Ajatuksia Elämä Koti

Aion nuolaista ennen kuin tipahtaa

1.12.2022

En lue horoskooppeja, mutta yhtenä päivänä äiti oli lukenut – oli kuulemma niin hyvä että sain sen erityislähetyksenä Whatsappiin. Omani kuului näin:

“Jokin haaveesi on odottanut toteutumista pitkään. Nyt se ottaa aimo harppauksen eteenpäin ja palauttaa uskosi siihen, että mikä vain on mahdollista.”

Olen etsinyt uutta kotia puoli vuotta ja matkan varrelle on osunut pettymyksiäkin. Sattumoisin juurikin tuona onnekkaan horoskoopin päivänä olin heittänyt testimielessä tarjouksen ihanasta asunnosta joka ameriikankielellä oli out of my league. Ja kuinka kävikään: myyjä hyväksyi tarjouksen! Ihmeiden aika ei ole ohi, ei edes marraskuussa.

Asunnon suhteen mikään ei ole vielä varmaa. Ensin piti odotella pari viikkoa vapaata aikaa pankkiin. Ja vasta kun pankissa oli nimet pistetty papereihin, käynnistyi tuskallisen pitkä lunastusaika, jolloin kuka tahansa yhtiön nykyisistä osakkaista voi napata asunnon nenäni edestä. (Pohdiskelin, olisiko nyt hyvä hetki käydä naulaamassa jonkinlainen noitapiirin tai moottoripyöräkerhon jäsenlippu asunnon oveen. Pitäisiköhän esimerkiksi elinikäisen kirouksen mahdollisuus lunastajat loitolla?)

Alkuun kerroin ystävilleni hyvistä uutisista niin, että ennen kuin olin edes päässyt lauseeni loppuun, aloin selitellä kuinka mikään ei ole vielä varmaa ja ei sitä nyt vielä tiedä ja jaadajaadajaada.

Huomasin, että tuo pakollinen selittelyosuus latisti aina tunnelman. Ilmoille helähtelevä ilo – jota ei tosiaankaan tänä syksynä ole ollut liikaa – sammui hetkessä kuin tukahdutettu liekki. Tsäp.

Joten päätin antaa itselleni luvan ihan vain iloita. Iloita, vaikka mikään ei olekaan vielä varmaa. Milloin elämässä toisaalta mikään ikinä on varmaa? Aivan, ei koskaan.

Ajattelen – ja puhun – asunnosta kuin se olisi jo minun. Eilen kävin päiväkävelyllä uusilla kulmillani, kurkin liikkeiden ikkunoista sisään ja bongailin jouluvaloja. Kaduilla tuntui hyvältä ja oikealta, ihan uudelta ja tuntemattomalta, ja samaan aikaan siltä että voisin hyvinkin kuulua sinne. Kävin lounaalla itselleni aiemmin tuntemattomassa kotiruokapaikassa ja viereisessä pöydässäni istui keski-ikäisiä suomalaismiehiä joiden keskustelussa vilisi sellaisia sanoja kuin luomisen vapaus ja soittamisen ilo. Mietin, että täällä täytyy olla jotain erityistä ilmassa.

Ja ennen kaikkea suunnittelen tietenkin remonttia. Mietin seinämaalien sävyjä (vihreä kiinnostaa, mutta luultavasti päädyn jälleen beigeen.) Olen etsinyt ja löytänyt minismaalisen pienen kylpyammeen, joka ehkä saattaisi mahtua minismaalisen pieneen kylppäriini. Se on jo valmiina verkkokaupan ostoskorissa. Pinnailen kuvia erilaisista kattolistoista ja selvitän, miten takan vuosihuolto tapahtuu. (Uudessa kodissani on toimiva tulisija!) 

Ennen kaikkea olen haaveillut ja miettinyt sitä, millaista elämästäni uudessa kodissani tulee. Olen mm. käyttänyt yllättävän paljon aikaa antiikkisten teekuppien googlailuun – haluaisin juoda iltapäiväteetäni jonkun perinteikkään eurooppalaisen valmistajan porsliineista.

Toisin sanoen: olen nuolaissut ennen kuin tipahtaa.

Ja oi kuinka makealta se lipaisu onkaan maistunut!

Useinhan meitä kehotetaan olemaan iloitsemasta etukäteen, koska silloin saattaa pettyä. Eikä ainakaan saa kertoa kellekään muulle, ennen kuin kaikki on varmaa!

Mutta tiedättekö mitä? Jos en saakaan asuntoa, se on joka tapauksessa valtava pettymys – riippumatta siitä olinko iloinnut asunnosta etukäteen vai en.

Koska päätin antaa itselleni luvan iloita ennen kuin kaikki on varmaa (lol), ainakin sain viettää marraskuun, joka oli täynnä iloa ja haaveilua ja innostusta.

Mitä oikeastaan etukäteen iloitsemalla voi menettää? Tässä tapauksessa korkeintaan kuusi viikkoa kaamosmasennusta. Ne luovutan oikein mielelläni eteenpäin, jos ottajia löytyy.

Niin ja hei – ihanaa joulukuun alkua kaikille. Minulla on sellainen olo, että tästä tulee poikkeuksellisen hyvä.

Yhtä voittoa koko syksy

Saattaisit pitää myös näistä