kohta: tajusin, että hetkonen – jälleen kerran määritän elämääni töiden ja velvollisuuksien kautta. Miksi kaikki suunnitelmani lähtevät aina niistä?!
Joten tein uuden listan: kivoja juttuja, joita odotan tulevalta kuukaudelta. Tähän laitoin kaiken kavereiden kanssa sovituista treffeistä harrastuksiin ja leffoihin ja uusiin levyihin, joiden julkaisua odotin.
Viimeiseksi tein vielä listan: asioita joita haluan tehdä tässä kuussa.
Lopuksi katsoin kaikkia listoja ja kokonaiskuva alkoi hahmottua. Mietin, mikä voisi olla tulevalle kuukaudelle helposti tiivistettävä teema. Esimerkiksi lokakuussa deadline-listassa oli aika paljon itselleni uusia ja haastavia asioita, joten kuten tässä jutussa mainitsin, päätin lokakuuni teemaksi self care. Katsoessani tulevaa kuukauttani paperilla tiesin tarvitsevani paljon huolenpitoa itseni haastamisen vastapainoksi.
On yllättävää, miten paljon jokin teema, motto tai intentio voi alkaa ohjata oikeaan suuntaan ihan alitajuisestikin, kun sen vain pitää kirkkaana mielessä!
Just making plans, baby.
Tämä pieni ja simppeli rutiini tekee paljon:
Sen avulla pystyn ennakoimaan omaa jaksamistani. Kun tiedän kuinka paljon ja millaisia haasteita on luvassa, voin kompensoida muuta elämää sen mukaan miettimällä, mitä tarvitsen haasteiden vastapainoksi. Esimerkiksi viime kuussa tajusin, että koska töissä (ja nyrkkeilysalilla!) haastan nyt itseäni jatkuvasti mukavuusalueen ulkopuolelle, kannattaa ehkä nyt kaikessa muussa elämässä pysytellä tukevasti mukavuusalueella – ja siksi päätin esimerkiksi olla aloittamatta vielä talviuintikautta.
Se muistuttaa siitä että elämässä on kyse muustakin kuin töistä ja velvollisuuksista! On aika ihanaa suunnitella elämää myös sen mukaan, mitä kivaa haluan tässä kuussa tehdä.
Se muistuttaa siitä, miten paljon hyvää ja hauskaa on ihan tavallisessa arjessa. Yllätyn aina vähän siitä, kuinka pitkä lista jo kuun ensimmäisenä päivänä on kaikista kivoista asioista, joita tuleva kuukausi tuo tullessaan. (Ja toisaalta tiedän, että jos jossain kuussa lista näyttäisikin huolestuttavan lyhyeltä, ei muuta kuin äksön: lisää kivoja juttuja kalenteriin.)
Sen myötä on helppo suunnitella omaa ajankäyttöään. Kun deadlinet ja hoidettavat asiat on listattu ylös, voi suunnitella milloin varaa aikaa minkäkin asian tekemiseen – ja varmistua siitä, että todella muistaa varata tarvittavan ajan asioiden tekemiseen. Helpostihan sitä tulee vain haalittua kaikenlaista eikä edes mietittyä, millä ajalla sen kaiken tekee!
Se selkiyttää kokonaiskuvaa – minkä myötä on helpompi miettiä millaista elämää oikeasti haluaa elää sen sijaan että vain kaahaa autopilotilla suoritettavasta asiasta toiseen.
Tässä siis vielä rutiini tiivistettynä:
Aina kuukauden alussa, keitä kuppi hyvää kahvia, istu alas ja listaa paperille:
Kaikki kuukauden tulevat deadlinet.
Kaikki muut hoidettavat asiat.
Kivoja asioita, joita odotat tulevalta kuulta. (Nämä voivat olla tosi “pieniäkin”.)
Kivoja asioita, jotka haluaisit tehdä tai kokea kuukauden aikana. (Myös nämä voivat olla tosi pieniä.)
Kuukauden pääteema tai intentio.
Lue listat läpi ja pyri hahmottamaan kokonaiskuva:
Mitä tarvitset tässä kuussa?
Miten varaat aikaa sekä velvollisuuksille että niille kivoille asioille joita haluaisit tehdä – entä onko syytä tekemisen lisäksi varata aikaa ihan vain olemiselle?
Mitä on liikaa, mitä liian vähän? Voiko asialle tehdä jotain – jos esimerkiksi sosiaalinen elämä näyttää tässä kuussa köyhältä, voiko vaikka samantien ottaa puhelimen käteen ja sopia parit treffit kavereiden kanssa?
Jos tässä kuussa näyttää olevan liikaa jo sovittuja töitä tai menoja, voisiko ensi kuussa karsia jostain?
Ja ennen kaikkea: fiilistele kaikkia niitä kivoja asioita, joita on luvassa!
Luonnollisestikin tämä listaus tulee elämään ja muuttumaan kuukauden aikana. Sitä voi joko täydentää tai ei – tärkeintä on, että kuukauden alussa on tunne siitä, että tietää mitä on meneillään ja mitä tarvitsee.
Olen nimittäin huomannut, että vaikka elämää ei voi eikä kannata liikaa suunnitella, jonkinlainen suunta ja tietoisuus siitä mitä päiviltään haluaa, on hyvä tehdä itselleen selkeäksi. Ja sitten vielä muistuttaa itseään siitä joka päivä.
Muuten käy helposti niin, että kiireen tuntu tai suorituksesta toiseen eteneminen vain vie mukanaan eikä niiden väliin mahdu enää itse sitä… elämää.
