Tiedättekö tyypin? Kun hän astuu huoneeseen, energia liikahtaa. Tuntuu kuin hän olisi pari senttiä muiden yläpuolella – siitäkin huolimatta, että on ehkä lyhyt. Ihmiset alkavat hiljalleen lipua häntä kohti, yrittävät hakeutua hänen valokeilaansa kuin aamu-uniset kirkasvalolampun alle marraskuussa.
Ajattelin ennen, että valovoimaiset ihmiset vain ovat sellaisia, jotenkin erilaisia kuin me muut. Että heidän karismansa on synnynnäistä – sitä joko on tai ei. He lipuvat läpi elämän helposti, nappaavat työpaikat ja heilat muiden nenien edestä. Alkavat leffatähdiksi, jos huvittaa. Me muut voimme korkeintaan valita, olemmeko seinäruusuista mieluummin se valkoinen vai vaaleanpunainen.

Luulen, että näin moni muukin ajattelee. Onneksi nykyään olen viisaampi, sillä väitän, että olen murtanut valovoimaisen ihmisen koodin.

Valovoimaisuus, karisma, siinä on kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta. Valovoimainen ihminen on läsnä.

“The thing with Dickie… it’s like the sun shines on you, and it’s glorious. And then he forgets you and it’s very, very cold. When you have his attention, you feel like you’re the only person in the world, that’s why everybody loves him so much.”

Näin kuvailee Marge miestään Dickietä elokuvassa Lahjakas herra Ripley. Marge kiteyttää repliikissään loistavasti paitsi Dickien, myös valovoimaiset ihmiset yleensä: heidän lähellään haluaa olla, ja kuitenkaan kyse ei oikeastaan edes ole heistä, vaan meistä itsestämme.

Miksi joku tuntuu ihmeelliseltä? Koska hän saa sinut tuntemaan olosi ihmeelliseksi. Kun karismaattinen ihminen antaa sinulle huomionsa, vaikka sitten vain kymmenen sekuntia, se huomio on todellakin sinun. Hänen katseensa ei harhaile huoneen poikki eikä käsi hakeudu kännykkää kohti.

Milloin viimeksi kohtasit uuden ihmisen, joka aidosti kuunteli sinua, siis kuunteli tarkoituksenaan kuunnella tai ymmärtää? Useimmat ihmiset eivät  tee näin, useimmat ihmiset miettivät mitä he vastaisivat seuraavaksi tai kelailevat, mitä sinä tai joku muu huoneessa heistä ajattelee. Jep, aidosti läsnä olevat ihmiset ovat harvassa, ja siksi heidän kohtaamisensa tuntuu maagiselta.

Ajattelemme helposti, että karismaan vaaditaan jotain ylimaallista: pitää olla poikkeuksellisen komea tai kaunis, älykäs, nokkela, hauska, rikas, vaikutusvaltainen. En tiedä teistä, mutta olen itse tavannut monia kauniita ihmisiä, joilla on karismaa öbauttiarallaa yhtä paljon kuin sulaneella pakastekukkakaalilla. Tai tyyppejä, joilla on valtavan kiinnostava elämä, mutta jotka eivät koskaan kysy keneltäkään, mitä kuuluu. Odottavat vain, että joku muu kysyy heiltä. Ja toisaalta: juttelin kerran kolme minuuttia yhden öljynporaajan kanssa – sellaisen tyypin, jota moni kutsuisi juntiksi – enkä usko että unohdan sitä kohtaamista ikinä.

Meistä kuka tahansa voi olla valovoimainen, kunhan vain on läsnä muille ihmisille. Vanha viisaus: on tärkeämpää olla kiinnostunut kuin kiinnostava.

Miksi emme kaikki sitten tihku karismaa ja jumalaista hohtoa? KOSKA LÄSNÄOLO ON AIVAN SAAKELIN VAIKEAA.

Se vaatii taitoa, joka on suurimmalle osalle ihmisistä hukassa: on oltava sinut itsensä kanssa. Toiseen voi keskittyä täysin, kun ei mieti, mitä tuokin minusta ajattelee en kyllä kuulu tähän joukkoon luuleekohan toi että yritän iskeä sitä onkohan mulla hampaissa lehtikaalia o ou pitääpä muistaa vetää vatsaa sisään. Läsnäolo vaatii itsevarmuutta. Ja toisaalta ajatusta siitä, että se toinenkin ihminen voi olla kiinnostava ja tärkeä.

Jos siis haluat olla valovoimainen ihminen, tie siihen on yksinkertainen, mutta kinkkinen. Tässä koodi, purettuna:

1. Opettele viihtymään omissa nahoissasi.
2. Opettele olemaan kiinnostunut muista.

Jos vain toinen toteutuu, eivät valot vielä syty.

Teksti: Eeva Kolu
Kuvitus: Jenna Kämäräinen